Olutkoira: Laskemistapa, lämpö ja tuoreus tekevät oluen maun – koulutus kannattaa

Vaikka kirjoittelen ummet ja lammet oluen kulttuurisista merkityksistä tai historiasta, en ole todellakaan mikään parkkiintunut ekspertti silloin kun puhutaan juoman teknisistä ominaisuuksista, valmistamisesta ja tarjoilemisesta.

Niinpä lähdin uteliaisuudella mukaan, kun legendaarinen ravintola-alan kouluttaja Perho kutsui olutkirjoittajia keskiviikkona Kaislaan kuulemaan uusista olutaiheisista koulutuskokonaisuuksistaan. Tilaisuudessa oli myös mahdollisuus asiantuntevasti ohjattuun maisteluun, joka ilmeisesti toimi tavallaan makupalana oppilaitoksen tulevasta tarjonnasta. Muissa blogeissahan on raporttia tästä jo ollutkin.

Käyn tilaisuuden annin käänteisesti läpi, ensin maistelun ja sitten koulutusohjelmia koskevat uutiset. Kouluttaja Sampo Järvi oli nimittäin onnistunut sen verran hyvin valitsemaan pientä luentoaan höystävät olutmaisteluparit, että ainakin meikäläinen, jolla sentään on erilaisista tutuista oluista aika vakiintuneet käsitykset, koki heti alkuun täydellisen yllätyksen. Se nyt todistaa vain sen, että luuloni ovat tietoja suuremmat.

digSampon alkuluennon aikana jokaiselle oli kaadettu maisteltavaksi komea Teku-tyyppinen (?) lasillinen vaaleaa olutta, joka arvatenkin oli jotakin laadukasta saksalaistyyppistä lageria. Jalojen humalalajikkeiden aromi ja maku hellivät aisteja sen verran herkästi, että aivot yrittivät epätoivoisina haeskella, mikä pienpanimo voisi olla tällaisen oluen takana. Jossain Sampon sivulauseessa paljastui sitten totuus, että lasissa oli Bitburger Premium Pilsiä ja maistelun jujuna verrata kuulua saksalaista ”7 minuutin kaatoa” nopeaan hanasta laskemiseen.

Jos nyt operaatioon ei aivan seitsemää minuuttia ehkä kannatakaan käyttää, tämä vertailu osoitti hitaamman laskemistavan aivan ylivertaiseksi. Siinä siis lasia ei kallisteta vaahdon minimoimiseksi vaan annetaan runsaan vaahdon tiivistyä ja sitten lasketaan vähittäin lisää. Minua kokeneemmille oluen maistelijoille asia voi olla itsestäänselvä, mutta jos jollekulle ei ole, keskiviikon maistelussa paljastunutta eroa ei kyllä voi liiaksi korostaa. Nopealla kaadolla lasiin laskettu Bitburger on oikeaoppiseen lasilliseen verrattuna karmea esitys: pistelevä hiilihappo peittää alleen niin humalan kuin kaikki muutkin oluen hienovaraiset ominaisuudet.

Maistelusession pointtina oli ylipäätään havainnollistaa sitä, kuinka tärkeä vaihe tarjoilu on oluen aiheuttaman nautinnon aikaansaamiseksi. Oluen ketju ohrapellolta lasiin on pitkä ja siinä tarvitaan kymmeniä käsipareja: maanviljelijöitä, mallastajia, monenlaista panimoväkeä, logistiikkaa, sisäänostajia, kunnes lopulta päästään siihen vaiheeseen, kun joku kaataa oluen siihen lasiin, josta se nautitaan. Sampon mukaan muistetaan liian harvoin, että nämä viimeiset kaksi minuuttia voivat esimerkiksi ravintolassa tuhota tai pelastaa kaiken tämän pitkäjänteisen työn.

mde

”Seitsemän minuutin” Bitburger.

Hanatekniikan lisäksi moni muukin asia voi tehdä kahdesta olutlasillisesta aivan erilaisia kokemuksia, vaikka lasissa olisi täsmälleen samaa olutta. Meille tätä demonstroitiin kolmella muulla maisteluparilla. Nämä vertailut on mahdollista toteuttaa myös kotosalla, eivätkä ne toisaalta aiheuttaneetkaan ihan samanlaista valaistumisen tunnetta kuin pilsnerilasilliset.

Hiivan ja muun pohjasakan kaataminen oluen joukkoon on tietysti asia, jolla olutkokemuksen voi vaikka väärässä kohdassa tehtynä pilata. Nyt maistelussa oli saksalainen vehnäolut, jollaiset normaalioloissa kai kaadetaan lasiin hiivoineen päivineen. Tämän Meine Festweissen (eli entisen Mein Grünesin) on Schneiderin panimomestari Hans-Peter Drexler kuulemma tarkoittanut juotavaksi ilman hiivaa. Kirkkaana se on kultaisen hunajainen, modernisti humaloitu mutta etäisesti belgialaissävyinen pintahiivaolut. Vertailulasissa oleva hiivaisempi satsi on sekin suhteellisen herkullinen mutta toki aivan eri asia.

mde

Festweisse hiivalla ja ilman.

Erittäin selvä ero oli myös seuraavan olutparin välillä, ja nyt ei ollutkaan kyse saman oluen kahdesta olomuodosta vaan tuoreen ja vanhemman IPAn vertailusta. Stone IPA, joka taisi olla eurooppalaisessa filiaalissa pantu, oli upean humalainen, kun taas Great Dividen Titan IPA oli tosiaankin menettänyt tuoreen humalan otteensa vaikka ihan mukava vahva pale ale olikin jäljellä.

Viimeinen maistopari muodostui Nøgne Ö:n akvaviittitynnyreissä kypsyneestä Imperial Akvavit Porteristä, jota ensin kaadettiin jäähdytettyyn lasiin ja sitten lämmitettyyn. Ero tuntui jo tuoksussa, joka ensimmäisessä lasissa rajoittui hieman epämiellyttävään viinanhajuun ja toisessa sai mukaansa tumman maltaan hyvän paahteisen aromin. Muutenkin näissä erilämpöisissä laseissa oluen ominaisuuksista pääsi nauttimaan todella eri tavoilla, lämpimässä tietysti monipuolisemmin.

Sampo Järvellä on paitsi paljon kokemusta baari- ja maahantuontipuolelta myös hiljattain hankittu voitto Olutliiton valtakunnallisesta Suomen Kotipanija -kilpailusta. Tämäkin oli toki yksi syy, miksi luento- ja maistelusessio sai allekirjoittaneenkin innolla liikkeelle. Ja nyt Järvi siis visioi Perholle olutkoulutusta.

Suomessa on jo olemassa laajoja viinikoulutuskokonaisuuksia ja tällaista pitäisi saada myös olutpuolelle. Restonomien koulutukseen ei paljon olutoppia mahdu, ja hyvällä oluttietoudella varustettujen baarityöntekijöiden CV puolestaan muodostuu aikaisemmasta ravintolakokemuksesta pikemminkin kuin muodollisista sertifikaateista.

Sampo Järvi kertoo ottaneensa vaikutteita suunnitelmiinsa erityisesti amerikkalaisesta Cicerone-koulutuksesta. Toinen kansainvälisesti tunnettu sertifiointi on brittiläinen IBD:n Beer Sommelier -koe. Perhossa pähkäillään vielä, tähtäisikö suomalainen olutkoulutus johonkin omaan vastaavaan titteliin vai olisiko ensisijaisena tarkoituksena valmistaa opiskelijoita suorittamaan jokin kansainvälinen koe.

Joka tapauksessa kurssitarjontaa aletaan nyt vähän kerrallaan rakentaa, ja jo lokakuussa parikymmentä halukasta pääsevät kokeilemaan Perhon PRO Beer Level 2 -koulutusta. Siinä tarkoitus on kertoa oluen historiasta, nykytilasta ja tyyleistä, valmistuksesta, raaka-aineista, tarjoilusta ja myynnistä sekä arvioinnista. Ensi vuoden puolella sitten muita, syventäviä teemoja. Kysymys suomalaisen olutkoulutuksen tilasta ja kehittämistarpeista on sen verran mielenkiintoinen, että ainakin omasta puolestani nostan hattua Perhon suunnitelmille tämän ilmaisen mainoksen muodossa. Lisätietoja täältä.

mainos