Koronakriisi synnytti pienpanimoihin uuden trendipakkauksen

Vaikka pienpanimoiden tilanne on vaikeutunut näin koronaepidemian aikaan, se on tuonut myös uusia toimintatapoja ja pakkauksia alalle.

Yhdysvalloissa ja Suomessakin sahtipuolella pitkään tunnettu ”kannu- eli growler-myynti” eli erilaisten suurempien, nopeasti kulutettavien pakkausten myynti on rantautunut nyt myös pienpanimoiden omiin myymälöihin. Useista suomalaisista pienpanimoista myydään nyt kuluttajalle suoraan 0,75-5 l muovi- ja lasipakkauksia, jotka ovat tuoretavaraa ja kuluttajan nautittavissa mahdollisimman pian ostohetkestä.

Olarin Panimon growlereita.

Paniikkiajat tuovat usein uusia ratkaisuja alalle kuin alalle, ja selkeästi jo pitkään olutharrastajien keskusteluissa läsnä ollut, jenkkiläisistä pienpanimoista ja taproomeista suomalaisille tuttu (suljettu)kannu- eli growler-myynti on nopeasti yleistynyt osana pienpanimoiden oman myymälän pakkaustarjontaa. Alkuperäinen growler-pakkaus on lasia ja vajaa kaksilitrainen, mutta nyt termi on pienpanimoiden mainonnassa yleistynyt koskemaan noin 0,75-5 l muovi- ja lasipullojen ja kanisterien myyntiä. Teknisesti samoista pakkauksista voisi puhua tuorehanapulloteista tai -kanistereista, mutta pakkaustyylille ei ole vakiintunutta nimeä.

Tätä nk. growler-myyntiä on pidetty jostain syystä Suomessa laittomana vielä nykyäänkin, ja niin se onkin, jos olutta lasketaan ulosmyyntiastiaan baarin tai ravintolan hanasta. Jos astia taas täytetään panimon puolella ja suljetaan siellä, on tuotetta täysin laillista myydä panimon omasta kaupasta, onhan se silloin tavallinen suljettu myyntipakkaus, on pakkauskoko sitten puolesta litrasta viiteen litraan. – Meillä löytyy sekä muovisia että lasisia isompia pakkauksia, kertoo Panimoyhtiö Tujun Jukka Mononen. -Molempiin on ollut kiinnostusta, ja asiakkaat ovat olleet innoissaan, että saavat meidän NEIPA-olutta kotiin, me kun ei yleensä olla myyty pullossa NEIPA:aa.

Usein näissä growlereissa myyndäänkin nimenomaan tuoreena nautittavaa olutta, kuten kuivahumaloitua IPA:a tai NEIPA:a, joka on ollut tarkoitettu ravintolan hanamyyntiin.- Meillä on myytävänä vahva West Coast IPA, jota ei oikeastaan muualla voi nyt ravintolamyynnin pysähdyttyä myydä, kertoo Linden Breweryn Mikko Linden. – Tuotetta myydään litran muovipullossa ja palaute myynnistä on ollut erittäin positiivinen. Määrät eivät ole mitään maailmaa kaatavia, mutta muun valikoiman tukena oikein toimiva tuote.

Linden Breweryn growler.

 

Tässä nyt leviävässä growler-astiamyynnissä on plussana se , että olut on hyvin tuoretta ostettaessa.  Miinuksena samassa myyntipakkauksessa taas on, että säilyvyys on toki lyhyempi kuin pullo-, tölkki- tai ravintola-astiapakkauksissa. Suomessa sahtipuolella tämäntyyppinen myynti on ollut jo pitkään tunnettua ja siksi onkin mielenkiintoista, miksi vasta koronakriisi toi tämän pakkaustavan ja -koon pienpanimoiden puolelle. Tosin, vaatii se enemmän käsityötä ja huomiota hygieniaan, mutta oluen saa näin käsiinsä todella tuoreena.

Omaan pakkaukseen ei edelleenkään panimoilta saa ostettua olutta, vaan oluen täytyy olla panimon puolesta pakattua ja suljettua.  Muuten pakkaus saa olla muovia tai lasia, ja muotokin on vapaa, erilaista pullo- tai kannumallia näytetään suosivan eniten.  -Bryggerissä valikoituivat pakkaukset saatavuuden mukaan: 3L kanisteri ja 1L patenttikorkkipullo. Palaute asiakkailta on ollut todella positiivista ja kaikki on mennyt, mitä olemme pakanneet, kommentoi Bryggeri Helsingin Olli Majanen.  – Emme tavoittele megamyyntejä näillä pakkauksilla, vaan pidetään tuote tietyssä mielessä exklusiivisenä. Pakkaaminen tehdään kuitenkin puhtaasti käsityönä ja astioiden desinfioinnissa nähdään paljon vaivaa. Nostan hattua kaikille, jotka ovat tähän jo lähteneet: Paniikki on paras motivaatio astua omasta laatikosta pois! Tällä growler-myynnillä ei kuitenkaan korvata mahdollista myynnin/litrojen menetystä, jos kesän festarit jäävät kokonaan väliin. Mutta saadaan vähän rahaa laskujen maksuun ja töitä panimoväelle, kertoo Majanen.

Bryggeri Helsingin pakkauksia.

Suomalaisista pienpanimoista ainakin Bryggeri Helsinki, raumalainen Linden Brewery, porilainen Ruosniemi Brewery, Oulusta Sonnisaari Panimo ja Maistila sekä lappeenrantalainen Panimoyhtiä Tuju myyvät omia versioitaan growlerista. Ensimmäisenä tämän pakkausen myynnistä uutisoi espoolainen Olarin Panimo, jonka pakkauksia on näkynyt laajasti myös sosiaalisessa mediassa. Luultavimmin tämän pakkausmuodon myynti leviää entisestään laajemmallekin, onhan se jotain täysin uutta monelle suomalaiselle kuluttajalle, ja siksi kiinnostava vaihtoehto. Panimo pystyy myös toteuttamaan tämäntyylisen pakkauksen aika helposti ilman suuria investointeja, koska ainoa mitä tarvitaan, on growler-pakkaukset.

Muistakin panimoista kerrotaan, miten growler-pakkaukset ovat herättäneet kiinnostusta ja saaneet hyvää palautetta. Myynnin määrään on vaikuttanut myös näiden growler-pakkausten saatavuus, mutta yleisesti näyttää, että tämä pakkaus on kokeilemisen arvoinen ehkä useammallakin tuotteella. Viikonloput on selkeästi se ajankohta, jolloin tätä growler-pakkauskokoa nautitaan, joten myynti vetää nimenomaan sitä ennen.  Itse pakkauskoosta voisi sanoa, että litran koon molemmin puolen tuntuu olevan se suosituin growler-koko, koska se on helppo nautiskella kerralla vaikka kahden.

Sekä Linden, Mononen että Majanen näkevät growler-pakkauksen myös osana tulevaisuuden panimokauppamyyntiä, jos vaan kiinnostusta riittää. Tässä voikin olla nyt uudentyyppinen pakkaus osana pysyvää pienpanimovalikoimaa, joka antaa myös kuluttajalle lisäarvoa oluen tuoreuden kautta. Ehkä growlereiden aika on vihdoin Suomessakin alkanut!

Kuvat: Olarin Panimo, Linden Brewery, Bryggeri Helsinki

mainos