Metalliyhtye Vornalta ja panimo Hiisiltä uusi olut nimeltään Kivu

Pitkään yhteistyötä tehneet tamperelainen metalliyhtye Vorna sekä jyväskyläläinen HIISI tuovat kesän kynnyksellä markkinoille uuden oluen. Aiempien “Taival”- ja “Käre” -oluiden seuraaja kantaa nimeä “Kivu” ja se saapuu ensimmäisiin kauppoihin tällä viikolla.


Vorna kommentoi yhteistyötä seuraavasti:
“Meillä on suuri ilo tehdä jälleen yhteistyötä yhden kotimaamme parhaimman pienpanimon, Panimo Hiisin, kanssa. Halusimme uuden “Aamunkoi” -levymme kaveriksi tarjota kuulijoille myös sopivaa, makunystyröitä hellivää materiaalia, niinpä annoimme Hiisille uuden levymme kuunteluun: kuuntelun ja huruilun tuloksena syntyi kallionkylmänä nautittava, kuiva pale ale “Kivu”.

VORNA: Arttu Järvisalo lead guitar, Saku Myyryläinen keyboards, Vesa Salovaara vocals, Henri Lammintausta rhythm guitar, Niilo Könönen bass, Mikael Vanninen drums

Panimolta kerrotaan Kivusta seuraavaa:
”Kivu on kuiva ja rapsakka pale ale, joka puraisee yrttisen raikkaasti. Ajattele usvaisen aamun raikkautta pohjoisessa metsikössä! Musiikkisuosituksena oluelle on itseoikeutetusti Vornan uusi albumi ja oluen ehtiikin ostaa parahiksi albumin ensikuuntelun yhteyteen.” Kipumäellä kivut keitellään kiveksi ja oluet juodaan kallionkylmänä (6-8°C). Kivu toimii myös kevyempien ruokien, kuten suolavuoren alla kypsyneen järvikalan kanssa. DRY PALE ALE , 35 IBU, ALK. 5,5% , VOL. 8 EBC

“Kivu”-olut on saatavilla tästä viikosta alkaen, ensin HIISI Taproom & Bottleshopissa ja Jyväskylän lähiseuduilla, sekä hiljalleen muun Suomen kauppoja ja ravintoloita vallaten. Uusi Vorna-albumi “Aamunkoi” nyt kaupoissa .

Muita uutuuksia:

HOMUNCULUS LUPUS Imperial IPA
Homunculus Lupus Imperial IPA on nyt saatavilla Alkoista ympäri maan. Hiisin uusin IPA on kumarrus ipa-maailman klassikoiden suuntaan. Nauti Homunculus Lupus viilennettynä (10-12°C) sellaisenaan tai sormiruoan kanssa. IMPERIAL IPA, 65 IBU, ALK. 8,0% ,VOL. 11 EBC

LOTKO Wheat Beer nyt ensimmäistä kertaa LOTKO Wheat Beer on saatavissa myös pullosta. Ruokasuositus järvikala. WHEAT BEER ,15 IBU ,ALK. 5,2% VOL. ,6 EBC

Lähde ja kuvat: Hiisi