Kanavan Panimo avaa lähituotemyymälän yhteistyössä Asikkalan kunnan kanssa

Pientuottajien tuotteita tarjoava myymälä avataan Päijännetalon pohjakerrokseen kevään 2021 aikana.

Uuden lähituotemyymälän ja kunnan matkailuinfon kehittämisellä yhdeksi kokonaisuudeksi halutaan edistää kunnan matkailuimagoa sekä palvella entistä monipuolisemmin matkailijoita ja kuntalaisia. Matkailijoille muutos tulee näkymään matkailuinfon uudistuneena ilmeenä sekä koko talon
laajentuneina aukioloaikoina. Kesäkaudella lähituotemyymälä ja matkailuinfo ovat auki joka päivä
ja muina aikoina kunnan kanssa yhteisesti sovittujen aukioloaikojen puitteissa. Tavoitteena on, että
matkailuinfo ja Päijännetalossa sijaitsevan Suomen vapaa-ajankalastusmuseon palvelut ovat helposti saatavilla ympäri vuoden.

myymälän havainnekuva

Myöhemmin syksyllä remontoidaan Kanavan Panimon taproom lähituotemyymälän viereiseen tilaan. Taproom avataan yleisölle vuoden 2022 keväällä.

Taproom pidetään auki ympärivuotisesti ja panimon oluiden lisäksi tarjolle tulee laadukas valikoima viinejä, pienpaahtimon kahveja sekä paikallisia makuelämyksiä matkailukauden aikana. Taproom palvelee koko kanavan seutua panimoasiakkaista museokävijöihin.

”Jatkuva kehittyminen on meille luonteva osa yritystoimintaa. Ruoka- ja juoma ovat nousseet
tärkeäksi osaksi matkailua ja erityisesti lähimatkailu kasvoi merkittävästi viime kesänä. Näiden kehityshankkeiden sekä uusien tuotantoon liittyvien investointien myötä haluamme osaltamme olla
mukana kehittämässä alueen matkailua sekä palvelutarjontaa”, kertoo Jukka Karlstedt, Kanavan
Panimolta.

Entisessä osuusmeijerissä toimiva Kanavan Panimo Oy on vuonna 2015 perustettu pienpanimo, jonka tuotanto on noin 65t litraa olutta vuodessa. Yritys työllistää neljä henkilöä täysiaikaisesti sekä 3-4 kausityön- tekijää. Panimo on harjoittanut pop-up kesäterassitoimintaa vuodesta 2016 lähtien. Panimo avasi olut- myymälän panimon yhteyteen keväällä 2018 alkoholilainmuutoksen myötä.

Lähde ja kuva: Kanavan Panimo ja Asikkalan kunta