Paneminen yhdistää ihmisiä ja maailmaa!

Pyynikin Brewing Company tuotti Simo Frangénin ja Milla Paloniemen seksipalindromirunokirjalle nimikko-oluen.

Marraskuussa päivänvalon nähnyt Simo Frangenin ja kuvataitelija Milla Paloniemen seksipalindromirunoista ja kuvista koostuva Edestä- ja takaapäin -runokirja tuo kevyen erotiikan kaikkien huulille nyt myös oluen muodossa. Pyynikin Brewing Companyn tuottama Seksipalindromiolut 4,0 % on vadelmalla ja salmiakilla maustettu sour- eli hapanolut. Oluen rungossa maistuvat ohra- ja kauramaltaat. Humaloinnissa on käytetty Target -lajiketta.

oluttölkki

”Simo ja Milla tulivat käymään panimolla ja esittelivät ideansa meille. Aika nopeasti siinä todettiin, että eiköhän tästä yhteistyöprojekti tule. Aika varhain myös päätettiin, että koska kyseessä on taideprojekti, pitää myös oluessa olla jotain uutta ja erikoisempaa. Voisi luulla, että kirjan tekstit ovat roiseja, mutta mielestäni ne ovat enemmänkin herkkiä ja Paloniemen kuvitus sopii kirjan teksteihin todella hyvin”, kertoo Pyynikin Brewing Companyn yhteisömanageri Veikko Sorvaniemi.

Kirja koostuu Frangénin kynäilemistä 60 palindromista, joista Paloniemi on kuvittanut 20. Puuvärikynillä toteutettu kuvitus on burleskia harrastavalle Paloniemelle uusi aluevaltaus. Paikoin roisiakin kieltä käyttävät palindromirunot muuttuvat Paloniemen kuvien myötä tuhmista pikkutuhmiksi. Paloniemi on tunnettu mm. Kiroileva siili -sarjakuvistaan ja Kotka Steam Breweryn etikettitaiteesta. Kirjan on kustantanut sarjakuviin ja pienlevikkiseen kirjallisuuteen erikoistunut Täysi käsi oy.

”Koska paneminen liittyy sekä oluen tekemiseen että seksiin, niin oli luontevaa, että kirjan pitää saada kaverikseen myös oma olut. Tämä on merkittävä hetki elämässä, sillä aika harvalla kirjalla on oma olut. Ja aika harvalla oluella on oma kirja! Näin paneminen yhdistää ihmisiä ja maailmaa!”, kertoo palindromisti Frangén tiedotteessaan.

kirjan kansi

Seksipalindromiolut on saatavilla hyvin varustetuista ravintoloista ja K-ryhmän myymälöistä.

Lähde ja kuvat: Pyynikin Brewing Company ja Täysi Käsi oy