mainos

Hartwall uutuudet 2021

Hartwallin kevätuutuuksissa näkyy suomalaisten kasvava kiinnostus omaa hyvinvointia kohtaan.

Korona-aika on vahvistanut hyvinvointitrendiä, ja se näkyy Suomessakin entistä vahvempana.

”Ihmiset etsivät omaa hyvinvointiaan tukevia vaihtoehtoja: tässä korostuvat etenkin vähäsokeriset ja alkoholittomat juomat, sekä aidot ja luonnolliset maut. Tutkimuksemme mukaan 61 %* suomalaisista yrittää vähentää sokerin käyttöä tai välttelee sitä parhaansa mukaan, ja se näkyy myös meidän valikoimassamme. Samoin 65 % kaipailee mehuille ja virvotusjuomille terveellisempiä vaihtoehtoja”,
kertoo Hartwallin tutkimuspäällikkö Maija Ankkuri.

Liki kolmannes suomalaisista kertoo valitsevansa aiempaa useammin alkoholittoman vaihtoehdon esimerkiksi oluelle, siiderille ja viineille.

juomia

Suomen kansallisjuomaksikin tituleerattu klassikko Hartwall Original Long Drink tulee saataville alkoholittomana. Original Long Drink Grapefruit 0,0 % versiossa on tuttu raikas maku, jossa yhdistyy herkullinen greippi ja katajanmarja. Se on tehty samoista raaka-aineista kuin alkoholillinen, mutta ilman alkoholia. Rakastetun greippimaun rinnalle tulee myös alkoholiton inkiväärilonkero, jonka makumaailma on tuttu toniceista ja inkiväärioluista.

Suodattamaton Aura Pils 5,0 % on uusvanha tulokas Aura-perheeseen:
huhtikuussa 1885 kunniakkaaseen reilun kuukauden ikään ehtinyt Auran panimo tiedotti merkkitapauksesta: saatavilla oli ”Pilsenerin olutta 1/2 pulloissa 4 markkaan 50 penniin korilta”.
Tämän päivän Aura Pils on rikkaan aromikas, suodattamaton täysmallasolut, jossa humalien rehevä, yrttisen mausteinen aromimaailma pääsee täyteen oikeuteensa viljaisen maltaisen, klassisen saksalaisen pils-rungon tukemana. Moniulotteinen maku huipentuu maltilliseen katkeruuteen.

Lahden Erikois Pale Mild Ale 3,8 % on hyvin vaaleankeltainen,
suodattamaton, hieman utuinen täysmallaspintahiivaolut. Tässä miedossa ja juotavuudeltaan lyömättömässä oluessa maistuu eksoottisten hedelmien kuten sitruksien, persikan ja passionhedelmän maukkaus, jota pönkittää tuoreenruohoinen katkerohumalan puraisu.

Vaalean kullankeltainen, aidolla hunajalla viimeistelty Lahden Erikois Hunaja Lager 4,5 % on maultaan raikkaanrapsakka, sitruksinen ja hennon kukkainen. Aito hunaja tuo kuivahkoon pilsmäiseen
runkoon hieman makeutta ja vivahteikkuutta.

’’Uusi hunajaolut on monikäyttöinen ruokaolut, erikoisen hyvää se on vaalean kalan, kuten kullankeltaiseksi paistettujen ahvenfileiden kanssa. Sopii salaattien seuraan ja antaa mainion vastapainon tulisille ruuille. Toki se on myös erinomaista sellaisenaan’’, vinkkaa tuotepäällikkö Ari
Nykänen.

Lahden Erikois -olutperheen tämän kesän tulokas Lahden Erikois Summer 2021 5,0 % on
auringonkeltainen, iloisesti poreileva, raikas suodattamaton American Pale Ale. Kesäsesonkiin sopiva olut maistuu raikkaan hedelmäiseltä, ja sen kruunaa poutapilvenvalkoinen vaahtokukka.

Guilty Joe 5,4 % on Happy Joe -siideribrändin ensimmäinen vahva siideriuutuus. Siiderin maussa raikas, kuiva omena yhdistyy kevyeen ripaukseen syntisen herkullista karamellin makua ja tuoksua.

’’Guilty Joe on nimensä mukaisesti oodi aidolle, anteeksipyytelemättömälle herkuttelulle. Kevään uutuussiideri onkin saanut inspiraationsa jälkiruokien klassikko-makuparista, omena-karamellista. Karamellilla maustettu, vahva omenasiideri soveltuu sellaisenaan nautittavaksi tai jälkiruokien,
kuten vaniljajäätelön kanssa paritettavaksi’’, vihjaa tuotepäällikkö Antonia Havaste.

More Brewing Lager 0,0 % lähestyy koko alkoholittomien oluiden kategoriaa täysin uudesta tulokulmasta. Tämän alkoholittomana syntyneen brändin oluessa lyövät kättä ennakkoluulottomasti olueen suhtautuvien tekijöiden huippuluokan osaaminen, luovuus ja modernein teknologia”, avaa tuotepäällikkö Alanko.

Lopputuloksena on helposti lähestyttävä ja tasapainoinen, asteen verran reilummin aromihumaloitu vaalea lager, jonka mausta löytyy miellyttävän kukkaista aromia ja persikkaisia vivahteita.

Muita kevään Hartwall uutuuksia ovat:

Novelle Fresh Mustikka ja Mango-Appelsiini
Jaffa Juicy Ananas-Passion
Hartwall Jaffa Vadelma-Mustikka Sokeriton
Pepsi Max Caffeine-Free
Pommac Brut
Fenix Karhunvatukka-laventeli
ED Pink Grapefruit
Faxe Kondi Booster Watermelon
Mountain Dew Jumpstart Fruit Punch
Fonti di Crodo Limonata Lemon ja Lime-mint

Lähde: Hartwall tiedote

Osallistu Olutpostin kilpailuun ja voita!