Hankala Asiakas: Muutamalla Tapiolan kesäillassa
Jouluoluet oli tuskin saatu kurkusta alas kun koitti kesäisemmät säät. Sitä sopi juhlistaa muutamalla oluella Tapiolan työmaan taakse laskeutuvan auringon lämmössä. Mukana oli tällä kertaa sieltä sun täältä mukaan tarttuneita oluita joista saatiin aikaan sopiva pieni maistelusetti. Ei muuta kuin asiaan.
To Ölin Gose To Hollywoodissa— suolaa oli sopivasti ja se peitti kirpeyden juuri tarpeeksi menemättä kuitenkaan yli. Gose on tyylinä sopiva virittelemään makuhermoja tai välioluena vahvempien seurassa. Tällä kertaa sillä oli sopiva aloittaa sessio ja kyseinen olut oli varsin freesi kumppani lämpimään kesäiltaan. Seuraavaksi vuorossa oli sakeaa mehuipaa yhdeltä Jenkkien länsirannikon— hypetetyimmistä panimoista. Monkish julkaisee tölkkinsä lähinnä panimollaan Los Angelesissa eikä niitä jakeluun päädy juurikaan muuten kuin toisen käden kautta. Se Acabó tuoksui tuplaipamaiseen tyyliin humalavetoiselta hedelmäpommilta. Sitähän se olikin, lähestulkoon ananasmehun näköinen ja makuinen olut. Alkoholi poltteli jälkimaussa hieman harmillisesti sillä olisi toivonut mieluummin humalan nokkosmaista polttoa, mutta ei sovi valittaa, kyseessä oli kuitenkin hieno kaikinpuolin hieno dipa.
Sitten raskaamman sarjan pariin – Lervigin ja Evil Twinin yhteistyö Big Ass Money Stout 2 oli pizzalla ja rahalla (?) höystetty 16% imperial stout. Tuoksu oli makea ja jopa bourbontynnyriin viittaava. Vaahto oli ruosteisen kaunis – ehkä uutetuista seteleistä? Tuskin, mutta hauska ajatuksena… Arvauksen varaan jää myös mikä pizza (perinteinen margaritako vaiko kenties astetta tujumpi kebabpizza valkosipulimajoneesilla…?) keittokattilaan oli sujahtanut, mutta jonkin sortin rasvaisuutta oli havaittavissa tai sitten sekin oli aistien ja mielikuvituksen aiheuttamaa harhaa. Itse olut oli erittäin tuhti, juuri sellainen kuin kunnon stoutin tulee ollakin. Rusinoita, konjakkia ja konvehteja. Makeutta oli hieman liikaa mutta se taisi osallistujista häiritä vain allekirjoittanutta. Lervigiltä oli mukana myös Black Acid. Oud Beerselin kanssa tehty stoutin ja lambicin sekoitus tuoksui ja maistui lambicilta hyvin kevyellä paahteella. Jos sokkona olisi kokeillut, ei stoutia välttämättä sieltä olisi heti tunnistanut (vrt. väri). Lambicia, punaherukkaa ja akvaviittitynnyröinnin tuomaa kuivuutta. Tämä sopisi hienosti juhannuspöytään sillin kera. Lervig taitaa monet tyylilajit ja tämä oli myös hieno kokemus.
Seuraavaksi väliin otettiin hieman tuplaipaa, tämäkin tapaus oli myös Kaliforniasta. Casa Agrian Mirror Flexin’ tarjosi trooppisen tuoksun mutta selvästi Monkishia kuivemman suutuntuman. Sakea, samettinen ja viinainen. Olutmaailman vastine screwdriverille? Lost Abbeyn vuosia sitten julkaistun musiikkilaatikon myötä julkaistu ja sittemmin uudelleen tuotettu— Track #10 (Bat out of Hell) tarjosi äärimmäisen pehmeän makuelämyksen. Ensimmäisten huikkien jälkeen havahduttiin jonkin sortin horroksesta siihen, että oli aika laittaa Meat Loaf soimaan ja analysoida itse olutta. Kahvia oli reippaasti, samoin kaakaota. Olut oli yllättävän ohut ja varsin kuiva mutta erittäin silkkinen ja tyylikäs. Kun tästä oli selvitty, tarvittiin väliin piristävämpi olut. Averyn tynnyrisarjan Lunctis Viribus oli osittain viinitynnyreissä ja osittain tequilatynnyreissä kypsytetty sour ale. Todella pirteä ja juotava tapaus. Jopa lambicmainen makumaailma johon tynnyrit toivat omat vivahteensa, enemmän viini kuin tequila.
Illan loppusuoralla kokeiltiin myös kaksi versiota Emelissen imperial stoutista Black & Tan. Bruichladdich -versiossa oli mukana tuoretta lakritsia, kylmää kahvia, tynnyrin kuivuutta ja kevyttä maitokahvisuutta. Islayn savuisuutta ei kovasti ollut mukana. Tässä oli hyvä jälkiruokaolut. Port Charlotte -versio tuntui ylellisemmältä, tuoksu oli hienostunut ja turpeisuus puski läpi selvästi enemmän. Tässä oli asennetta.
—
Sekalainen seurakunta
