Lapin Panimon käsityöläisoluita kypsytetään pannut kuumana

Rovaniemeläinen Lapin Panimo on Suomen ja EU:n pohjoisin panimo. Oluiden nimetkin kumpuavat pohjoisen luonnosta.

Samalla kun maistelee oluita, voi pohtia, mikä on Kero, Aihki, Hippu tai sitten vaan kumota lasillisen Hanki-olutta hangilla vietetyn päivän jälkeen. Panimon laadukkaiden tuotteiden takana on alan vankoista osaajista koostuva tiimi.

Lapin Panimon panimomestarina toimii Latviasta Rovaniemelle päätynyt Arturs Dutka. Oluen panemisen hän on opetellut kuuluisassa 1883 perustetussa VLB Berlinissä, Saksan panimoteollisuuden tutkimus- ja opetuslaitoksessa. Dutkan tukena oluita kehittää vanhempi panimomestari Wolfgang Trautner, jolla on lähes 40 vuoden kokemus panimomestarina ympäri maailmaa.

— ”Meillä on tummaa ja vaalea lageria, savullakin, ja alea sekä vahvoja ja mietoja oluita. Niissä on omat hienot vivahteensa ja ne tarjoavat mielenkiintoisia makumaailmoja joko ruoan parina tai nautiskeluoluina”, Arturs kertoo valikoimista.

” Paikallisia kauppiaita ja anniskeluravintoloita on kiittäminen, että Lapin Panimon olut liikkuu liukkaasti. Oluet ovat näyttävästi esillä ja niitä lämmöllä ja ilolla suositellaan. Rovaniemen lisäksi jälleenmyyjät ovat ottaneet Levillä, Ylläksellä, Kilpisjärvellä, Hetassa, Pallaksella, Saariselällä, Pyhällä, Luostolla ja Rukalla — rovaniemeläisen panimon tuotteet omakseen”.

Lapin Panimo jatkaa kaupungin yli puoli vuosisataa katkenneena ollutta oluen panemisen perinnettä. Rovaniemellä toimi ennen sotia K.J. Auttin Höyrypanimo Oy, jonka Tornion Portteri ja Oluttehdas osti vuonna 1933. Höyrypanimon rakennukset tuhoutuivat Lapin sodassa 1944. Sodan jälkeen panimo jälleenrakennettiin ja Kemijoen rannassa pantiin olutta aina vuoteen 1958 saakka, jolloin oluen tuotanto keskitettiin Tornioon. Rovaniemelle jäi vain virvoitusjuomien valmistusta.

Nykyisen Lapin Panimon ensimmäiset oluet tulivat myyntiin syyskuun alussa 2016.

 

Kuva: Anu Pesonen