Kirja-arvio: Tara Nurin: A Woman’s Place Is in the Brewhouse

Yhdysvaltalaisen pitkän linjan (olut)toimittaja Tara Nurinin kirjassa nostetaan esiin naiset niin oluentekijöinä kuin sen myyjinäkin.

Nurinin teoksen aikajana on pitkä. Se kattaa ajan muinaisen Mesopotamian ensimmäisestä kirjatusta olutreseptistä nykyaikaisiin trendikkäisiin pienpanimoihin. Keskiössä on koko ajan naisen asema, sen muutos ja ilmentyminen olutmaailmassa. Kirja on ensimmäinen laatuaan. Aiemmin ei naisen asemasta olut- ja panimomaailmasta ole näin kokonaisvaltaisesti kirjoitettu.

kirjan kansi

Nurinin kirjoitustyyli on teoksessa henkilökohtainen. Kirjailija vierailee ympäri maailmaa tutkimassa aihettaan ja kertoo kokemuksistaan ja tapaamistaan ihmisistä matkakertomuksen tavoin. Tämä tekee aika raskaasti taitetusta kirjasta helpomman lukea. Sujuvuutta lisäävät myös mukaan sirotellut puhekielen ilmaisut, jotka saavat paikoitellen teoksen tuntumaan jopa kirjemäiseltä.
Mielenkiintoisinta antia kirjassa ovatkin haastattelut, joissa aiheita syvennetään. Olutta monipuolisesti eri kulmilta tarkastelevan haastateltavat pääsevät kirjassa ääneen omilla mielipiteillään ja muistoillaan, ja se tekee teoksesta elävän ja mielenkiintoisen. Onneksi kirjailija onkin ymmärtänyt ottaa kirjaan mukaan henkilöitä myös median ja olutteollisuuden sivuhaaroista varsinainen panimoteollisuuden lisäksi. Ja löytyyhän sieltä Suomikin, jossa tietysti erikoimaininnan saa sahti ja sen naispuolinen oluentekijä Marjokaisa Piironen.
Itse olisin kaivannut teokseen myös runsasta kuvamateriaalia tekstin tueksi. Tiedän toki miten paljon kuvat ja neliväritaitto maksavat, mutta olisi perusteltua että muutoin laadukas teos olisi myös ulkonäöltään ja kuvitukseltaan tekstinsä veroinen. Kirja sisältää hyödyllistä ja mielenkiintoista tietoa, joten olisi toivonut teokseen panostettavan myös visuaalisesti.

Kenelle: Oluthistoriasta kiinnostuneille, uuden näkökulman helposti omaksuville.

Tara Nurin: A Woman’s Place Is in the Brewhouse
A Forgotten History of Alewives, Brewsters, Witches and CEOs
(2021, CHICAGO REVIEW PRESS INCORPORATED)

Teksti: Anikó Lehtinen

Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 4/21.