mainos

Olutkellari: Lähiolutta naapurista: Rosteri IPA


Rosteri IPA

Tähän väliin joku viikko sitten maisteltua lähikotiolutta. Se oli sellainen kostean kolea kevätpäivä kun takapiha verhoutui paksun, mutta liikkuvaisen sumuverhon suojiin. Pöhinän lähteenä ei suinkaan ollut vallitseva säätyyppi, vaan piha-aidan takana porisseen keittokattilan pihapiiriin luoma mikroilmasto. Naapurin isäntä oli nimittäin ottanut avovaimon siskon miehen kanssa harmaasta päivästä parhaat irti ja ryhtynyt keittelemään IPAa. Pitihän tuota hetki kuikuilla ja samalla varmistaa, etteivät kehtaa olla valmista olutta allekirjoittaneelle tarjoamatta.
Kaasugrillistä lainatulla lämmönlähteellä mestaroitu vierre höyrysi terassipöydällä tiukasti vällykasan sisään suljettuna. Eipä siinä tuossa vaiheessa hirveästi nähtävää ollut, mutta aina hauska nähdä, kuinka erilaisin vehkein kukin kotipanimo mallasjuomansa valmistaa. Nämäkin padat ja oheistarvikkeet oli enemmän tai vähemmän omin pikkukätösin viimeisteltyjä.
Keittohommat takaterassilla.
Kaksikko ei suinkaan ollut ensikertaa keittopadan äärellä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun prosessi suoritettiin naapuriosoitteessa. Pohjana toimi aiemminkin käytössä ollut Reittausblogin IPA-resepti, johon oli jokunen muutos muistaakseni tehty. Ensierään nähden ainakin humalointia oli tehostettu, mikä ainakin katkeropuolella tuntui, mutta niinikään tehostettu aromipuoli vaikutti kadonneen matkasta lähes kokonaan. Tätä itse tekijätkin harmittelivat.
Maistoin ensimmäisen pullon aika tuoreeltaan ja aika karkean katkera kokemus tuo kieltämättä oli. Yksikoikoinen ja suoraviivainen olut jäi kaipaamaan syvyyttä ja tasapainoa, mutta muutama viikko myöhemmin tehty uusintamaisto vaikutti jo iloisemmalta – vaikka aika karkea se edelleen olikin. Epäpuhtauksia tahi sivumakuja ei mukana ollut ja ihan hyvältä aihiolta tuo kokonaisuudessaan vaikutti. Alla vielä ensimaiston tarkemmat tunnelmoinnit.
Rosteri IPA
Tummahko IPA nostaa erinomaisen runsaan, kestävän ja oppikirjamaisen vaahtokerroksen. Tuoksu on odotetun humalapainotteinen, muttei niin ylevöittävän aromaattinen olisi ehkä toivonut. Katkeraa greippiä löytyy runsaasti, kevyehköä hedelmää ja runsaampaa, aika vehreää havukirjoa. Maltaasta ehkä kevyttä keksiä, mutta hyvin humalavetoinen ja suoraeleinen tuoksu tuntuu olevan. Voimakkuudeltaan lopulta vähän vaisu.
Maultaan aika katkerovetoinen, karkeahko ja napakasti pureva. Loppupuolisko on melko puhdasta, paikoin pellettimäisen kovaa greippisyyttä, mutta alusta löytyy jonkin verran myös hedelmäisempää tarttumapintaa. Greippi tosin käy päälle jo aika varhain. Alta nousee myös pientä alkoholin katkua, jota keksimäinen mallas hieman suitsii. Jälkipotku on greippisen katkera, hieman nielussa poltteleva. Aromaattisuus on aika vähäistä. Noh, ainakin sitä paljon puhuttua peräkärryä on nyt lyöty kunnolla kiinni.
Tasapainoa, aromia ja monipuolisuuttakin tämä kaipaisi – nyt suhteet ovat vähän epätasapainossa katkeron jyrätessä kovaluontoisena ylitse. Hyvä aihio toki.
Pisteet: 26/50