mainos

Maltti Tampere -panimolla luodaan uudenlaista olutkulttuuria

Elämyskeskus Nokia Arenan uudessa panimossa yleisö pääsee tutustumaan oluenvalmistukseen paraatipaikalta.

Hartwallin panimo Maltti Tampere valmistui ajoissa uuden keskuksen avajaisiin, joita juhlittiin 15.12.2021 Eppu Normaali -yhtyeen ja Santtu-Matias Rouvalin johtaman 100-henkisen Tampere Filharmonia -orkesterin tahdissa. Panimon oluiden reseptiikasta vastaava Yhdysvaltojen New Mexicosta Vietnamin kautta Suomeen muuttanut Max Crawford iloitsee Tampereen asemasta olutkaupunkina Suomessa.

panimo

”Tampereella on upeita panimoita ja oluita. Meillä on kuitenkin vielä paljon annettavaa. Kehitämme Nokia Arenan oluitamme juuri tamperelaiseen makuun. Alkuun on tarjolla kuutta Maltin omaa olutta ja seitsemäskin on tulossa lähiaikoina. Kun saamme tuotannon kunnolla käyntiin, saa meiltä hanasta elämyskeskuksen omaa Arena Lageria, tupla-IPAa, pale alea, NEIPAa, pacific wheatia ja pehmeän maltaista brown alea”, Crawford kertoo.

Pyynikin Brewing Companylla Tampereen pestinsä aloittanut Crawford hyppäsi Maltin kelkkaan innokkaasti projektin koosta huolimatta.

”40 000 neliön areenalla kaikki on suurta. Max on tehnyt tiiminsä kanssa huikean työn. Jo pelkkä aikataulutus asetti valtavia haasteita. Panimon valmistuminen määräaikaan mennessä oli jo oma projektinsa avajaisiin valmistuneista omista oluista puhumattakaan. Paikkana Nokia Arena on huikea. Brändin näkyvyys hallin sisäänkäynnillä ja tuotteet myynnissä areenan omassa Casino Taproomissa antavat meille hyvän jalansijan ja näkyvyyden kaupungin olutkentällä”, kertoo Hartwallin craft-panimoiden kehityspäällikkö Juhani Mertsalmi.

Panimon 5 hehtolitran saksalainen Joh. Albrecht -keittolaitteisto tuottaa olutta kuuteen 1000 litran käymisastiaan, joiden lisäksi tiloista löytyy myös 4 suurta vaakatankkia mahdollistaen maksimissaan jopa 75 000 litran vuosikapasiteetin.

”Tarkoituksenamme on satsata tuotannossa paikallisuuteen, vaikkemme varsinaisia korttelioluita aiokaan valmistaa. Helsinki Bryggeri Brewhousen tapaan oluet on suunnattu paikallisille kuluttajille ja paikallisuutta hakeville turisteille ja kisavieraille. Uskomme Hartwallilla ”craftimpien” oluiden menekin kasvuun ja Maxin visioon siitä, miten tuotanto tulee toteuttaa”, kertoo Mertsalmi.

Tärppinä panimon Arena Lageria saa lasiinsa letkun kautta suoraan panimon tankista hanaan.

”Tuoreus on tärkeää oluesta puhuttaessa. Haluamme tarjota Nokia Arenalla asiakkaillemme kokemuksia ja Casino Taproomin suorahana on yksi sellainen. Asiakas voi itse maistaa ja kokea oluen tuoreuden ja vertailla sitä muihin tuotteisiimme, jotka nekin ovat aidosti lähituotantoa. Oluiden matka tankista lasiin lasketaan kymmenissä metreissä. Sen freesimpänä olutta tuskin saa, ellei satu olemaan panimolla töissä”, summaa Mertsalmi.

Teksti: Mikko Hentunen

Kuva: Hartwall