Kaljakori: Radbrew taisteli – Kaljakori kertoo osa 3.
Laatu on pienipanimotoiminnan laajentuessa edelleen yksi suurimmista ongelmista, ja siitä on ollut tänäkin kesänä paljon puhetta. Vaikka pienpanimotoimintaa kuvaillaan myös käsityöläisyydeksi, on kaupallinen paneminen teollista toimintaa. Olutta pitää myydä tarpeeksi, jotta saa kaikki kulut maksettua. Tarpeeksi tarkoittaa paljon, ja paljon tarkoittaa montaa panokertaa ja työvaihetta, joissa ongelmia voi syntyä. Patrikin lähtökohtana on se, että olut menee jossakin kohtaa joka tapauksessa pilalle: heidän tehtävänään on pitää se kunnossa mahdollisimman kauan rakentamalla esteratoja infektioille. Myös Radbrew’lta markkinoille on päätynyt pilaantuneita oluita, mutta tehokkaan seurantajärjestelmän avulla he ovat heti päässeet kiinni ongelmaan ja suorittaneet korjausliikkeet. Kerran kyseessä oli lyhyt, bakteereja varastoinut kegitysletkun pätkä. Siksi uusi letkunpätkä uuteen oluterään otetaan nykyään aina pakastimesta: pieni kustannus koko erässä, mutta iso askel laadunhallinnassa. Patrik kertoo hymyillen, että Radbrew’lla on myös Suomen pienin mikrobiologinen laboratorio: yksi varastohallien vessoista on nimittäin muutettu laadunvalvontatilaksi. Nykyään iso osa Patrikin työajasta meneekin panimon henkilökunnan kouluttamisessa. Labrassa suoritetaan hiivan viljelyä, pintahygieniatestejä ja seurataan pulloerien käyttäytymistä.
Valitettavasti oluen toimitusketjun loppuosa ei olekaan enää panimojen käsissä. Lämpötila vaikuttaa varsinkin humala-aromien kestävyyteen ja olut pitäisi säilyttää mahdollisimman kylmässä koko elinkaarensa ajan. Suuri osa suomalaisista pubeista säilyttää pulloja sekä kegejä takahuoneissa, joissa usein sijaitsee lisälämpöä tuottavia laitteita kuten jäähdytysjärjestelmien ulostulo. Yksi Radbrew’n jälkiseurantakeksintö onkin takahuonetta simuloiva pikkuvessa, jossa on pysyvästi 30 asteen lämpötila. Jokaisesta pullotuserästä otetaan sivuun kaksitoista pulloa, jotka avataan kuukauden välein ja tutkitaan, mitä oluelle on tapahtunut.
Lyhyen keskustelun perusteella kuulosti siltä, että Radbrew’n nopeasta kasvusta huolimatta panimo on saanut pidettyä konseptinsa hallinnassa. Teknologinen kehitys sekä vakaahko tuotanto mahdollistavat toivottavasti panimolle kiinnostavia näkymiä ja erityisesti kiinnostavia, uusia oluita.
Emme ehtineet Patrikin kanssa päästä keskustelussa tämän pidemmälle, koska Radbarin tiskille pärähti kadulle ulottuva jono, jonka purkutöihin hän osallistui. Minulla jäi vielä paljon kysymyksiä ilmaan. Toivon pääseväni selvittämään niitä myös panimon toisen perustajan, Eikan, kanssa.
