mainos

”Miten kellään on varaa juoda baarissa?”

”Eikö sulla mene ihan hirveästi rahaa olueen?”

Kysymys, jonka varmasti suurin osa olutharrastajista on joskus kuullut. Varsinkin jos se harrastaminen on ns. ylähyllytasolla, eli halvin craft beer -tuoppi ei tuo onnea. Mutta tuoko raha onnea? Saako paksulompakkoinen nyt niin paljon mielenkiintoisempaa olutta lasiinsa kuin budjettimatkailija?
Korkinmurtajat-tiimi jalkautui Tampereen olutkippolohin ottamaan asiasta selvää. Teimme täsmäiskun neljään ravintolaan ja kysyimme kalleimman sekä halvimman tuotteen hintaa. Mitä saa viidellä tai viidelläkymmenellä eurolla? Vai karkaako budjetti heti lähemmäs sataa euroa?

Rasse

DISCLAIMER: Kyseessä on täysin viihteellinen testi, eli haemme ääriesimerkkien kautta baarikierroksille hintaa. Jutussa on huomioitu ainoastaan normaalihintaiset pienpanimo-oluet. Hanatuotteissa hinta määräytyi pienimmän SUOSITUSannoksen mukaan, pulloille ei määritelty kokorajoituksia.

PUB KULTAINEN APINA Hervannan laatukapakka on viimeksi seikkaillut Olutpostin sivuilla vuosi sitten Klassikkokapakka-artikkelin yhteydessä. Laadukas olutpaikka siis ehdottomasti kyseessä, varsinkin omatuontinsa myötä monelle pyhiinvaelluskohde.
Raitiovaunu numero 3 pysähtyi Duo-kauppakeskuksen pysäkille, miltei siihen ”Kapinan” ovien eteen. Korkinmurtajat hyökkäsivät suoraan tiskille utelemaan hintoja. Oluen hinnan kysyminen armon vuonna 2021 tuntui hieman oudolta. ”Se maksaa mitä se maksaa” -vaikuttaisi olevan nykyään monen olutihmisen mantra.
Torstai-iltapäivän vielä uinuvassa tunnelmassa saimme nopeasti vastauksia tiskin takaa: Halvin pienpanimo-olut oli Pyynikin Mosaic Lager. Hintaa 0,5-litraiselle tölkille tulee kuusi euroa.
Kallein erektoi budjetin jyrkkään nousuun, sillä bomber-kokoinen (0,65 l) pullo Central Watersin Twenty Three Stoutia köyhdyttää nauttijaa seitsemänkymmenen euron verran. Ei köyhille.
HALPA: 6 € KALLIS: 70 €

SALHOJANKADUN PUB Raitiovaunulla, Jutikalla, pääsee Hervannasta myös pois. Ennen keskustan kippoloita ja kuppiloita Murtajat-kaksikko pysähtyi Tammelan historiallisessa lähiökapakassa. Vuonna 1969 perustettu Salhojankadun Pub on Suomen pitkäikäisin edelleen toimiva brittityylinen pubi. Onpa se tämäkin anniskelupaikka ollut Olutpostin klassikko muutama vuosi takaperin.
Komealla tavalla nukkavieru paikka kutsui viettämään aikaa pidemmäksikin aikaa. Nyt oli kuitenkin tuli jalkojen alla.
”Salhiksen” valikoima perustuu pitkälti perinteisempiin oluihin, muutamalla nykyaikaisemmalla maulla aateloituna. Mitään kovin suuria hintaeroja ei siis saatu Tammelassa revittyä, vai?
Ei, sillä halvin annos (0,3 l) Beavertownin Gamma Rayta maksoi 5,9 euroa.
(Onko Beavertown enää pienpanimo Heineken-kaupan jälkeen? Ei, mutta mennee vielä jotenkin craft beer -lokeroon.)
Emelissen Barley Wine -pullon (0,33 l) hintalapussa taasen seisoi 10,8 euroa.
HALPA: 11,9 € KALLIS: 80,8 €

BEER SHOP & BAR KUJA Matka jatkui spåralla, tällä kertaa linjanumerolla 1, joka vei aina Sorin aukion päätepysäkille. Tuoppiturismista Tampereella on puhuttu raitiovaunuliikenteen aloittamisen jälkeen ja näin sitä vaan huristellaan Olutpostinkin sivuilla.
Ja ei, artikkeli ei ole tehty kaupallisessa yhteistyössä TKL:n tai Nyssen kanssa.
Syyskuussa ovensa entisen BrewDogin tiluksille avannut Kuja on ehkä märkäkorva ravintolana, mutta tiskin ja kulissien takaa löytyy alan ammattilaisia. Kaikkien alojen?
Ulkokuori on modernin korea ja selvä vastakohta kahden edellisen kohteen patinalle. Mutta näkyykö nykyaika myös Kujan hinnoissa?
Kyllä ja ei.
Edullisin olut löytyi vaihtuvasta lagerhanasta, jossa Salama Brewingin valmistamat pilsit maksavat kaksi euroa per desi. Ja kun pienin suositusannos on desi, niin sen löimme pöytäkirjaan. Puoli litraa samaa olutta kustantaisi 7,5 euroa. Eli isomman tuopin ostamalla säästää jokusen sentin.
Ylähyllyltä kurotettiin sitten kunnon hintapommi: 3 Fonteinen Hommage Oogst 2019 (season 19/20) Blend No. 10 on iso niin hinnaltaan kuin myös kooltaan. Puolentoista litran magnumpullo kellotti maksupäätteellä itsensä lukemaan 130 euroa.
Jakoseuraa kenties?
HALPA: 13,9 € KALLIS: 210,8 €

GASTROPUB NORDIC Viimeinen etappi suoritettiin apostolinkyydillä, matkaa Kujalta Nordiciin kun on sen muutama sata metriä. Nordic toimii useammankin olutharrastajan viimeisenä maisteluetappina Tampere-kierroksilla, joten se sopi myös meille.
Gastropub Nordic on sementoinut nimensä Tampereen olutkulttuuriin hyvin vahvasti ja varsinkin viime aikoina sen hanoista on voinut bongata jos jonkinmoista herkkua. Mutta entäpä ne herkkujen hinnat?
Halvin puolen litran tuoppi irtosi vakituisesta Kukko Lager -hanasta seitsemän euron hintaan. Verrokkina vaihtuvista hanoista halvin puolen litran tuoppi olisi ollut Haapalan Helmeilevä, joka kustansi yhdeksän ja puoli euroa. Mutta Laitila on pienpanimo, joten sillä mennään.
Raharikkaille tarjolla on maineikkaan Penyllan Julie (Vintage 2015), josta lompakko kevenee 48 euroa. Kyseessä 0,75 l kokoinen pullo.
HALPA: 20,9 € KALLIS: 258,8 €

Mikä tämän testin lopputulema tai tarkoitus on? Ei juuri mikään muu kuin, että näinkin pienellä otannalla näkee heti sen, miten paljon eroa oluen hinnoissa on. Vaikka laskisi litrahintoja.
Saako pienellä budjetilla sitten oikeasti yhtään mitään olutravintoloista? Saa, sillä kaikki tässäkin jutussa mainitut ”halppiskaljat” ovat erittäin laadukkaita.

Teksti ja kuva: Teemu Lahtinen