Olutta olutta: Blue Star, San Antonio, 10.5.
San Antonio ei olutmielessä vaikuttanut läheskään yhtä kiinnostavalta kuin Austin. Muutamia panimoravintoloita hajallaan eri puolilla. Harmittavasti panimoista kiinnostavimman Freetailin varsinainen panimopaikka San Antonion eteläpuolella auki vain torstaista sunnuntaihin. Panimolla on toinenkin paikka kaukana keskustan pohjoispuolella, missä olisi muutakin olutmielessä, mutta vain autoileville.
Riverwalk on San Antonion vetonaula, valtavan pitkä jokea mukaileva, osin jokeen rakennettu ja jopa keskustan katujen alla risteilevä kävely- ja pyöräteiden verkosto. Kävelin sitä pitkin taas muutaman kilometrin keskustan eteläpuolelle Blue Star -panimon paikkaan. Iso halli entisellä pienellä teollisuusalueella, josta on tullut sittemmin trendikäs keskittymä, joten alueella on taidegallerioita, sushi-shampanjabaari ja gelateria.—
Blue Star on sisältä hieman kulahtanut tila, joka on täytetty ensisijaisesti käymisastioilla ja toissijaisesti asiakaspaikoilla. — Sisällä on hiljaista, ulkona San Antonion sateisen päivän hurja kostea lähmäisyys on muuttunu miellyttäväksi lämpimäksi illaksi, siellä sois viitsii istua. Paikka on perustettu jo 1996, paljon ennen nykyistä craftboomia erityisesti Teksasissa. Aiemmin kävin uudemmassa Southerleigh-panimoravintolassa kaupungin pohjoispuolen hipsterikeskittymässä, josta jäi samanlaiset fiilikset: ei mitään mainittavaa, hieman keskitason alapuolella roikkuvia tylsähköjä oluita. Blue Starinkin oluet heijastelevat tätä, kaikki ovat aika vaisuja nykymeininkiin. Brittifanitusta havaittavissa oluiden kuvauksissa ja on tarjolla riilikin. En riskeeraa sillä, vaan maistelen pienet lasilliset kahdeksasta perusvalikoiman oluista. Parhaiksi nousevat yksi lager, mieto stout ja pari kevyesti hapanta olutta. Mikään ei kuitenkaan maailmanluokan tavaraa ja ei niistä kauheasti kertomista. Ruoka vaikutti sivusta seurattuna paremmalta.
Kulman takana on Stella, suositun oloinen baari modernin tummalla sisustuksella. Paljolti porukoita syömässä pizzaa näin keskiviikkoiltana. Minä en vieläkään tarttunut ruokalistaan, tilasin vain 20 oluthanan menusta pari. Valinnat osui ihan kivasti: Strange Landin Fleur d’Orange oli hieman liian mausteinen, mutta hyvin alkoholinsa belgihiivaisuuteen piilottava tripel. Hustonilaisen Brashin ipa sen sijaan huippukamaa, makean ruohoisen, pihkaisen ja hedelmäisen maun yhdistelmä kulahtaa alas hienosti. Tyystin eri luokkaa nämä molemmat Blue Starin laimeisiin verrattuna.
Sitten kävelyä alueen toista laitaa takaisin, nyt merkittävästi rähjäisempää seutua. Ei muita jalankulkijoita, hieman epäilyttävää pimeän laskeutuessa. Nälkäkin alkaa vihdoin olla, joten yritän tien varren paikasta saada periamerikkalaista uppopaistettua kanaa. Vain drive-in -puoli auki vähän yhdeksän jälkeen, joten joudun tyytymään viereiseen kiinalaiseen.
