Olutmatkailijan blogi: Tamperelaisten outo ristisiitos: Cuvee Beké

Missasin täpärästi bussin. Taivaalta alkoi tulla tihkua, joten sain hyvän syyn hakeutua oluen äärelle Gastropub Tuulensuuhun odottamaan seuraavaa bussia. Hanavalikoimasta tuli arvottua belgialaiselta kuulostava Cuvee Beké. Kyseessä on Nordic Brewery Porterin ja Lindemans Oude Lambikin sekoitus. Kuulosti sen verran kummalliselta, että pakko oli testata.

Tuoksu paahteinen ja aavistuksen hapan. Väriä on baarin heikossa valaistuksessa haastavaa arvioida, mutta punaruskeaksi sitä sanoisin. Maku on mielenkiintoinen: ensin jonkin verran paahteinen ja jopa makea, muuttuen sitten happamaksi ja kuivaksi. Aluksi en niin innostunut, mutta lopulta olen kuitenkin sitä mieltä, että ihan ok olut. Ei kuitenkaan mikään tajunnan räjäyttävä.

Konseptina tällainen sekoitus on mielenkiintoinen. Väistämättä tulee kuitenkin mieleen, että menevätkö tässä nyt hyvä portteri ja lambic hukkaan. Itselleni ei olisi tullut mieleenkään lähteä näitä kahta tyyliä sekoittamaan, mutta yllättävän hyvää tuli. Vähän kuin serkun 7 v synttäreillä, kun keksittiin sekoittaa kokista ja jaffaa. Ja olenhan minäkin kerran sekoittanut vehnäolutta ja saisonia. Antakaamme kaikkien kukkien kukkia vaikka samassa lasissa sitten.

Pubin seinältä bongasin muuten myös mainoksen: Suomi 100 Tampere näkyy myös oluen merkeisssä. Kievari Kahdet Kasvot järjestää joka kuukausi yhden kotimaisen pienpanimon henkilökunnan vetämän oluttastingin kuukauden ensimmäisenä lauantaina klo. 16.00. Seuraavaksi vuorossa on Fat Lizard. Muita mielenkiintoisia olivat heinäkuun Finlandia Sahti, elokuun Kanavan Panimo, syyskuun Kaleva Brewing, lokakuun Maku Brewing, marraskuun Hopping Brewsters ja joulukuun Pyynikin Käsityöläispanimo, eli siis kaikki jäljellä olevat. Täytyy yrittää löytää aikaa ainakin johonkin noista.