Maistuuko hapanolut oluelta?

Maistuu simalta. Siideriä tai lonkeroa? Selvästi sitruunamehua. Ei tämä ainakaan olutta ole!

Vaikka hapanoluet ovatkin yhä enenevissä määrin löytäneet tiensä trendinenäisten maistelijoiden lisäksi myös suuremman yleisön tuoppeihin, niin silti niiden makumaailma aiheuttaa vahvoja reaktioita puolesta ja vastaan. Moni mieltää hapanoluet yhä epäoluiksi, vaikka pitäisikin niiden mausta. ”Ei oluen pitäisi maistua tältä” on lause, jota kuulee turuilla ja toreilla kyllästymiseen asti – vaikka hapanoluen historia on huomattavasti pidempi kuin vaalean lagerin, joka on yhä sitä ”oikeaa olutta”.

Korkinmurtajat päätti selvittää, että maistuuko se hapanolut sitten oluelta vai ihan joltakin muulta. Istutin neljä koehenkilöä alas ja juotin heille sokkona viittä erilaista juomaa tarkoituksenani löytää seasta olut. Hapanolut.

hapanoluen testaajia

1. TESTIJUOMA (ANDRÉ JALBERT CIDRE DE NORMANDIE BRUT, TEHTY LIDL-KAUPPAKETJULLE)
Antti: Hapan ja makea samaan aikaan. Laimea ja lattea. Onkohan tässä alkoholia lainkaan? En osaa arvata, mikä juoma on kyseessä.
Juha: Omenainen kokonaisuus. Veikkaisin siideriksi, sillä vanha ”siideripissis” vaimoni pitäisi tästä varmasti. Prosentteja noin viisi?
Kari: Omenasiiderihän tämä on, mutta maustettu jollain. Marjoilla ehkä. Raikas ja kevyt, olisiko low alcohol -versio.
Sami: Brittisiideri, jota myydään kolmen vartin pulloissa. Reilu neljäprosenttinen. Loistava janojuoma, jota ei kannata kuitenkaan hörppiä pikaisesti.

2. TESTIJUOMA (VEDELLÄ JATKETTUA TIIVISTESITRUUNAMEHUA)
Antti: Sitruunamehua.
Juha: Kiljun väristä nestettä, joka maistuu sitruunamehulta. Jäiden kanssa tarjoiltuna varmasti mainio. Olisipa tässä vähintään 15 %.
Kari: Greippiä tai sitruunaa. Sekoitemehua tai limua. Hapokasta.
Sami: Jotain kasvistiivistettä?

3. TESTIJUOMA (PLEVNAN PANIMOSIMA)
Antti: Aika väkisin. Jallun kanssa ehkä menisi. En osaa yhtään sanoa, mitä tämä voisi olla.
Juha: Joku Pommacin erikoisversio?
Kari: Punaviinimarjaa ja raparperia. Hiiva-arominen ja selvästi lisätty sokeria. ”Pommac-tynnyröity”.
Sami: Makeutusainelitkua. Pilaantunutta Pommacia.

4. TESTIJUOMA (TEERENPELI PUNAHERUKKA-VERIGREIPPI LONKERO)
Antti: Käyttämällä tehty makulonkero, jossa mausteena ainakin verigreippiä.
Juha: Tuoksu etoo. Tropical-karkkeja ja kotiviiniä. Toivottavasti potkua on ainakin se 8 %.
Kari: Linssimehua?
Sami: Nenän perusteella alkoholiton tuote, mutta maku on taas sellainen, joka voi peittää isommankin volttimäärän.

5. TESTIJUOMA (KANAVAN JUURI, PORKKANALLA JA INKIVÄÄRILLÄ MAUSTETTU BERLINER WEISSE)
Antti: Vihdoin saatiin olutta. Helposti paras.
Juha: Haisee vehkeeltä. Mutta olisiko tämä nyt jopa ihan oikea hapanolut.
Kari: Raparperia ja mansikkaa. Makeahko hapanolut.
Sami: Eniten oluelta tuoksuva ja maistuva juoma. Voisiko olla joku Kanavan Panimon proto?

Summa summarum: Voisin väittää, että korkki on murrettu, sillä testipenkissä jokainen löysi oluen muiden juomien seasta.

Teksti ja kuva: Teemu Lahtinen