Klassikkokapakka – Teerenpeli, Lahti

Täältä se kaikki alkoi. Nimittäin Teerenpelin tarina.

27 vuotta myöhemmin Teerenpeli-brändin alle kuuluu kaksi panimoa, kaksi tislaamoa, seitsemän Teerenpeli-olutravintolaa (neljä näistä toimii franchising -vetoisina) sekä Taivaanranta-, Teerenranta- ja Wine Cafe Olavi -ravintolat. Klassikko? Todellakin.

terassi

Kaikki alkoi Lahdesta. Lahesta. Vuonna 1994. Etelä-Karjalan poika Anssi Pyysing perusti olutravintolan Lahteen, osoitteeseen Vapaudenkatu 20. Keskelle kaupunkia siis. Olutkulttuuri oli Suomessa tuolloin lapsen kengissä, tai oikeastaan vauvan tutissa, eikä Lahti ollut todellakaan se ”hype-junan pääasema”. Idea oli siis riskaabeli, mutta se on kantanut pitkälle. Teerenpeli, se ensimmäinen olutpubi, perustettiin siis vuonna 1994. Seuraavana vuonna projekti vietiin seuraavalle tasolle, kun tiloihin rakennettiin pienpanimo. Siihen maailmanaikaan pienpanimoravintolat
olivat harvojen herkkua. Teerenpeli oli pioneeri.

Panimo alkoi niittää mainetta nopeasti maan harvassa viljapellossa ja muutamassa vuodessa Teerenpelistä tuli käsite – niin lahtelaisille kuin myös koko Suomen oluen ystäville. Maine, joka on nostanut Teerenpelin menestyväksi yritykseksi kuin myös yleisesti harrastajapiireissä aliarvostetuksi peruspuurtajaksi. ”Teerenpelipisteet”
kun ovat tunnettuja ympäri maan: Teki panimo miten upean oluen tahansa, niin se on aina ainoastaan ”hyvä Teerenpelin olueksi”.

Mutta minkälainen on ravintola, jossa alkusanat on lausuttu? Se näyttää olutravintolalta. Niin kuin monet muutkin tämän juttusarjan kohteet. Tummanpuhuva miljöö, jossa puu ja hillitty verhoilu hallitsevat näkökenttää. Teerenpeli, tai oikeastaan kaikki Teerenpeli-ravintolat, mukailevat suht samaa kaavaa. Jos olet kerran käynyt Lappeenrannan Teerenpelissä, niin Lahden
Teerenpeli tuntuu tutulta. Tampere, Helsinki, Oulu, Jyväskylä, Turku… Kyllä siitä vaan tuntoo.

Tämä on vahvuus, sillä Teerenpelin olemus on siisti, muttei kliininen. Se on tyylikäs, jopa kodikas, ei nukkavierun elähtänyt. Firma on kasvanut ja kehittynyt muutenkin; se näkyy ravintoloiden sisustuksen lisäksi esimerkiksi Teerenpelin olut- ja viskipullojen brändäyksessä. Lahden Teerenpeli on todella merkittävä osa kaupungin baarikulttuuria. Se on ollut sitä aina, se on sitä juuri nyt, ja se tulee olemaan sitä hamaan loppuun asti. Baari kutsuu sisäänsä Lahden moninaisen asujaimiston. Työmatkalaisia päiväoluella, sikariharrastajia ravintolan oman humidorin äärellä, olut- ja viskiharrastajia pätemässä, juhlakansaa tanssimassa tiskijukan tahdissa, koko vuoden lämmitetyllä terassilla treffaajia… Lista on loputon. Aikoinaan Teerenpeliä pidettiin varsinkin nuorempien ihmisten parissa ”pukuherrojen paikkana”, mutta onneksi maailma, sekä Teerenpeli, muuttui. Nykyään Vapaudenkatu sykkii elämää sen kaikissa väreissä.

”Teerenpeli on kivaa!” kuuluu firman slogan. Se ei valehtele. Teerenpeli on myös klassikko. Ja Lahen Teerenpeli on se alkuperäinen klassikko.

Teerenpeli Lahti
Vapaudenkatu 20, 15140 Lahti

Teksti: Teemu Lahtinen

Kuva: Jarkko Järveläinen

Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 4/2021.