Olutmatkailijan blogi: Rock Paper Scissor IPA

Viime perjantaina tuli pikaisesti piipahdettua Hämeenkadulle keväällä avatussa Taproom Unitedissa. Kyseessä on useamman panimon (muistaakseni ainakin Pyynikin,—  Fat Lizardin, Olvin sekä nyt arviossa olevan oluen valmistaane RPS Brewingin) yhteistyönä syntynyt craft- & penkkiurheilukansalle suunnattu baari. Paikka ei sisutukseltaan ole välttämättä aivan kaikkein viihtyisin ja olutvalikoimakaan ei mikään aivan tajunnan räjäyttävä ollut.

Fat Lizardin IPA:t olisivat kiinnostaneet, mutta koska hanassa oli vain kauppavahvuista, päädyin ottamaan ensikontaktini Rock Paper Scissors-panimon tuotteeseen. Kyseessä on melko uusi tulokas pienpanimoskeneen. Taustavoimissa käsittääkseni ainakin maineikkaan kuopiolaisen Maljan porukkaa.

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy vaahtoon, joka on sekä komea, että pitkäkestoinen. Väriltään olut on punaruskea. Maustamiseen on kuulemma käytetty verigreippiä. Vahvuudesta minulla ei ole tietoa. Tuoksussa ainakin sitrusta. Maku raikas, keskivaiheilla häivähdys verigreippiä ja lopussa melko reilut katkerot. Ei mitenkään erityisen hedelmäinen.

Kyseessä on varsin puhdas, mutta toisaalta ehkä hieman yllätyksetön esitys.

mainos