Paikallisuus jyrää myös USA:n craft beer -markkinoilla

Boston Beer Company, joka on—  Brewers Associationin tilastojen mukaan Yhdysvaltain toiseksi suurin käsityöoluiden panija, kärsii nyt suuruudestaan.

Tulosjulkistuksen yhteydessä vakavasti koko markkinan hidastumisesta puhunut yrityksen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja— Jim Koch— uskoo, että menetetyt volyymit saadaan käännettyä kasvuun ja yhtiön lippulaivabrändit— Samuel Adams— -oluet ja— Angry Orchard— -siiderit takaisin nousuun. Yhtiön 6 prosentin menetys vuonna 2016 oli suoraa seurausta kovimpien brändien heikkenemisestä.

Haaste on, että kuluttajat haluavat yhä paikallisempien panijoiden oluita.

– Craft on ottanut käänteen kohti pientä, paikallista ja uutta, Jim Koch arvioi— beveragedaily.com-sivustolla.

Koch näkee uusien toimijoiden virran craft beer -skeneen jatkuvan, vaikka myynnin yhtäkkinen hidastuminen pääsi yllättämään jopa markkinajohtajat. Hän ennakoi, että edessä on pari vuotta kestävä mullistusten aika, ja lupaa Samuel Adamsin tulevan entistä vahvempana takaisin.

Lue lisää