Olutkoira: Warsaw Beer Festival: kirsikka-grodziskiesta savuporttereihin

Taas pikainen visiitti Varsovan Legian stadionille, jonka edustustilat valtaa kaksi kertaa vuodessa maan vanhin craft beer -festivaali Warszawski Festiwal Piwa. Tähän keväiseen painokseen oli saapunut viitisenkymmentä panimoa, pääosin Puolasta. Ulkomaita edustivat Boon, Founders ja Mikkeller. Maahantuojan tiskillä oli tuttuun tapaan myös muun muassa espanjalaisia ja brittiläisiä käsityöoluita.

Oliko tämän kevään valikoimassa jotain uusia painotuksia edellisiin verrattuna? Ei isompia. NEIPA-villitys jatkuu kuten viime vuonna. Ehkä muissa IPA-oluissa ja varsinkin happamissa tyyleissä hedelmiä ja muita luonnollisia maun lähteitä on nyt käytetty myös entistä enemmän, vaikka nekään eivät enää uutta ole. Sen, että ollaan Puolassa, huomaa erityisesti Baltic porterien paljoudesta – — sellainen oli tarjolla miltei joka toisella tiskillä.

Puolalaisia erikoisuuksia, joita en ollut ennen nähnyt, olivat myös kahdella panimolla tarjolla olleet hedelmä-grodziskiet. Tavallinen grodziskie on yksinkertaisuudessaan ihan miellyttävä juoma, savuinen mieto vehnäolut. Nyt avasin festarivisiitin maistamalla kirsikalla maustettua grodziskieta, eikä se kyllä ihan vuoden kovimpien suosikkien listalle mennyt. Kyseessä oli Cheerful Grodzisz (3,2 %, Piwne Podziemie).

Lohenpunainen olut maistui vain hyvin miedosti kirsikalle, marjasta oli ehkä jäljellä lähinnä pieni kirpakka sivumaku. Kun grodziskie-tyyliin kuuluu vielä (vehnäolueksi) kohtalaisen tuntuva humalointikin, se alkoi jo hedelmän kirpeyden ja savun kanssa tukkia alkoholipitoisuudeltaan miedon oluen makua. Tämä ehkä jakaa mielipiteet, mutta en antaisi huippupisteitä. Toinen hedelmä-grodziskie, jota en siis enää lähtenyt maistelemaan, olisi ollut Nepomucenin panimon tiskillä ja nimeltään Viva Åšliwa, luumulla maustettu ja kollabona PINTAn kanssa tehty.

Festivaalin oudoimpia oluita nämä eivät olleet. Se titteli menee todennäköisesti tomato pepper sour alelle nimeltä Blada Marija. Nimi viittaa olutta innoittaneeseen klassikkodrinkkiin, ja taustalla oli panimo nimeltä Warownia. En maistanut! Toinen outous, jota näin vain kaadettavan toisen asiakkaan lasiin, oli blue IPA nimeltä Klitoria TarnateÅ„ska. Se oli todellakin kirkkaan sinistä ja värjätty siniherne-nimisellä kasvilla, jonka latinalainen nimi on muuten Clitoria.

Oluita historian lehdiltä

Grisette on vanha belgialainen oluttyyli, joka silloin tällöin pomppaa silmille baareissa tai tapahtumissa. Pohdin blogissa pari vuotta sitten, voisiko siitä tulla samanlainen käsityöpanimoiden suosikkityyli kuin sukulaisestaan saisonista. Mitään siihen verrattavaakaan ei ole odotettavasti nähty, vaan grisette on pysynyt pikkuruisessa marginaalisessa lokerossaan. Silti muutamat panimot sitä siellä täällä kokeilevat, ja nyt puolalainen Alternatywa oli tehnyt 6,5-prosenttisen Superior Grisetten.

Tämä olut on viettänyt aikaa tynnyrissä, ja on maultaan varsin maltainen ja vähähumalainen, ehkä hiivan tai sitten tynnyrin vaikutuksesta erikoisen sakemainen, japanilaisella umamilla. Yritän maistella, onko maussa vaniljan tai Brettanomycesin häivähdystä, mutta en oikein päädy mihinkään näkemykseen. Mitäköhän belgialaiset tästä sanoisivat? Varastoitu, vahvempi grisette on ajatuksena ihan looginen: samanlainen kehityskulku kuin se, jonka kautta miedosta vallonialaisten peltotyöläisten oluesta tuli voimakas erikoisolut Saison Dupont.

Czarna Owca oli yksi uusien panimoiden alueella esittäytyvistä tulokkaista, joihin kiinnitin huomiota. GdaÅ„skin lähellä toimiva panimo on saanut hyviä pisteitä netissä ainakin imperial stoutinsa sekä Baltic porterinsa tynnyrikypsytetyistä versioista.

Nyt esillä oli muun muassa historiallisen pommerilaisen valko-olutreseptin mukaan tehty Albae Cerevisiae (5 %), jota testasinkin. Humalattomaan olueen toivat makua erilaiset kasvit, joista tuote-esittelyssä mainitaan siankärsämö, mansikanlehdet, kamomilla, timjami sekä syreenin ja lehmuksen kukat. Aromiltaan ja maultaan olut oli aika riisuttu, kuin Hefeweizen ilman mausteisuutta tai grodziskie ilman savua. Kasvit toivat makuun pientä kukkaisuutta ja ehkä vaniljaakin mutta eivät oikeastaan katkeroa tai mausteisuutta.

Lisäksi maistoin saman panimon peruslageria nimeltä Leżak Kociewski (4,8 %), jossa oli humalaa kolmesta maasta: Marynkaa Puolasta, Saazia TÅ¡ekistä ja Tettnangeria Saksasta. Raikas sitrushedelmäinen tuoksu, myös maussa kukkia ja sitrushedelmää, mutta valitettavasti myös aavistuksen verran jotakin muuta epätoivottua kasvista. Alle 5-prosenttinen melko miedosti humaloitu lager ei ole helpoin laji, mutta hieman petraamalla varmasti kelpo olut.

Lisää savua ja erilaisia viljoja

Browar Maryensztadt viitannee panimon nimessä Varsovan Mariensztatin kaupunginosaan, vaikka pienellä tulokkaalla on tuotantolaitoksensa satakunta kilometriä pääkaupungista kaakkoon. Heiltä maistoin portteria nimeltä Gwiazda PóÅ‚nocy (”Pohjoisen tähti”, joka ei ole kuitenkaan Pohjantähti vaan Puolan pohjoisin kohta Itämeren rantakalliolla). Tämä oli 10,1-prosenttinen savu-Baltic ja sellaisista paras koskaan maistamani. Savu maistuu selvänä ja makua kipristää myös pieni hedelmäinen happamuus.

Sopiiko savu suhteellisen makeaan olueen? Voi olla makuasiakin, mutta ainakin minusta nyt toimi. Lopputulos on ikään kuin Schlenkerla Eiche meets yskänlääke. Savu sulkee vahvan portterin maun Riga Balsam-tyylisen yrttiseksi. Ostin panimon 0,33 l lasinkin, koska tykkäsin panimon logosta sen maljamaisessa muodossa. Maisteluannosta aloitellessani ajattelin, että tällä oluella on tuskin muuta käyttöä kuin digestiivinä, mutta sitten keksin, että sitä voisi yrittää parittaa suolaisille savukilohaileille eli virolaisittain sproteille. Toimisiko?

Toinen itämerenportteri, jonka ostin festareilta mukaani ja maistoin kotona, oli Trzech Kumpli -panimon Ragnar (10,4 %). Tässä oli paahteisempi, stoutmainen tuoksu ja maussa pienesti tervaa, kaarnaa, pientä siirappisuutta tai poltettua karamellia, mutta makea portteri ei ollut kyseessä. Olut muistutti ehkä enemmän Koffin portteria kuin useimpia puolalaisia vastineitaan, ja oli väriltään aivan mustaa tummahkolla vaahdolla. Tyyliin nähden humalointi oli melko kipakka ja vaikutelma muutenkin imperial stout-mainen.

Yksi festariolut vielä. Tyylilaji oli panimon ilmoittamana multigrain wine, mikä ei sanonut minulle mitään. Oluen nimi oli Pramenel ja löytyi Harpagan-nimisen kiertolaisen tiskiltä. Paikan päällä ei oikein selvinnyt mistä on kyse, mutta netin mukaan ruis-ohra-vehnäviini ja 10,5 %. Valmistajana on Beer Bros. Paikan päällä hanasta maisteltuna tämä ei ollut hassumpi tuotos, salmiakkisen tumma, vähän viininen, stoutia kepeämpi mutta kuitenkin jykevä olut. Mukana oli ikään kuin kaikuja Sint-Bernardus Abtista, vaikka niin vakavasti otettava tapaus tämä ei ollut. En tiedä, uppoaako esimerkiksi imperial stout -fanienkaan mieltymyksiin. Kun tämä nyt sattui olemaan ensimmäinen koskaan näkemäni olut, joka kutsutaan otsikolla multigrain wine, niin heti perään satuin tietysti näkemään toisenkin samanlaisen jonkin muun panimon tiskillä, en kyllä muista minkä.