mainos

Olutmatkailijan blogi: Pysähdys Tikkurilassa – Maltainen Metso

”Hyvät matkstjt! *ujellus* Se on kondyktööri tässä. Riihimäellä on raiteella ruuhkaa ja joudumme pysähtymään tässä”. Vireisessä vaunussa joku huutaa, kuin Mertaranta Suomen finaalipelissä konsanaan. On torstai ilta. Huomiseksi on luvattu yli kahdenkymmenen asteen lämpötiloja ja poliisi varautuu poikkeukselliseen riehakointiin. 50 vuotta rakkauden kesästä.

Työasiat pakottivat Helsinki-Vantaalle. Matka taittui nopeimmin ja mukavimmin junassa. En erityisemmin pidä lentämisestä ja vielä vähemmän lentokenttien turvatarkastuksista ja koneeseen jonottamisesta. Eikä lentäminen ole oikein ekologisestikaan kestävää. Junalla siis.

Paluumatkalla jäi hieman aikaa tutustua Tikkurilan oluttarjontaankin. Vielä kymmenen vuotta sitten ei olisi tullut mieleenkään mennä aseman seudulla oluelle, mutta niin ne ajat muuttuvat. Kauppakeskus Dixi on tuonut tulleessaan paikan, joka näyttää siltä että sinne viitsii piipahtaa tuopilliselle junaa odotellessa. Ilmeisesti myös Old Story olisi ihan asiallinen paikka ja alle kilometrin kävelyn päässä asemasta. Sekin pitää yrittää joskus testata.

Tällä kertaa kuitenkin Maltaiseen Metsoon. Ilmeisesti kyseessä on jonkinlainen ketju, koska olen nähnyt myös Maltaisen Riekon. Internet ei osannut tällä kertaa minua enempää valistaa.— 

Ensivaikutelma tunnelmasta: asiakaskunta on aika sekalainen setti. Viereisessä pöydässä ehkä thaimaalaisia naisia ja pari suomalaista miestä. Muutoin lähinä junaa odottelevia ihmisiä. Vakioasiakas hakkaamassa peliautomaattia?—  Enimmäkseen kuitenkin yksinäisiä miehiä räpläämässä kännykkää. Nurkan takana humalaisemmaltakin kuulostava seurue. Saan kuitenkin olla rauhassa. Sitä arvostan. Olutvalikoima ok. Muutakin kuin perustavaraa ja uusia trendioluita. Musiikkina vanhaa bluesia. Hyvää musiikkia oluenjuontiin. Viskinkin. Sitä vaikuttisi olevan laadukas valikoima tarjolla, mutta jää seuraavaan kertaan.

Anderson’sin ja Lehen Einsteinia näyttäisi olevan tarjolla. Hieman tylsästi valitsen tämän -jo kertaalleen maistamani- New England IPA:n. Huomiot ovat tällä kertaa seuraavaat: väri on oranssinkeltainen, samea. Tuoksussa mäntyä ja sitruunaa. Suutuntuma pehmeä. Maku hieman kuivan hedelmämehumainen, pihkaa lopussa. Ei juuri katkeroa. Ovathan nämä NEIPA:t mielenkiintoisia ja maistuvia, mutta en lopulta tiedä ovatko sittenkään niin ihmeellisiä. Yllätyksekseni jäin hieman kaipaamaan runsaampaa katkerohumalointia.

Arvoin hetken sen suhteen, otanko vielä toisen. Junan lähtöön ei ollut paljoa aikaa, mutta hyvät muistot helmikuulta saivat minut tilaamaan vielä pienen annoksen Ohranan APA:a. Muistaakseni kyseessä oli miellyttävän raikas olut. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta tällä kertaa olut maistui joltain ihan muulta. Ensimmäisen tuoksu herätti mielikuvan hiivasta. Ei lainkaan sitä hedelmäistä raikkautta, jota odotin. Maku jotenkin erikoinen. Fenolia vai mitä? Vai mennäänkö vihannesosastolle? Jälkimaku hieman katkeroinen. Jotenkin väljähtynyt ja vaisu. En tykkää. Mielestäni talvella maistamani oli täysin erilaista. Jotain kauheaa tälle on tapahtunut. Olut nopeasti suuhun ja laituria kohti. Juna kulkee ilahduttavasti vain 8 minuuttia myöhässä.