Panimoyhtiö X:n The X Series uudistui

Jyväskyläläispanimo uudisti nimikkosarjaansa.

Panimoyhtiö X:.n The X Series muodostuu panimomme helposti lähestyttävistä perusoluista, joihin kuuluvat jatkossa Lager, IPA sekä Hefeweizen. Karsittiin alkuvuodesta meidän perusvalikoimaa näihin parahiten liikkuviin tuotteisiin ja yritetään saada niitä levitettyä nyt vähän laajemmalle ympäri Suomen”, kertoo Panimoyhtiö X:n toimitusjohtaja Lauri Marttinen.

pulloja

The X Series: Lager 4,8 %

”Neljä vuotta panimomme avaamisesta saatiin odottaa meidän peruslageria, jota monet ovat vuosien varrella toivoneet valikoimaamme. Käsityöläispanimona sitä aina haluaa tottakai jotenkin erottua tuotteellaan, mutta tällä kertaa tehtiin ihan peruskalja. Maltainen, rapsakka ja hieman leipäinen olut saa makunsa pienestä määrästä ruismallasta. Tämä 6 viikkoa lageroitu olut on omiaan saunaoluena tai kuumana kesäpäivänä terassilla.”

The X Series: IPA 5,5 %

”Karamellimaltainen ja trooppisen hedelmäinen IPA. Humalina tässä oluessa Mandarina Bavaria, Citra sekä Cascade. Haluttiin IPA joka ei olisi uuden maailman mehustelu IPA, vaan enemmän perinteinen jenkkiläinen, jossa humaloinnin ja maltaisuuden tasapaino pääsee paremmin esiin. Katkeroa löytyy 55 IBUn verran ja suurin osa humalasta on aromipuolella. Appelsiinista ja greippistä menoa hieman karamellisen mallaspohjan päällä”, kertoo Marttinen.

The X Series: Hefeweizen 5,0 %

”Panimomme ensimmäinen kaupallinen olut, joka aikaisemmin tunnettiin nimellä Hefner. Kyseessä on saksalaistyylinen vehnäolut, jonka runko on hieman kevyempi ja mausta löytyy perinteisen banaanin sekä neilikan lisäksi hentoa sitruksisuutta. Maailmantilanteesta johtuen ja energian hintojen noustessa jouduimme vaihtamaan vanhan Hefnerin 500ml pullosta tähän 330ml pulloon, joten samalla päätimme yhtenäistää etiketin ulkoasun muun X-sarjan kanssa”, kertoo Marttinen.

Lähde ja kuvat: Panimoyhtiö X