mainos

Lasse Aho The Brewers of Europen hallituksen varapuheenjohtajaksi

Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho on valittu Euroopan panimoalan kattojärjestön The Brewers of Europen varapuheenjohtajaksi. Aho valittiin kaksi vuotta sitten ensimmäisenä Suomen edustajana The Brewers of Europen hallitukseen.

The Brewers of Europe edustaa noin 7 500 panimoa ympäri Eurooppaa ja järjestöön kuuluu 29 kansallista liittoa. The Brewers of Europe on myös EU:n alkoholi- ja terveysfoorumin perustajajäsen.

Suomen Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto on ollut vuonna 1958 perustetun Euroopan kattojärjestön jäsenenä vuodesta 1995 lähtien. Ahon valinta Euroopan panimoalan kattojärjestön ytimeen on merkittävä askel suomalaiselle panimoelinkeinolle.

– On tärkeää olla vaikuttamassa EU:n alkoholipolitiikkaan ja kehittää Suomen osalta eurooppalaista yhteistyötä. Euroopassa panimoala uudistuu vahvasti ja uusia panimoita perustetaan koko ajan. Eurooppaan on syntynyt 2010-luvulla jo 3 000 uutta panimoa. Olutta pidetään trendikkäänä ja oluen suosio ruokajuomana on selvästi kasvanut. Olutkulttuuri on voimissaan Euroopassa ja tämä kehitys on nähtävissä myös Suomessa, Lasse Aho sanoo.

The Brewers of Europen vuosikokous järjestetään Suomessa 9. kesäkuuta. Helsingissä järjestettävään kokoukseen odotetaan osallistujia lähes kaikista EU-maista sekä Norjasta, Sveitsistä ja Turkista. Noin sata Euroopan panimoiden ja panimoliittojen johtajaa kokoontuvat yhteen kehittämään toimialaa ja verkostoitumaan.

– On suuri kunnia saada Euroopan panimoalan edustajat vierailemaan Suomessa juuri nyt, kun olemme ottamassa alkoholilainsäädännössä pienen pieniä askeleita eurooppalaiseen suuntaan. Tähän asti olemme olleet malliesimerkkinä siitä, miten rajoituksilla ei edistetä juomakulttuuria, toteaa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa.