Joulukalenterin 2. luukku: Olutvisa

Olutpostin joulukalenterin toinen luukku tarjoilee tekemistä oluen ääreen. Tätä visaa voit käyttää virtuaalipikkujouluissa tai vaikka kavereiden kesken. Ota viereen hyvä olut ja visaile historiasta.

Vastaukset ovat kysymysten jälkeen.

Kymmenen kysymystä oluen historiasta

Mistä ovat kotoisin vanhimmat oluenteon reseptit?

  1. Nykyisen Turkin alueelta
  2. Nykyisen Iranin alueelta
  3. Nykyisen Pakistanin alueelta

Mistä kielistä on luultavimmin tullut Suomeen sana kalja?

  1. Germaanisista kielistä
  2. Indo-eurooppalaisista kielistä
  3. Suomalais-ugrilaisista kielistä

Miltä ajalta löytyvät ensimmäiset kirjalliset merkinnät oluesta Suomessa?

  1. 1300-luvulta
  2. 1500-luvulta
  3. 1700-luvulta

Kuinka vanha on ensimmäinen tunnettu olutmainos?

  1. Noin 4000 vuotta vanha
  2. Noin 2000 vuotta vanha
  3. Noin 1000 vuotta vanha

Koska Suomessa aloitettiin oluttölkkien myynti?

  1. Vuonna 1954
  2. Vuonna 1969
  3. Vuonna 1961

Koska on ensimmäisen kerran säädetty humalankasvatuksesta lailla Suomen alueella?

  1. 1200-luvulla
  2. 1400-luvulla
  3. 1600-luvulla

Mistä tulee suolaisen gose-oluttyylin nimi?

  1. Goslarin kaupungista Saksassa
  2. Gosla-joen nimestä
  3. Goza-nimisestä suolasta, mitä olueen käytetään

Mitä oluttyyliä Napoleon kutsui ”pohjoisen samppanjaksi”?

  1. Lambic-olutta
  2. Kölschiä
  3. Berliner Weissea

Mikä laki on tunnettu mm. maininnasta, että olutta ylihintaan myyvät on hukutettava?

  1. Hammurabin laki
  2. Kuningas Kristoffin maalaki
  3. Englannin Edmund 1 laki

Mikä Suomessa toimivista isoista panimoista on vanhin?

  1. Hartwall
  2. Sinebrychoff
  3. Olvi

Vastaukset: 2, 3, 1, 1,3,2,1,3,1,2,

mainos