Enemmistö suomalaisista haluaisi viinit ruokakauppoihin

Kuluttajat ovat entistä vahvemmin sitä mieltä, että mietoja viinejä pitäisi saada ostaa ruokakaupoista.

Suomalaisista 59 % haluaisi viinit ruokakauppoihin. Lisäksi yhä useampi kuluttaja pitää hyvänä vuoden 2018 alkoholilain uudistusta, joka salli vahvempien oluiden ja lonkeroiden myynnin ruokakaupassa.

tilasto

Taloustutkimus Oy:n Suomi Syö -tutkimuksen mukaan suomalaisten suhtautuminen alkoholin myyntiin on muuttunut selvästi sallivammaksi. Tutkimukseen vastaajista 59 % toivoo mietoja viinejä (alkoholia alle 15 %) ruokakauppoihin. Neutraalisti asiaan suhtautuu 20 % ja eri mieltä on 21 % vastaajista. Myynnin sallimisen kannatus on kasvanut peräti 17 prosenttiyksikköä vuodesta 2012. Trendi on selvästi nouseva.

”Vuosi vuodelta yhä useampi kuluttaja toivoo viinien myynnin sallimista ruokakaupoissa. Ruoka ja juoma kuuluvat yhteen. Uskomme kuluttajien myös ymmärtävän uudistuksen vaikutukset useista alkoholin myyntiin liittyvistä näkökulmista. Päivittäistavarakauppa on valmis toteuttamaan uudistuksen vastuullisesti seuraavalla hallituskaudella”, kertoo Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.

Vuonna 2018 voimaan tulleessa alkoholilain uudistuksessa sallittiin päivittäistavarakaupoille hieman vahvempien alkoholijuomien myynti ja luovuttiin valmistustaparajoitteesta. Suomi Syö -tutkimuksen mukaan 68 % suomalaisista pitää hyvänä, että nelosolutta, erikoisoluita ja vahvaa lonkeroa saa ostaa myös ruokakaupasta. Neljän vuoden takaiseen tutkimukseen verrattuna samaa mieltä olevien osuus on noussut 10 prosenttiyksikköä.

”Uudistus on onnistunut kaikilla mittareilla. Valikoima on parantunut, valtion alkoholin myynnistä saamat verotulot ovat kasvaneet, alkoholin kokonaiskulutus on laskenut selvästi ja monopoliasemassa toimivan Alkon sijoittumisesta aiheutuva kilpailuvääristymä on pienentynyt hieman”, Luoto summaa.

Kuva: Brett Sayles / Pexels.com

Alkoholin kotiinkuljetus sallittava muiden elintarvikkeiden tavoin

Koronapandemian aikana ruoan verkkokauppa ja ulkomailta tilattavien alkoholijuomien etäkauppa lähtivät voimakkaaseen kasvuun. Nykyinen alkoholilainsäädäntö kuitenkin estää Suomessa toimivia kaupan yrityksiä toimittamasta mietoja alkoholijuomia ruokakauppakassien mukana kotiin. Tutkimukseen vastaajista 52 % on sitä mieltä, että mietoja alkoholijuomia pitäisi saada tilata verkkokaupasta kotiin toimitettuna muiden ruokaostosten ohessa. Osuus on noussut vuodesta 2020 peräti 10 prosenttiyksikköä.

”Nykykäytäntö ei palvele kuluttajaa ja asettaa kotimaassa toimivat yritykset eri asemaan ulkomaisten kilpailijoiden kanssa. Tähän tulisi saada muutos nopeasti”, Luoto sanoo.

Taloustutkimus Oy:n Suomi Syö 2022 -tutkimus tehtiin toukokuussa 2022. Kohderyhmä oli 18 vuotta täyttäneet suomalaiset. Nettikyselyyn vastasi 1 584 henkilöä. Aineisto on painotettu vastaamaan Suomen väestöä sukupuolen, iän ja alueen mukaan.