Sallittua voikkaa ja huikkaa – Frisbeegolf ja olut

Täydellinen päivä voisi koostua seuraavista asioista: hyvät kaverit, pari maukasta olutta ja mielekästä tekemistä ulkona. Kaikki nämä toteutuvat, kun menee metsään heittelemään frisbeegolfia!

Seisoskelen Talin parkkipaikalla ja pälyilen ympärilleni etsien tuttuja kasvoja. Parkkipaikka on täynnä ilosta shortsiasuista väkeä, joilla on kaikilla reput täynnä neonvärisiä kiekkoja ja kädessään olut tai kaksi. He ovat kaikki menossa samaan suuntaan kuin minä, pelaamaan frisbeegolfia. Isäntäni Antti Niemi on kutsunut minut tutustumaan tähän yhdessäolon, ulkoilun ja hyvän oluen yhdistävään liikuntamuotoon muutaman ystävänsä kanssa. Frisbeegolfin harrastus on noussut viime vuosina voimakkaasti ja sitä harrastetaan nyt ympäri Suomea. Lajissa on hauskasti yhdistetty kaksi hyvin erillistä asiaa; meille kaikille rannoilta tutun frisbeen heittely ja golfin säännöt. Perusperiaate on sama kuin perinteisessä golfissa, frisbeegolfradan suorittamiseen käytetään vaan mailan ja pallon sijaan erilaisia frisbeekiekkoja ja reiän sijaan kohteena on metallinen maalikori. Koska lajin harrastustasolla kyseessä ei ole hikiurheilu, niin samalla voi vaihtaa kavereiden kanssa kuulumiset ja juoda pari hyvää olutta.

frisbeegolfaajia

Frisbeegolf-oppaani Antti Niemi on harrastanut lajia jo jonkin aikaa ja kilpaillut viime helmikuusta. Niemi on itse pitkän linjan ravintola-alan ammattilainen, joka on viimeksi työskennellyt panimoravintola Bruuverissa ja pitää frisbeegolfia hyvänä vastapainona ravintolatyölle.
Kävellessäni isäntäporukkani perässä Niemi kertoo, miten hänelle kiireisen yötyön vastapainona frisbeegolf on ollut täydellinen harrastus.

”Tässä yhdistyy kaikki mitä vapaa-ajalta haluan. Ulkonaolo, luonnon läheisyys ja yhdessäolo. Samalla voi ottaa pari hyvää olutta,
koska frisbeegolf on urheilulaji, jossa harrastustasolla ei tarvitse treenata itseään hikeen”.

Mukana olevat oluen ammattilaiset, Olarin Panimon Veera Savolainen ja Saimaa Brewingin Kasper Villa nyökyttelevät hyväksyvästi vieressä. Miellyn itse lajiin nopeasti. Se on leppoisaa ja kävellessätulee liikuttua kuin vahingossa.

”Frisbeegolf sopii ihan kaikille, jotka pysyvät kävelemään maastossa, ja tahtia voi keventää sen mukaan, ketä on mukana”, vinkkaa Niemi.

frisbeegolfaaja
Olarin Panimon Veera Savolaisen sulava tyylinäyte

Kokeilukynnys on lajissa matala. Yksi merkittävä syy frisbeegolfin suosion kasvuun onkin lajin edullisuus: harrastamisen alkuun pääsee jo muutamalla frisbeegolfkiekolla. Lajia voi myös pelata jo useilla sadoilla eri radoilla Hangosta aina Lappiin asti. Suurin osa frisbeegolfradoista on ilmaisia ja ne sijaitsevat kaupunkien ja kuntien puisto- ja ulkoilualueilla. Talin frisbeegolf-puisto, missä tätä uutta lajia harjoittelen, on
hyvin suosittu, sinne pääsee nopeasti ja maasto on kauniin vaihtelevaa. Frisbeegolfrata koostuu väylistä, joiden pelaaminen aloitetaan avauspaikalta eli tiiltä, ja ne päättyvät maalikoriin. Kiekkogolfradat ovat tyypillisesti 9- tai 18-väyläisiä, ja sijaitsevat usein puustoisilla alueilla, joissa on vaihteleva maasto tarjoten luonnollisia esteitä kiekon lentoradalle. Esteet ovatkin olennainen osa peliä, ja voin todeta hetken pelattuani, että ne myös koettelevat kärsimättömän pelaajan luonnetta jonkin verran. Istun hetken, juon kulauksen olutta ja kuuntelen puiden huminaa. Kiukkuni lauhtuu.

Vaikka frisbeegolfia pelataan usein noin 3-5 ryhmissä, se on yksilölaji, joten siinä ei synny samaa kilpailuasetelmaa kuin monessa muussa yhteisölajissa. Jokainen kilpailee itseään vastaan, jolloin tunnelma on erilainen ja hieman eritasoisetkin voivat pelaa yhdessä.

”Itseään vastaan pelaaminen ei estä sitä, etteikö voida tehdä leikkimieleisiä joukkuekisoja”, vinkkaa Niemi.
”Viime vuonna meillä oli panimoravintola Bruuverin ja Maku Brewingin välinen kisa, jonka me ravintolapuolen ihmiset voitimmekin. Mutta pääasia ei ollut voitto, vaan se että frisbeegolfin heittelyn lomassa nautimme hyvää
olutta ja hengailimme yhdessä. Tämä onkin lajin hauskuus. Näitä kisoja onkin tulossa tänä vuonna lisää. Elokuussa järjestetään taas panimoiden ja ravintoloiden välinen frisbeegolf-kilpailu, jossa pääsee rennosti lajiin mukaan”, kertoo Olarin Panimon Veera Savolainen.

Pysähdymme tauolle ja maistelemme hapanta olutta, joka toimii hyvin välioluena, koska se maistuu hieman lämpimämpänäkin.

”Itse otan mukaan usein jonkun hyvän, raikkaan oluen”, Niemi sanoo. ”Sen mausta nauttii ihan eri lailla täällä ulkona, kiekonheittelyn lomassa. Kun monesti oluita maistelee ravintolassa, jossa niitä on yllin kyllin, niin oluen viimeiset tipat kuluvat siihen, että miettii jo seuraavan oluen tilaamista. Täällä tulee fiilisteltyä mukana oleva olut viimeiseen pisaraan asti. Usein näkeekin roskisten viereen jätetyistä tyhjistä pulloista, että tänne jengi ottaa mukaan
erilaisia pienpanimo-oluita. Olemme valoisina kesäöinä välillä tulleet suoraan työvuorosta tänne pelaamaan. Usein sitä käy vähän ylikierroksilla baarityön jälkeen, niin leppoisan frisbeegolfin heittelyllä, olueen tai parin nauttimisella ja hyvällä seuralla saa pään nollattua helposti. Ja vaikka välillä maistelemme olutta, humalakäyttäytymistä ei yleensä frisbeegolfväylillä näy. Harrastajat haluavat keskittyä peliin ja yhdessäoloon, ei kännäilyyn. Olutta voi nauttia kesken kierroksen välihuikkina tai säästää radan loppuun”, summaa Niemi. ”Itse saatan tulla pelaamaan myös yksin ja silloin parasta on kierroksen jälkeen istua rauhassa luonnon keskellä ja juoda hitaasti maistellen juuri tilanteeseen varattu, hyvä olut. Se on täydellinen hetki.”

Kierroksen loppupuolella olen jo itsekin, muutamasta kiukkuilustani huolimatta, ihastunut lajin helppouteen ja rentouteen. Ulkoilu- ja liikuntalaji, jossa voi juoda olutta välillä. Mikäs se hauskempaa.

 

Teksti ja kuvat: Anikó Lehtinen