Keskioluella on ollut monta nimeä aikojen kuluessa

Sana keskiolut on Suomessa käännöslaina. Ruotsin kielen mellanöl lienee ollut mallina suomen sanalle keskiolut. Ruotsissa mellanöl otettiin käyttöön 1960-luvun puolivälissä ja Suomessakin viimeistään vuoden 1969 lain aikaan, jota keskiolutlaiksikin sanotaan. Tässä laissahan maksimissaan 4.7% olut tuli ensimmäistä kertaa päivittäistavarakauppaan itsenäisyyden aikana.

Keskiolutta on kutsuttu myös näillä nimillä:

Keiky

Mellakka

Kuperkeikkaöljy

Keittolounas

Kauppakura

Kaltsu

Kepardi

Teinihiiva

Keskusta

Kahva-aamiainen

 

Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 2/2018.

Teksti: Anikó Lehtinen

Kuva: Oskari Sarkima