Hankala Asiakas: Lisää mustikoita!
Mustikkaoluista onkin täällä aikaisemmin kirjoiteltu mutta tällä kertaa vuorossa oli belgialaisen lambicsekoittajan De Camin ja nuoremman tulokkaan, hollantilaisen, Tommie Sjefin mustikkaoluet. Vuonna 1997 perustettu De Cam oli ensimmäinen uusi lambicsekoittaja lähes neljäänkymmeneen vuoteen. Taustalla häärivät mm. alan legendat 3 Fonteinenin Armand Debelder ja Frank Boon. Panimossa työskennellyt Karel Goddeau nousi muutaman vuoden jälkeen vetovastuuseen pyörittäen De Camia oman päätoimensa ohella. Hän työskentelee edelleen lähistöllä sijaitsevassa Brouwerij Slaghmuylderissä, jonka olutta vuodelta 1988 kokeiltiin muutama viikko sitten. Hauska yhteensattuma, vaikka onkin hyvin erilaisista oluista ja panimoista kyse. Tommie Sjef puolestaan on 21-vuotias (?) kitaristi joka rakastui oude geuzeen muutama vuosi sitten, päätti itse tehdä hapanolutta ja nousi jo tammikuussa 2017 julkaistulle Ratebeerin parhaiden uusien panimoiden listalle sijalle 8. Tommie valmisti alunperin lambic-tyyliin valmistamiaan oluitaan vanhempiensa kotitalon autotallissa, mutta joukkorahoituksen kautta tätä nykyä omassa barrel roomissaan. Oluet ovat vakuuttaneet hapanoluiden ystävät ympäri maailman ja kova hype on nostanut kaverin olutfestivaaleille alan konkareiden joukkoon. Olikin jo aika päästä kokeilemaan Sjefin olutta.
De Camin Wilde Bosbessen oli 6,5% vahvuinen metsästä poimituilla (ei mitään pensasmustikoita tässä siis) mustikoilla höystetty lambic. Kuuleman mukaan oli Karel julkaisun yhteydessä toukokuun Toer de Geuzessa sanonut oluen olevan vielä liian nuori, mutta häntä oli painostettu ottamaan se mukaan tilaisuuteen julkaistavaksi. Pullo avattiin lokakuun alussa ja tuoksu oli erittäin stydi. Hikeä, kirpeyttä, ammoniakkia ja festivaalivessan pistävää löyhkää. Olisikohan tätä kannattanut silti säilyttää pidempään? Maku oli ensin hyvä mutta pian meinasi oksennusrefleksi puskea päälle. Pilaantunutta juustoa? Jälkimaku oli todella pitkä ja hieman epäilyttävä. Tämä pitää nielaista nopeasti… Hieman lämmetessään ja saadessaan happea lasissa, olut muuttui huomattavasti ja sen “makuun pääsi” aivan eri tavalla mukaan. Tämän oli itseasiassa todella hyvää, todettiin hetken kuluttua. Mitähän tässä oikein tapahtui? Aitojen mustikoiden syvä maku nousi esiin ja oluessa oli hämmentävä mustikkamehutiivisteen tuntuma. Lopulta lasin ei olisi toivonut tyhjenevän.
Tommie Sjefin Blauw ei siis ollut lambicia vaan Tommien itse tynnyreissään valmistamaa ja paikallisten panimoiden hiivoja hyödyntämällä valmistettua villihiivaolutta. Tuoksu oli lumoavan upea ja maku oli erittäin hieno. Kirpeys, happamuus ja marjaisuus soljuivat yhteen sointuun vakuuttavalla tavalla. Ei ihan lambic, mutta jotain muuta hapanta. Ei myöskään kattilahapatetun oloinen vaan hyvin persoonallinen happamuus ja tyylikäs puraisu. Etäisesti mieleen muistui Almanacin mustikkasourit laadukkailla lähituotetuilla raaka-aineilla. Tässä oli selvästi lahjakas kaveri kyseessä ja jonka oluita on jatkossakin kokeiltava.
—
Mustikkaoluiden duelli
