Olutkoira: Old ale talven lämmittäjänä: Robinsons Old Tom

Kirjoittelin loppukesästä old ale -tyylistä ja uudelleen henkiin herätetystä George Gale & Co Prize Old Alesta, jonka toinen panijaosapuoli, Fuller’s, on tietysti nyt äsken vaihtanut omistajaa Tokion Asahin talliin. Gale’s-brändi siirtyy sinne, ja saa nähdä miten heillä jatkossa on moisiin one off -kokeiluihin kiinnostusta. Nyt en kuitenkaan aio puhua siitä vaan eräästä kissasta.

Siinä missä Prize Old Alen nostaminen kuolleista oli tavallaan craft beer -maailman koordinaateilla tehty hanke, old ale sinnittelee Britanniassa oluttyylinä myös joidenkin perinteisempien toteutusten muodossa. Yksi näistä on 180 vuotta vanhan perhepanimon Robinsons Breweryn Old Tom, joka on tällä hetkellä Theakston’s Old Peculierin ohella ainoa Alkon myymä britti-old ale. Molemmilla on juurensa Pohjois-Englannissa.

Old Tom on niitä oluita, joita olen jo vuosikausia sitten ensi kertaa maistanut, todennut ihan hyväksi, sitten makujen muuttuessa päätynyt täysin sivuuttamaan hyllyjä skannatessa. Alkon käänteissä en aina pysy perässä, ja voi olla, että Old Tom on välillä valikoimista poistunutkin. Nyt se kuitenkin siellä on, ja olen huomannut, että tämän tyyppinen olut sopii makuuni taas oikein hyvin.

Old Peculier ei miedompana ehkä pääse ihan oikeuksiinsa pullossa, vaikka real alena toimiikin erinomaisesti (viimeksi maistettu vuonna 2005). Old Tom on sen sijaan vahvuutensa suhteen toista maata: 8,5 % sekä pullossa että netin mukaan myös caskissa. En ole sitä koskaan suoraan tynnyristä maistanut – voisi olla kova juttu. Pullo-Old Tomin hieman banaaniin vivahtava tuoksu muistuttaa Greene Kingin samanvahvuista The Abbot’s Confessionia, jota join real alena syksyllä.

Lisäksi Old Tomin tuoksussa on calvadosmaista alkoholista hedelmää, joka lupaa hyvää. Melkein musta olut on kuitenkin vahvuudestaan huolimatta suhteellisen keveän oloinen, ehkä tyyliin sopivasti viinimäinen ja aavistuksenomaisella happamuudella silattu. Vähähumalaisen lempeään yleisvaikutelmaan yhdistyy pieni puiseva sävy, jota monistakin brittioluista aistin. En oikeastaan tiedä, tuleeko piirre humaloinnin tai joidenkin vanhojen talonhiivojen kautta olueen. Old alen tapauksessa se voisi varmaan tulla puutynnyristäkin, mutta tokkopa Old Tomia puussa säilötään.

Kovin monia oluita Alkosta ei saa, joita olisi tehty samalla nimellä 1800-luvun puolelta asti. Old Tomin historia näyttää ulottuvan panimon mukaan vuoteen 1899. Tarinan mukaan panimomestari ikuisti tuolloin panimokissan piirrokseensa, johon nykyisen etiketin kissan kuva sitten ilmeisesti perustuu. Panimo on keksinyt tämän oluen markkinointiin sloganin ”The Original Craft Beer”, josta tietysti voi olla monta mieltä, mutta toki brittiklassikoiden vaikutus käsityöoluen taustalla oli alkujaan vahva.

Kun vanhoista ajoista puhutaan, Michael Jackson esitti 1970-luvulla The World Guide to Beer -kirjassaan väitteen, että maailman vahvin olut noihin aikoihin (tarkemmin ottaen vuonna 1968) oli tyylilajiltaan old ale. Kyseinen olut oli eteläenglantilainen Thomas Hardy’s Ale (12,58 % abv). Äkkiä ei tule mieleen, mikä muukaan tuohon aikaan olisi ollut vahvempi. Ehkä old ale oli siis paitsi alkuperäinen käsityöolut, myös alkuperäinen extreme beer.

On lisäksi hauskaa, että kaikki Jacksonin mainitsemat yhdeksän old alea ovat vielä 2000-luvullakin olleet panimoiden valikoimissa (pari tosin hieman eri muodossa). Historia kannattelee näitä selviytyjiä, ja niillä on usein paikallista painoarvoa, joka estää niitä vaipumasta kokonaan unholaan. Old Tom ei ole välttämättä brittiläisistä vahvoista oluista kaikkein syvällisin, mutta se on kolli, jolla on hyvä sukupuu ja ilmeisesti kiintyneet omistajat. Toivottavasti jaksavat pitää siitä huolta.