Olutmatkailijan blogi: Reykjavik osa 2

Pikainen olut ennen iltatilaisuutta kongressikeskus Harpan ravintolassa. Olin odottanut hintatason olevan jotain uskomatonta, mutta happy hourissa puolen litran tuoppi Boli-lageria maksoi 600 rahaa eli noin 5,3 €. Valmistajana hankalahkosti nimetty— Ölgerðin Egill Skallagrímsson. Aika peruslager, ei jäänyt mitenkään erityisesti mieleen.

Seuraavaksi kohti taidemuseota, joka näytti ehkä olleen entinen vankila. Tervetuliasmaljojen sekä pikkusuolaisen jälkeen oli aika miettiä seuraavaa paikkaa. Internetin mukaan Reykjavikin keskustassa näyttäisi olevan neljä selvästi muista erottuvaa craft-baaria: Skúli, Microbar, Mikkeller sekä jokin hyvin hankalasti nimetty panimobaari. Mikkeller ei nyt houkutellut, sillä halusin islantilaista olutta. Kaipa siltäkin sitä tosin olisi saanut. Microbar näytti olevan kätevästi nurkan takana, joten tarkoituksena oli ottaa suunta sinne. Samalla hetkellä satuimme kuitenkin törmäämään pienpanimo-oluista innostuneeseen ruotsalaiseen seurueeseen, joten kohteeksi valikoitui panimobaari Bryggjan Brugghús satama-alueella.

Päädyin ottamaan kolmen oluen maistelusetin, joka sisälsti pilsnerin, vehnäoluen sekä Tupla-IPA:n. Ruotsalaisten kanssa tuli turistua mm. olueiden nettitilaamisesta. Ruotsiin voi kuulemma tilata, mutta tilaaja maksaa verot. Malmössä asuvat uudet tuttavani kuulemme hyödyntävät tanskalaisia tuttuja, joilta paketin voi sitten kätevästi käydä junalla noutamassa. Toisaalta Systembolaget hankkii monia hyviä harvinaisempia oluita ja myy niitä nettikauppoja edullisemmin: verotus menee juoman vahvuuden, ei hinnan mukaan. Keskustelu ajautui jostain syystä myös Tuntemattomaan Sotilaaseen, jonka ruotsinnos kuulemma kunnioittaa alkuperäisteoksen murteilla pelaamista. 60-luvulta peräisin olevassa käännöksessä sotilaat puhuvat suomenruotsin eri murteita. Mielenkiintoista.

Oluista paras oli DIPA. Ei liian vahvasti humaloitu, vaan varsin miellyttävä. Wheat oli melko tyypillistä vehnäolutta, mutta ei mitenkään erityisen mieleenpainuvaa. Pilsner oli varsin helposti juotavaa ja sopivan rapsakkaa. Kaverin lasista tuli maistettua myös Judas-nimistä vahvempaa olutta, joka ilmeisesti oli kuitenkin eriä, kuin samanniminen belgialainen olut. Varsin maltaista tavaraa, mutta tyylilajia en pystynyt nimeämään. Panimobaarissa leijui ilmassa asiaankuuluva maltaisen makea tuoksu. Varsin mukava paikka.

Tämä päivä oli varsin kiireinen, mutta mieleenpainuva monin eri tavoin. Ruualla olikin sitten aika testata arktista saisonia Snorria. Valmistajana jälleen Ölgerðin Egill Skallagrímsson. Mausteena oli käytetty timjamia. Ihan mukavan raikas olut, mutta saisonmaisia piirteitä en juuri löytänyt. Mausteena käytetty yrtti sen sijaan maistua mielestäni aika lailla sopivasti eli sen erotti, mutta makua se ei kuitenkaan mitenkään hallinnut.

Islantilainen pienpanimokulttuuri tuntuu olevan voimissaan, mutta mitään täysosumaa ei vielä vastaan ole tullut. Olisin ehkä kaivannut myös hieman enemmän vaihtelua jokseenkin perinteisiin tyyleihin, mutta ehkä löydän sitä vielä jatkossa. Toistaiseksi oluet ovat ehkä Snorria lukuunottamatta noudatelleet melko uskollisesti esikuviensa makuja.

Illan päätteeksi päädyin korkkaamaan vielä Viking Stoutin. Panimona lupaavasti nimetty— Viking Ölgerd. Melko runsas vaahto. Tuoksussa tutut elementit eli paahteisuutta ja kahvia. Ehkä jopa aavistus kaakaotakin. Maku jatkaa melko lailla samaa linjaa. Varsin tasapainoinen suoritus, mutta ei kuitenkaan mitenkään erityisen omaperäinen.

Huomenna yritän etsiä käsiini ruotsalaisten mainostaman Microbarin mustikka gosen. Hieman ehkä liian trendikkään kuuloista kamaa, mutta pitänee kuitenkin kehujen vuoksi testata.

mainos