Kaljakori: Maurice & Twig

Kuvassa vasemmalla on Twig ja oikealla Maurice. He seisovat irlantilaisen pellon reunalla. Olemme Fortmoyn tilalla Tipperaryn kaupungin lähettyvillä. Tämä on Mauricen kotitila. Lapsuudenystävät käynnistivät seitsemän vuotta sitten pitkän prosessin olutpanimon perustamiseksi. Helmikuussa he viimeinkin saivat tarvittavat luvat. Nyt minä olen perheeni kanssa kierroksella heidän panimollaan. Panimon nimi on Canvas Brewery.

Olen tutustunut Twigiin Good Beer Huntingin kautta. Twig on intohimoinen ihminen. Ylpeä kotimaastaan ja sen modernista olutkulttuurista. Kuultuaan tulevasta lomamatkastamme Dubliniin, hän halusi opastaa meidät Slieve Bloom -vuorten yli maatilalle ja panimokierrokselle.

Tilalla on aikoinaan toiminut mylly, jonka päärakennus on vieläkin pystyssä sisältäen alkuperäisen puisen koneiston. Maurice & Twig suunnittelevat rakennukseen majoitustiloja, mutta visioissa ei ole perinteinen airbnb: ”I—´m thinking of building something more like a monastery”.

Vuosi sitten, siis vuosi ennen kuin olivat saaneet luvat kuntoon, Maurice ja Twig tyhjensivät panimon kassan ostamalla sata punaviinitynnyriä. Nyt tynnyrit makaavat varastossa valmiina täytettäväksi. Ensimmäisiä tynnyreitä on jo otettu käyttöön. Pienpanimojen tyypillisin käyttötapa vanhoille puutynnyreille on oluen maustaminen aiemman sisällön aromeilla. Hieman äärimmäisempi vaihtoehto on käyttää tynnyriä oluen pääkäymiseen, jolloin olut on herkimmillään ja villihiivat pääsevät tekemään temppunsa.

Twig ja Maurice tuntuvat tahtomattaan etsivänsä äärimmäisiä vaihtoehtoja. Oluen keitto lämmitetään puupolttimella (nimeltään Mad Max) ja panimon sähköt generoidaan jokeen raksatulla vesivoimaruuvilla. Molemmmat vermeet ovat rakennettu DIY-pohjalta.

Twig ja Maurice ovat tehneet vuoden aikana coolship-kokeita, joissa olut nappaa käymishiivansa maatilan ympäristöstä. Pääsin maistamaan erästä testiolutta ja lopputulos oli aromiltaan raikkaan hedelmäinen, punaisen marjan noustessa hienosti esille. Kyseinen olut oli käynyt kliinisesti metallitynnyrissä, mutta seuraavaksi he aikovat kokeilla samaa settiä puutynnyrissä. Panimon future tuntuu olevan mukavalla tavalla erittäin wide open.

Kiertelimme maatilaa parin tunnin ajan. Maurice suolsi tarinoita tarinoiden perään. Lapset kiipeilivät kiviaidoilla ja väistelivät lampaanpaskakasoja, tai ainakin yrittivät väistellä. Ylitimme pienen mäen jonka laidalla oli vanha kivihökkeli. Twig ohjasi meidät sisään ja taikoi käsiimme olutpullot. Ulkona lapset juoksentelivat humalaköynnösten keskellä. Maurice viittoi ympäriinsä miten koko hökkelin materiaali on aikanaan kerätty ja työstetty muutaman sadan metrin säteellä.

Twig on ammatiltaan erityisopettaja. Hän on huolissaan irlantilaisten alkoholinkäytöstä ja toivoo, että voisi käyttää panimoaan alustana mielenterveydellisten aiheiden käsittelyyn. Twigillä on myös oma maatila Dublinin edustalla jonne hän istuttaa keväällä 13 000 puuta. En aivan tarkkaan tiedä miksi. Ehkei hänkään tiedä.

Retken alussa luulin olevani menossa panimokierrokselle. Nyt, kun retkestä on kulunut hieman yli viikko, en vieläkään tiedä missä olin. Tiedän että perheeni oli mukana ja meillä oli todella mukavaa. Tutustuin Twigiin ja Mauriceen. Join erinomaista olutta.

Kämpälle päästyämme halasin lapsiani sekä vaimoani ja kerroin kuinka onnellinen olin, kun saimme tehdä retken yhdessä. Kai tuota voi kutsua panimokierrokseksi? Ainakin toivoisin niin.