Olutliitto juhlii vuosia ja jättää Pahan Nuutin valitsematta.

Olutliitto ei valitse vuonna 2020 Pahaa Nuuttia. Paha Nuutti on nimitys, jonka Olutliitto voi antaa olutkulttuuria jarruttaneelle taholle tai henkilölle. Aikaisemmin Paha Nuutti on julkistettu samaan aikaan Hyvä Tuomas-palkinnon kanssa Tuomaan päivänä 21.12. mutta vuodesta 2019 nimityksen julkistus on siirtynyt Nuutin päivään 13.1. Nimitystä ei ole jaettu joka vuosi.

Nuutinpäivä 13.1. on kansanomaisesti tärkeä merkkipäivä, johon jouluajan on katsottu päättyvän, kuten osoittaa sananparsi: ”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.” Nuutinpäivää vietetään tanskalaisen prinssi Knut Lavardin murhan muistopäivänä. Entisaikaan nuuttipukit olivat turkkeihin, sarviin ja naamareihin sonnustautuneita miehiä, jotka kiersivät talosta toiseen hakemassa olutta ja aiheuttamassa hämmennystä ja riitaa. Nuuttipukit eivät siten olleet toivottuja vieraita, mutta heidän odotettiin kuitenkin tulevan ja oli häpeä, jollei nuuttipukki ollut vieraillut.

”Olutliitto on valinnut Pahan Nuutin vuodesta 1994. Yleisimmin nimityksen ovat saaneet tahot jotka poliittisella tai muulla tavalla ovat Olutliiton mielestä olleet vastuussa päätöksistä tai muista olutkulttuuria jarruttavasta toiminnasta. Olutliitto katsoo, että vuonna 2020, joka on Olutliiton 20-vuotisjuhlavuosi, liitto haluaa keskittyä viemään oluen positiivista sanomaa eteenpäin sekä jäsenjärjestöilleen, medialle, alan sidosryhmille että oluenystäville ympäri Suomea, eikä siksi valitse Pahaa Nuuttia.” toteaa Olutliiton puheenjohtaja Anikó Lehtinen.

Nuuttipukki

Nuuttipukki 1928. Kuva: Museovirasto, kuvaaja Toivo Kaukoranta.

Pahat Nuutit

2018 perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon alkoholipoliittinen työryhmä

2016 Lännen Median toimitus, joka on juurruttanut suomalaiseen olutkeskusteluun viinaranneke-sanan.

2014 johtaja Pertti Paarnio, Oy Santa Claus Licensing Ltd

2013 puheenjohtaja Juha Sipilä, Suomen Keskusta

2011 peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson, SDP

2010 Turun kulttuuripääkaupunkihankkeen vetäjä, valtiotieteen tohtori Cay Sevón

2009 pääministeri Matti Vanhanen, Keskusta

2008 ex-toiminnanjohtaja Mika Pyykkö, Terveyden edistämisen keskus

2007 toimitusjohtaja Antti Pankakoski, Altia

2006 hallitusneuvos Ismo Tuominen, STM

2005 toimitusjohtaja Jaakko Uotila, Alko Oy

2004 ylijohtaja Ilkka Suojasalmi, STTV

2003 peruspalveluministeri Liisa Hyssälä (kesk.)

2002 kansliapäällikkö Markku Lehto, STM

2000 Mainostoimisto SEK & Greyn suunnitteluryhmä, joka toteutti laittoman olutmainoksen televisioon.

1999 professori Pekka Puska

1997 Oy Alko Ab

1996 Suomen Tullilaitos

1994 ex-ministeri Toimi Kankaanniemi

Lähde: Olutliitto