Kaljakori: OlutExpo 2017
Sori vaan serkut ja sirkut, mutta tämä postaus menee datalouhinnan puolelle. Merkittävä määrä digitaalista informaatiota on jalostettu juomakansan käytettäväksi ja tulokset laitetaan nyt ns. jakoon.
Osallistuin viime lauantaina OlutExpoon ja yritin tapahtuman aikana saada jotain tolkkua siitä, missä kehitysasteessa mennään kotimaisen ”käsityöläisoluen” osalta. Vaikuttaa siltä että taaperovaiheessa astellaan. Siis suhteessa vaikkapa Yhdysvaltain craft-kulttuuriin. Taaperoudella tarkoitan sitä, että pienpanimoiden ensiaskeleet alkavat hiljalleen muuttua vakaammiksi ja heille on syntymässä pieni visio siitä mitä tarkoittaa olla minä muiden joukossa.
Laskin karulla kädellä että tapahtumassa oli 26 kotimaista pienpanimoa (Sori vaan, mutta sekin on kirjoissani kotimainen. Siis Sori.) joilla oli tarjolla 161 olutta. Oluista yleisimmät olivat IPA ja Porter/Stout, 15kpl molempia. Kolmosena kuikuili Imperial Porter 11 oluen kera. Virkistävä poikkeus perinteiseen listaan löytyi jaetulta kuudennelta sijalta Gosen muodossa.
Kehitysasteen mittareiksi olin määrittänyt sekä New England Ipojen (lyh. NEIPA) että tynnyrikypsytettyjen oluiden lukumäärän. NEIPA-luku kertoo kuinka kiinni panimot ovat nykymuodissa ja BA-luku (BA eli barrel aged) kuinka pitkälle panimojen infra on rakennettu. BA liittyy infraan siis sillä tapaa, että tynnyriseikkailut vaativat sekä tilaa että aikaa. Kun panimo päättää kokeilla tynnyrikypsyttämistä, on sillä oltava talouden kannalta valmius kokeilun ylläpitoon. Kun tynnyrioluet valmistuvat, panimon sopisi olla valmis niitä myös myymään. OlutExpossa BA-oluita löytyi Makulta, Sorilta sekä Pyynikiltä. Ja nämä panimot kuuluvatkin kotimaisen valikoiman vakaampiin esimerkkeihin. Kyllä, edelleen pidän Soria kotimaisena.
NEIPA:t löytyivät Donut Islandin, Cool Headin ja il Birrificion valikoimasta. Cool Head on osoittautunut tänä vuonna ketteräksi panimoksi, ja tapahtuman ketteryysennätys taisikin mennä panimon nimiin sen esitellessä uutuuksina sekä tonkapapu-porterin että 20% New England eisbockin.
Pieni BA-lukumäärä oli minulle henkilökohtainen tappio, koska satun pitämään tynnyrikypsytetyistä hirmuisen paljon. Maku Brewingin valkkaritynnyrissä kypsytetty saison jäi valikoimista parhaiten mieleen. Panimon perinteisemmät oluet eivät ole herättäneet minussa yhtään positiivista ajatusta joten olenkin kohtalaisen tyytyväinen että tynnyripuolella tuntuu luistavan paljon paremmin.
NEIPA-luvun pienuus selittyi ehkä osaltaan sillä, että paikalle oli saapunut enimmäkseen lähialueen vakiintuneita panimoita. Mutu-tuntumalta sanoisin että jos tällä hetkellä pienpanimo yrittää pitää paikkansa ruokakauppojen sekä Alkon hyllyillä, eivät resurssit riitä jokaisen villityksen kokeiluun. Esimerkiksi espoolaisen Fat Lizardin profiiliin raikas NEIPA sopisi melko saumattomasti, mutta tyyliä ei ole vielä löytynyt valikoimasta. Yksi kiinnostavimmista uusista panimoista, oululainen Maistila, olisi nostanut NEIPA-lukua hieman ylös, mutta panimoa ei tapahtumasta löytynyt. Tiettyjen kiinnostavien panimojen puutteesta kysyttiin OlutExpon fb-sivuilla ja edustajan mukaan matka- ja oleskelukustannukset olivat usealle panimolle liikaa. Ehkä kesän SOPP-kiertely on vaatinut veronsa?
Hyvää olutta silti riitti. Fuller—´sin caskit ja Firestonen Cheeky Monkey ulkomaisista, sekä Top Fuelin 100th Anniversary ja Schlager pitää vielä mainita erikseen. Rahaa minulla meni tapahtumassa pirusti hukkaan kun piti heittää oluista puolet pois, etten olisi päihtynyt täysin. Ja silti päihdyin. All-in (eli vapaat hanat lippukorvausta vastaan) olisi hyvä formaatti kaikkiin olutfestareihin, kun epävarmoissa tuotteissa voisi pyytää vain pikkulirauksen.
