mainos

Korona kasvatti juomien myyntiä päivittäistavarakaupoissa

Vuonna 2020 päivittäistavarakaupoissa myytiin elintarvikkeita ja alkoholittomia juomia 14,2 miljardilla eurolla. Kasvua edellisestä vuodesta oli 7,3 prosenttia. Tuoteryhmätasolla kasvu oli merkittävintä vihanneksissa, joiden hintojen lasku siivitti kilomääräisen myynnin reippaaseen nousuun. Korona näkyi päivittäistavarakaupan myynnissä läpi koko vuoden.

Koronaepidemiasta johtuvat yhteiskunnan toiminnan rajoitukset ovat eittämättä muuttaneet kuluttajakäyttäytymistä. Etätyö on vähentänyt lounasravintoloiden asiakkaita ja etäkoulu on siirtänyt koululaisia ruokailemaan kotiin. Kaikkiaan ravintolakäynnit ovat vähentyneet ja ulkomaanmatkailun rajoitukset tyrehdyttäneet matkustamisen ja matkustajatuonnin, sanoo Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.

Takana on nyt ensimmäinen, joskin täysin ennakoimaton ja poikkeuksellinen vuosi päivittäistavaramyynnin tilastointia tuoteryhmäkohtaisella tasolla.

Kuvassa mie hymyilee– Halusimme tarjota avoimesti ja veloituksetta kaikkien käyttöön faktoja arvailujen sijaan. Myös monet elintarvikeketjun toimijat ovat toivoneet tarkempaa tietoa myynnin rakenteesta. Siksi kehitimme tilaston, johon Tilastokeskus koostaa jäsenyritystemme tiedoista neljännesvuosittaisen tuoteryhmäkohtaisen myynnin. Tällä tarkkuudella myyntiä ei ole avattu aiemmin, Luoto kertoo.

PTY:n jäsenyritysten päivittäistavaroiden myynnin arvon rakennetta ja muutoksia alettiin tilastoida vuoden 2020 alussa. Mukana ovat SOK, Kesko, Lidl, Tokmanni, Minimani, R-kioski ja M-ketju, joten tilasto kattaa lähes koko Suomen päivittäistavaramarkkinan.

Lähde ja kuvat: Pty tiedote