mainos

Ølfest -olutfestivaali viikonloppuna Turun Akatemiatalolla

Ølfest järjestää ensimmäisen talvitapahtumansa tänä viikonloppuna ja tapahtumapaikkana toimii Turun kätketty helmi, eli Turun Akatemiatalo. Tapahtuman pitopaikka on näkemisen arvoinen, sillä Turun Akatemiatalo on yksi Suomen upeimmista juhlasaleista ja ainoa laatuaan Ruotsin vallan ajalta. Rakennus edustaa arkkitehtuuriltaan uusklassismin huippua ja sitä rakennettiin 14 vuotta, kunnes vuonna 1817 se valmistui. Juhlasalissa on käynyt niin keisareita, kuin kuninkaitakin vuosien saatossa.

Ølfest olutfestivaaleilla ei pääse nauttimaan pelkästään makuelämyksistä, vaan  hanan takana tapahtumassa on oluen tehnyt henkilö, tai vähintäänkin vahvasti prosessissa mukana ollut kertomassa tuotteista. Tarjolla on myös siidereitä, ginejä, sahtia ja limonadeja, sekä liha-ja vegewrappeja.

Ølfestissä myös julkaistaan kolme uutta olutta Naantalilaisilta MallasSepiltä, sekä kolme olutta Porilaiselta Rocking Bear Brewersiltä. Tapahtuma tuo mukanaan erinomaisia suomalaisia pienpanimoita yhteensä 7 kappaletta:

MallasSepät (Naantali)

Pyynikin Brewing Company (Tampere)

United Gypsies Brewery (Lohja)

Takatalo & Tompuri Brewery (Virolahti)

Panimo Kiiski (Mäntsälä)

Lumi Brewing (Espoo)

Rocking Bear Brewers (Pori)

Kesällä ensimmäistä kertaa järjestetty Ølfest täytti Vanhan Suurtorin yhdessä Vegånia -vegaaniruokafestivaalin ja VØLUME -musiikkifestivaalin kanssa. Ølfest ja Vegånia ovat palaamassa jälleen Vanhalle Suurtorille 7.-8.8.2020.

Ølfest -olutfestivaali 31.1.-1.2. Turun Akatemiatalolla.

Ollefest juomalista

Kuvassa oluidennimiä