Pint and burger: London Black Cab Stout (Fuller's)

Sehän on Fuller’sia, se on hyvää. Näin ajattelin, vaikka olin jo maistanut laiskan laihan maun ja sen saman ”mörkömaun”, sen mattamaisen ihme tumman oluen saastamaun, jota henkilökohtaisesti syvästi inhoan. Muut voivat pitää siitä, ei siinä mitään, mutta omasta origosta näitä maistellaan.
Alkumakustelu oli tosiaan tämän ”ei taas tätä”-elämyksen viemää, mutta kuten aina, makuun tottui nopeasti. Alemaisuus pukkaa läpi, olematta silti ale, ei toki tämä sitä esitäkkään.

Hyvän näköinen tuoppi. Olutkin on ihan kohtalaista.

Minulla on Stoutiin pitkä suhde. Join, niinkun kaikki, Guinnessia jotenkin erikoisena, karmeanakin kuriositeettioluena 90-luvun alussa, sitten opin pitämään siitä. Monet kerrat opiskeluaikana istahdin Hulluun Kukkoon Helsingissä ja nautin Guinnesin. Se oli hyvää. Kunnes ei enää ollut. Joku tiesi kertoa, että se oli muuttunu kolmosveroluokan olueksi Suomessa. En väitä että prosentit tekevät oluen, mutta monessa tapauksessa kolmonen on jotenkin lannistettu versio, esim. Lahden Sininen 90-luvulla oli ihan eri olut näissä veroluokissa. Guinnessia juon nykyään mielelläni ”ice cold” jäähdytettynä, esim. Manchesterin pubeissa on tätä hanatavarana. Muutkin alet ja toki lagerit menevät hyvin alas jääkylminä. Rienausta, oluen aromit tulevat esiin vasta… joo, tiedän.

En pysy hetkessä, ajatus laukkaa menneessä ja tulevassa, toisaalta 90-luvun baareissa, toisaalta parin viikon kuluttua tulevassa Englannin matkassa… mikä on hienoa, nostalgia ja mukava tulevaisuus, vaihdan ne mielelläni nuhjuiseen iltaan, jolloin juon stoutia yksin keittiössä.
Takaisin Stouttiin… London Black Cab, Fuller’s rahastaa täysillä tunnelmasta. Monet pitävät Fuller’sia jotenkin paholaisena, pienpanimoiden tuhoajana, pubikulttuurin murskaajana. Näin varmaan onkin, ison luokan toimija, vähän kun joku Hartwall Suomessa. Itse sanoisin että pienpanimot mahdollistaa juurikin iso panimo, tuollainen iso riistäjäpanimo, mikä saa sitten hipsterin maksamaan tuplahinnan pihalla vauvan ammeessa käytetystä kaljasta. Kyynisyys sikseen, mutta kaikelle lienee paikkansa, toivon vaan että hinnoittelu olisi myös sen mukaista, Fullersia saisi saada Suomestakin Koffin hintaan… tai edes melkein.

Päätän tuopin lähes jouluisiin tunnelmiin, makumaailmassa, ei muuten, shortsit jalassa ja t-paita päällä tätä kiskoin. Paljain jaloin, keittiömaistelun etuja. Jos lievä sivujuonne sallitaan, jostain syystä olen kehittänyt lähes pakkomielteen tällaisiin flip-flop sandaaleihin… ne olisivat juuri minulle kesää ja vapautta kuvaava Kalifornian tuulahdus. En silti osta sellaisia, kaksi syytä: 1. ne ovat nykyään sikakalliita, jostain XXL:n tarjouksestakin melkein 20€. Häh? 2. muistan lapsuudesta kuinka huonot ne ovat jalassa. Lisäksi sandaaleissa on mielestäni jotain irvokasta, paljaat jalat ovat defaultina likaiset, sandaalit ovat hienot vain elokuvissa. Jos niissäkään.

London Black Cab Stout – olut joka sai minut muihin maailmoihin, näköjään