Pöpöt vex! – panimohygienian pyörteissä

Puhtaus on puoli olutta, kuuluu vanha sananlasku ja se pitääkin hyvin paikkansa. Panimohygienia on tärkein osa prosessia ja maistuvan oluen peruspilareita, tarttukaamme siis urheasti tiskiharjaan.

Bakteeri, tuo kutsumaton vieras jota oluessa ei tarvita ellei sitä sinne haluta. Bakteerit esittävät kyllä tärkeää osaa joissain oluttyyleissä ja silloinkin ne on sinne taiten hankittu. Vahinkoja ei oluen maailmassa kaivata.

Oluen valmistuksessa välineiden puhtaus on A & O ja siihen kannattaakin käyttää runsaasti aikaa ja huolellisuutta, se nimittäin säästää myös rahaa sekä hermoja.

Markkinoilla on lukuisia pesu- sekä desinfiointiaineita välineiden puhdistukseen. Kaikkien sopivuudesta elintarvikeille ei ole kuitenkaan takeita. Esittelemme tässä artikkelissa muutamia vaihtoehtoja kotipanimon puhdistukseen sekä desinfiointiin.

Vaikka osa tuotteista onkin turvallisia, niin Kotiolutposti suosittelee silti käyttämään kumihanskoja ja suojalaseja pesemisen aikana.

Kloori

Edullinen, emäksinen desinfiointiaine kotipanijoille. Saatavuus on hyvä kautta markettien ja hintakaan ei ole kummoinen.

Kloori valkaisee, desinfioi sekä myös hapettaa, varsinkin hapettuminen on hyvä huomioida metallisten osien kanssa.

Kloori reagoi oluen polyfenolien kanssa, muodostaen kloorifenolia. Tämä yhdiste voi aiheuttaa olueen antiseptisiä tai laastarinomaisia aromeja. Kloori siis pitää huuhdella hyvin kylmällä vedellä, kuumalla vedellä (yli 40 astetta) kloori höyrystyy ja ärsyttää silmiä ja hengitysteitä. Se ärsyttää myös ihoa joten käytä hanskoja.

Käyttökohteita: Lasiset käymisastiat. Muovi voi imeä itseensä klooria ja metallia se suorastaan syövyttää.

Astianpesuaine

Edullinen puhdistusaine oluenvalmistusvälineille. Saatavuus erinomainen marketeista ympäri maan.

Käytä mieluiten mietoa ja hajustamatonta astianpesuainetta. Vahvasti hajustetut pesuaineet saattavat siirtää hajuja olueen.

Huuhtele välineet huolella ja anna kuivua ilmavasti.

Käyttökohteita: Välineet, pöytäpinnat, kauhat, kattilat, suppilot jne. Vältä pesemästä olutpulloja, korkkeja, käymisastioita.

Star San

Kotipanijoiden luottoaine desinfiointiin. Tappaa bakteerit tehokkaasti ja on hintaansa nähden todella riittoisaa.

Saatavuus kotioluttarvikkeisiin erikoistuneista liikkeistä esimerkiksi Lappo.fi & Kotiviini.fi

Fosforihappopohjainen. Jättää mikroskooppisen kalvon kuivumisen jälkeen joka suojaa bakteereilta.

Hajuton, mauton, nopeavaikutteinen, ei tarvitse huuhdella. Vaaraton ympäristölle ja hajoaa itsekseen.

Nopeatoiminen desinfiointi aine. Anna aineen vaikuttaa ainakin minuutti, valuta ja ilmakuivaa välineet.

Star Sanin sanotaan pysyvän hyvänä niin kauan kunhan pH pysyy alle 3,5. Vesijohtovedestä riippuen se saattaa muuttua sameaksi. Tislatulla vedellä on saatu jatkettua käyttöikää ja parannettua ominaisuuksia. Valmistajan sivuilla lukee, että suosittelevat tuotteen käytettäväksi tunnin sisään. Kokemukset kuitenkin kertovat, että toimii oikein säilytettynä hyvin jopa kuukausienkin päästä.

Käyttökohteet: Kaikki desinfiointia vaativat kohteet, ei sovellu alumiinille.

BWP (Powdered Brewery Wash)

Tehokas yleispesuaine käy suurimmalle osalle pinnoista. Melkoisen hinnakasta, joten koita pestä mahdollisimman paljon yhdellä kertaa.

PBW irroittaa jumahtaneen tärkkelyksen, proteiinisaostumat ja rasvajäljet liottamalla ja huuhtelemalla. Tämä on hyvä, sillä hankaamista tulisi välttää, sillä varsinkin muoviset käymisastiat naarmuuntuvat helposti.

Erityisen näppärä aine on esimerkiksi olutpullojen pesemiseen ja sillä irrottaa samalla helposti myös etiketit.

Sopii metalleille (paitsi teflonpinnoille), kumille, lasille ja muoveille. Käyttölämpötila 36 – 70 astetta.

Jos mahdollista, upota pestävät kohteet lämpimään pesuaine/vesiseokseen ja anna vaikuttaa 4 tuntia, kylmänä vaikka yön yli.

Jos kierrätät pesuainetta esimerkiksi pumpulla laitteistojen läpi lämpimänä, niin kierrätä vähintään 30 min.

Huuhtele käytön jälkeen, älä ilmakuivaa. Vaatii hiukan kuumaa vettä, että lähtee pinnoilta hyvin pois. Jättää muuten liukkaan pinnan. Huuhtelemattomana vaikuttaa vakavasti oluen makuun.

Biohajoava ja turvallinen myös iholle. Paljain käsin käytettynä saat korkeintaan todella pehmeät kädet.

Käyttökohteet: Lähes kaikkeen pesemiseen

Lämpö

 

Kuumuus luonnollisesti tappaa lähes kaiken. Bakteerit normaalisti kuolevat yli 100 asteen lämmössä.

Saunassa onnistuu tehokkaasti käsittelemään ison määrän panimotarvikkeita.

Astianpesukoneessa pystyy pesemään pullot, käytä kuuminta mahdollista pesuohjelmaa ilman pesuainetta.

Normaalisti panopäivänä vierteen keittäminen desinfioi vierteen sekä keittoastian, mutta kiehuvassa vierteessä voi desinfioida myös jäähdytyskierukat. Mahdollisuuksien puitteessa kierukkaa ei kannata ottaa välillä pois sieltä jos jäähdytys onnistuu samassa astiassa kuin keittokin.

Uunissa pystyy käsittelemään olutpullot ja kaikki metalliset kuumennusta kestävät osat. Muovia ei kannata lämmittää, sulaminen ja muodonmuutokset mahdollisia.

Käyttökohteet: Olutpullot ja muut kuumennusta kestävät välineet.

HUOM! Luethan kaikista käyttämistäsi aineista valmistajan pakkausmerkinnät ja ohjeet.

Kuvat & Teksti: Joni Sormunen