Now Drinking & Beer Hunting – baarikierros helsinkiläisen olutkollektiivin matkassa

0

Now Drinking -kollektiivin järjestyksessään seitsemäs Helsinki Beer Hunt -kierros tarjosi kylmää kyytiä ja lämpimiä sydämiä.

Kello on viittä vaille kaksitoista lauantaipäivällä. Tärisen kylmästä Puotilan ostoskeskuksella ja odotan, että maan parhaimpiin olutravintoloihin lukeutuva Pikkulintu avaisi ovensa. Unet ovat jääneet yöllä lyhyiksi, joten piristävä juoma tekisi jo terää.

Astun ensimmäisenä asiakkaana sisään, tilaan ison lasin tupla-IPAa ja istahdan pöytään tarkkailemaan tilannetta. Jännittää hieman, sillä minun on tarkoitus tavata helsinkiläisen Now Drinking -olutkollektiivin jäseniä, jotka joka kahdeksas kuukausi aloittavat Helsinki Beer Hunt -baarikierroksensa täältä Pikkulinnusta. Nyt kyseessä on järjestyksessään seitsemäs kierros. En tunne porukasta etukäteen ketään, enkä edes tiedä ilmestyykö paikalle kymmenen vai sata ihmistä – Now Drinkingin Facebook-ryhmässä kun on jäseniä noin neljä sataa.

Baari on vielä lähes tyhjä, mutta hiljalleen tiskille alkaa valumaan noin kolmekymppisiä ihmisiä pienissä ryppäissä. Miehiä enimmäkseen. ”Tämä porukka se varmasti on”, tuumailen mielessäni, kun lauma siirtyy Pikkulinnun kabinettiin.

Nytkö juotiin?

Tilanne selviää onneksi nopeasti, sillä kollektiivin perustajiin ja vetäjiin kuuluva Ville Selenius tulee esittelemään itsensä. Saman pöydän ääreen istahtavat myös Peter Viljanen sekä Santeri Karttunen, molemmat porukan johtohahmoja. Jos niin voi edes sanoa, sillä enhän tiedä mikä Now Drinking on. Kollektiivi, yhdistys, seura?

”Iso porukka kavereita, ystäviä, joka kokoontuu yhteen oluen merkeissä. Eli ei olla mitenkään virallinen yhdistys, ihan vaan Facebookista alkunsa saanut ryhmittymä”, Selenius selventää.

Entäpä Helsinki Beer Hunt sitten?

”Beer Hunt on meidän päätapahtuma, eli joka kahdeksas kuukausi järjestettävä baarikierros. Pikkulinnusta HBH aina alkaa, mutta muuten kohteet vaihtelevat joka kerralla. Nyt pubeja osuu matkalle kuusi. Aikaisemmin niitä on ollut kahdeksan, mutta tuntui, että jengi väsähti parin viimeisen kohdalla. Tunti ja yksi kalja per baari”, Selenius jatkaa.

Mistään olutsalaseurasta ei ole kuitenkaan kyse, sillä kolmikon mukaan kaikki ovat tervetulleita. Eikä lysti myöskään maksa mitään.

”Omalla tavallaan jopa anarkistinen jengi. Porukka tulee ja menee ilman sen suurempia velvotteita. Eikä tarvi olla myöskään oluthifistelijä, vaan jokainen tyylillään”, Karttunen kiteyttää.

”Ja jos haluat perustaa varjotapahtuman Now Drinking -nimeä käyttäen, niin siitä vaan. Pääasia, että viihdytään yhdessä ja tavataan myös uusia hyviä tyyppejä. Se on tärkeintä”, Viljanen lopettaa haastattelutuokion.

Alkukankeus ja raukeus

Reilu tunti on kulunut siitä, kun astuin pubin ovista sisään. Se tarkoittaa sitä, että HBH jatkaa pikku hiljaa matkaansa seuraavaan kohteeseen, joka tällä kertaa on uudenkarhea Oluthuone Konepaja Vallilassa.

Seurueen siirtymä metroasemalle on rauhallinen, joskin sieltä täältä kuuluu vaimeita sihahduksia, kun 14-päinen ryhmä availee matkaeväitään.

Metro vie ensin Herttoniemeen, josta jatkamme linja-autolla kohti Konepajaa Seleniuksen hoitaessa matkaoppaan roolia niin, ettei kukaan vaan unohdu matkalle.

Konepaja näyttää ulkoapäin fiiniltä, enemmän kuitenkin laadukkaan hotellin aulabaarilta kuin olutpubilta. Sisus kertoo samaa tarinaa: paikkaan on yritetty hakea selvästi skandinaavista tyylikkyyttä, mutta lopputulos on jokseenkin hengettömän kliininen. ”Vaatisi röökinsavua ja pientä rähjäisyyttä”, Urquell-tuoppinsa kanssa pöytään istahtanut Selenius toteaa.

Tunnelma on yllättävänkin raukea, vaikka HBH-porukka on kasvanut jo 20-henkiseksi. Jokaiseen Beer Huntiin osallistunut Fanni Oksanen kertoo, että vaikka välillä meno on yltynyt riehakkaaksikin, niin loppujen lopuksi Now Drinking on hyvin käyttäytyvä porukka.

”Ei tämä täysin mikään maistelutapahtuma ole, muttei missään nimessä myöskään ryyppyrinki. Tai noh”, Oksanen sanoo ja yrittää pitää pokkansa. ”Pääasia on kuitenkin ihanat ihmiset sekä se, että aina on ollut helvetin hauskaa”.

Ville Selenius ja Peter Viljanen

Punaoluita Panemassa

Seuraava siirtymä tehdään apostolinkyydillä, sillä Helsinginkadulla sijaitsevaan Panemaan on vain jokusen sadan metrin matka Konepajalta.

Paneman tirehtööri Pietari Kruus ottaa minut vastaan ja ehdimme vaihtaa muutaman sanan, ennen kuin lauma ryntää tiskille. Tai osa tiskille ja osa suoraan takatilaan, jossa on seurueellemme osoitetut pöydät; puolet tilasta on tarkoitettu etukäteen varatulle tastingille, toinen taas niille, jotka eivät maistelusessiosta halua maksaa.

Itse en meinannut tastingiin osallistua, mutta koska sellaista minulle ilmaiseksi tyrkytetään, tartun toki täkyyn.

Seitsemättä Helsinki Beer Huntia on etukäteen mainostettu Trapped In Amber -teemalla, eli osallistujia kehotettiin nauttimaan amber alea mahdollisimman monta turneen aikana. Kahdessa ensimmäisessä kohteessa punaoluttarjonta on ollut kuitenkin olematonta, joten vasta Panemassa teema pääsee paremmin esille. Kruus kantaa pöytään kaksin kappalein amber alea: Cloudwater vs. Ruosniemi. Hämmentävästi ruosniemeläinen on koko pöydän suosikki. Brittiläinen hype ei siis pure näihin beer huntereihin.

Maistelun tiimellyksessä viereeni istahtaa Eelis Autio, Now Drinking -applikaation toinen kehittäjistä. Kuulin kyseisestä sovelluksesta jo Pikkulinnussa, mutta tilanteen hektisyys ei ollut omiaan keskittymään asiaan. Eikä se ole sitä nytkään, sillä ympärillä pyöri ja hyörii ihmisiä, joten kommenttien saaminen nauhurille on hankalaa.

Kyseessä on kuitenkin ”Untappd-henkinen” palvelu, jolla Helsinki Beer Huntiin osallistuvat voivat seurata reaaliajassa omia sekä muiden juomisia puhelimiensa ruuduilta. Löydät sen täältä.

Jonotus ja kolikon kilahdus

Kun tasting on saatu suoritettua ja hapanolutshotit sekä barley winet tuhottua, on kello taas ehtinyt pyörähtämään tunnilla eteenpäin. Kamat siis kantoon, lauma kasaan ja askel kohti seuraavaa raitiovaunupysäkkiä. Päämääränä Töölö ja Mullikka.

Mullikka on perinteisen kortteliravintolan oloinen paikka Mannerheimintiellä, kaukana Töölön perukoilla. Se on myös olutravintola, joidenkin mielestä vieläpä ihan mainio sellainen.

Mullikassa törmään ensimmäistä kertaa siihen ongelmaan, jota osasin etukäteen hieman uumoillakin: kun parikymmentä janoista olutretkeilijää iskeytyy pieneen pubiin, jossa on jo valmiiksi asiakkaita sekä vain yksi työntekijä, niin tilanteen purkaminen ottaa aikansa. Se ottaa miltei varttitunnin, sillä sen ajan odottelen jonon perällä. Se on neljännes pois tunnin pikavisiitistä.

Vuorossa oleva kyyppari kertoo, että kyseiset tempaukset ovat aina mukava piristysruiske baarille, mutta toivoisi asioista ilmoitettavan etukäteen, jotta voisivat varautua. Selenius myöntääkin, että ihan joka paikkaan he eivät soittele tulostaan: ”Se riippuu pitkälti asiakaspaikkojen määrästä”.

Mullikassa niitä oli kai sitten tarpeeksi.

Ennen viidettä etappia ryhmä johdatellaan Mullikan sisäpihalle. Järjestävät olivat aikaisemmin jo vihjailleet, että jokaiseen Helsinki Beer Huntiin liittyy joku peli tai leikki. Sen aika on nyt.

Olutpullo tönöttää töölöläisellä sisäpihalla, viiltävää tuulta uhmaavat kisailijat heittävät kukin vuorollaan 50-senttisensä kohti pulloa ja lähimmäs päässyt voittaa. Siinäpä se kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kisa on niin tiukka, että voitto varmistuu vasta viimeisellä heitolla, ja kultamitalisti pokkaa pullollisen espoolaista olutharvinaisuutta.

Voiton huumassa ja häviön katkerassa kalkissa beer hunterit hyppäävät taas raitiovaunuun. Muutama hahmo on tipahtanut kyydistä, mutta toisaalta taas uusia kasvojakin on liittynyt remmiin Mullikassa. Pääluku pyörii tasaisesti siinä kahdenkymmenen paikkeilla.

Santeri Karttunen

Kiitos ja kumarrus

Viides ja minulle viimeinen baari on Bierhaus München. Konepajan ja Mullikan ohella päivän kolmas uusi tuttavuus. Tuuli alkaa olla jo sietämättömän kylmää, vaikka kävelymatkaa ei kerrykään montaa kymmentä metriä.

München sijaitsee aivan Helsingin ytimessä, siinä Sanomatalon ja junaraiteiden puristuksessa. Ja siltä se vaikuttaakin: jotenkin luotaantyöntävästi valaistu after work -akvaario, jonka olutvalikoiman tylsyydelle vetää vertoja vain purkkaa mässyttävän tarjoilijan tympeä asenne.

Tilaan pienen oluen, kirjoitan muutaman rivin muistiinpanoja ja hyvästelen Now Drinking -porukan, joka on vielä jatkamassa ekskursiotaan Sori Taproomiin hyvän ruoan sekä toki vielä paremman juoman merkeissä.

”Kaikilla vaikutti olevan hyvä fiilis päällä”. Nuo sanat olivat viimeiset, jotka kirjoitin muistivihkooni Münchenissä. Olkoon ne myös sanat, jolla päätän tämän HBH-raportin, sillä kaikilla vaikutti olevan hyvä fiilis päällä.

Kuvat: Teemu Lahtinen

 

 


JAA KAVERILLE.

Kirjoittaja

Teemu Lahtinen

bonthoobonthoo.com

Scroll Up