Panimo Honkavuoren ja Ilosaarirockin virallinen festariolut on täällä taas!

Ilosaarirockia ei järjestetä kesällä 2021, mutta Panimo Honkavuori teki tapahtumalle perinteitä kunnioittaen tänäkin vuonna oman oluen.

Panimo Honkavuoren uutuus Iloliemi V 5,3 % on nimensä mukaisesti viides tapahtumalle tuotettu olut. Ilosaarirock juhlii tänä vuonna 50-vuotisjuhlavuotta ja juhlalliseksi, mutta helposti juotavaksi olueksi valikoitui Munich Helles lager. Oluen reseptistä vastaa Richard Jentsch.

olut

”Halusin tehdä Ilosaarirockille perinteitä kunnioittavan, mutta kuitenkin modernin version saksalaistyylisestä lagerista. Se on hieman tyypillistä hellestä vahvempi ja kuivahumaloitu Saaz-humalalla, joka antaa oluelle yrttisen ja kukkaisen vivahteen. Tärkeintä minulle on, että tekemäni olut
on helposti lähestyttävä, se menee sujuvasti alas”, Richard sanoo.

Hiilineutraalisti, tuulivoimalla ja tietysti myös suurella sydämellä Joensuussa käsityönä pantu Iloliemi V
maistuu onnellisen keveältä ja hiipivän makealta kesältä. Suosittelemme oluen nautittavaksi hyvällä
porukalla, säällä kuin säällä ja kesän parhaat viikonloput mielessä pitäen.

”Olemme iloisia siitä, että pääsemme jatkamaan loistavaa yhteistyötä vaikkei Ilosaarirockia nyt
järjestetäkään”, kertoo Panimo Honkavuoren toimitusjohtaja Ville Vuorio.

Ilolientä on saatavilla Panimo Honkavuoren Olutpuodista sekä Joensuun K-Citymarket Pilkosta.
Olutta on saatavilla myös muista valikoiduista K-kaupoista ympäri Suomen ja siitä voi esittää paikalliselle K-kauppiaalle myös myymälätoiveen.

”Ei tästäkään kesästä ole tulossa tylsä, vaikka Ilosaarirock onkin peruttu. Iloliemellä pääsee
kippistämään Joensuun Ilosaaressa järjestettävissä pienemmissä kesäkonserteissa sekä Ilovaarirockissa.
Osallistumme myös pitkin kesää Suuret Oluet – Pienet Panimot -tapahtumiin, joissa tarjolla on
laajempikin kattaus eri oluitamme”, jatkaa myyntipäällikkö Oona Heikkinen.

pulloja

Lähde ja kuvat: Panimo Honkavuori