Olutpostin syysnumero ulkona! Lue kesänumero ilmaiseksi.

Syksyn Olutposti-lehdessä katsotaan elokuvia, maistellaan ja opastetaan!

Syksyn pimeät illat houkuttavat ottamaan käteen maukkaan oluen ja rauhoittumaan lukemisen ääreen. Olutposti on koostanut tätä varten mahtavan muhkean 64-sivuisen lukupaketin, josta ei aiheita puutu. Olutposti raottaa oluen ja elokuvan suhdetta ja antaa toimituksen olut- ja elokuvasuositukset. Myös erilaiset tastingit eli maistelutilaisuudet ovat yleistyneet niin kotona kuin ravintoloissa ja Olutposti-lehti kertoo, minkä kaiken kanssa olutta voi maistella. Koska tastingeihin liittyy voimakkaasti myös olutalan ammattilaisten koulutus, lehdessä valotetaan myös olutkoulutuksen taustoja. Mukana syksyn numerossa on myös helppo 8 miniannoksen kotona toteutettava tasting-menu.

Kotiolutharrastus on kasvussa, mutta monet miettivät, miten sen kanssa pääsee alkuun. Olutpostin toimittaja kävi tekemässä ensimmäisen oman oluensa ja antaa sekä omat, että kotiolutseniorin vinkit siihen, miten välttää kotioluen tekemisessä sudenkuopat.  Numeron olutmatkailukohteina ovat Islanti olutkaupunki Espoo. Olutposti selvitti myös, miten firmabissen tekeminen oikein tapahtuu ja mitä se yritykseltä vaatii.  Lisäksi lehdessä esitellään taas Klassikkopubi, pakinoidaan siitä, miten ennen kaikki oli paremmin.

Syksyn Olutpostissa löytyy tarinaa myös alkoholipolitiikasta, Malmgårdin panimon 10-vuotisjuhlahaastattelu, olutpakina, Hannun ja Arden olutarviot sekä paljon muuta kiinnostavaa luettavaa.

Jos sinulle tai ystävällesi jostain syystä lehti ei vielä tule, niin asian voi korjata tilaamalla sen osoitteesta: www.olutposti.fi/tilaa-olutposti tai lukemalla edullinen digilehti www.lehtiluukku.fi/lehti/olutposti

HUOMIO!! UUDEN OLUTPOSTI-LEHDEN JA VERKKOSIVU-UUDISTUKSEN KUNNIAKSI VOIT LUKEA KESÄN OLUTPOSTI-LEHDEN DIGIVERSION ILMAISEKSI 11.10 SAAKKA =>>> TÄSTÄ! 

Olutposti kansi kesänumero

Virusta päähän lahjakorttikampanja