mainos

Pyynikin käsityöläispanimo menettää oikeuden toimia käsityöläispanimona

Käsityöläispanimo termin luonut tamperelainen Pyynikin käsityöläispanimo menettää oikeuden toimia käsityöläispanimona. Panimo menettää myös ulosmyyntioikeuden yli 5.5 prosenttisille oluilleen.

Alkoholilain uudistus astui voimaan vuoden 2018 alussa. Uudistus mahdollisti panimoille ulosmyyntioikeuden.—  Lakiin kuitenkin yllättäen kirjattiin käsityöläispanimopykälä rajoittamaan ulosmyyntiä. Käsityöläispanimopykälä määrittää, että vain alle 500.000 litraa vuodessa valmistavat panimot saavat myydä yli 5.5-prosenttisia oluita. Litramäärään lasketaan myös ulkomaanvientiin menevät oluet.

Pyynikin käsityöläispanimo sai viime vuonna aluehallintovirastolta (AVI) määräaikaisen luvan myydä maksimissaan 12 %:sia oluita. Maaliskuun 21. päivä yli 5.5 % oluiden myynti Pyynikin käsityöläispanimon kaupalta loppuu. Panimon oluentuotanto oli vuonna 2018 noin 1.350.000 litraa. Viennin osuus kasvaa jatkuvasti.

– On vaikea ymmärtää miksi tehdään rajoitteita, jotka vaikeuttavat yritysten kasvua. Jos olisimme halunneet säilyttää ulosmyyntioikeudet, meidän olisi pitänyt pysäyttää kasvu. Panimomme on listattu jo muutaman vuoden ajan panimoalan nopeiten kasvavaksi yritykseksi. Tämä kehitys olisi ollut sääli lopettaa. Päätimme jatkaa kasvua. Onneksi AVI antoi meille vahvojen oluiden myyntiluvan edes vuodeksi, panimon olutmestari Tuomas Pere— kertoo.

Muuten myötämielisesti lakiuudistukseen suhtautunut ja sen syntyä aktiivisesti ajanut Pyynikin käsityöläispanimo on asiasta pettynyt. Käsityöläispanimopykälä loi uuden tarpeettoman rajan, joka hankaloittaa alan kasvumahdollisuuksia ja asettaa maamme panimot eriarvoiseen asemaan.
– Annoin” käsityöläispanimo” nimen panimollemme vuonna 2012. Nimi annettiin ylpeydellä, koska se sointui hyvin tamperelaiseen tehdaskulttuuriin. Nyt sitä käytetään myynnin rajoittamiseen, kansalaisten valinnanvapauden estämiseen sekä valtion talouden kasvun haittaamiseen. Otimme käyttöön myös Pyynikin Brewing Company nimen, kansainvälisiä markkinoita ja tätä sotkua silmällä pitäen. Pere harmittelee, että hänen luomaansa käsityöläispanimo termiä käytetään myynnin rajoittamisen yhteydessä.
– Mielestäni valtion tulisi tukea tai ainakin antaa kasvu- ja vientiyrityksille mahdollisuus toimia ja sitä kautta tukea Suomen taloudellista kasvua. Pere vaatii, että raja nostetaan tai poistetaan mahdollisimman nopeasti ja annettaisiin yritysten toimia siten, että kasvua, työllisyyttä ja vientiä syntyisi. Suomalaisten mahdollisuus valita haluamaansa pienpanimo-olutta on osa kansalaisen oikeuksia. Tällä on suuri vaikutus myös matkailualalle, sillä olutmatkailu on kovassa kasvussa. Ihmiset ympäri maailmaa tulevat vierailemaan panimollamme ja joka ikinen kerta he haluavat ostaa oluitamme mukaan, Pere toteaa.
– Lakiuudistuksen seurauksena suomalaisten alkoholinkäyttö ei ole lisääntynyt ja uudistamista tulee jatkaa. Panimomme mielestä kaupan hyllylle kuuluvat myös vahvat oluet ja viinit. Näin saadaan taattua kaikille suomalaisille laadukkaat ja monipuoliset valikoimat, panimon yhteisömanageri Veikko Sorvaniemi toteaa.

-Ei tämä tullut täysin yllätyksenä meille, vaikkei meille puhuttu käsityöläispanimorajasta. Olemme rakentamassa panimon yhteyteen ”elämyskeskusta” ja ensimmäinen Pyyniikki Experience testikonserttikin pidettiin viime viikonloppuna. Tulemme jatkamaan valittua linjaa. Ulosmyynnin merkitys on ollut kulttuurillisesti meille suuri kuten olutturismikin. Jatkamme vielä 5,5 %:sten tuotteiden ulosmyyntiä ja olemme palkanneet vielä lisää ihmisiäkin tähän. jatkaa Sorvaniemi.

Tietenkin laki on sama kaikille, mutta olisko laissa jotain, mitä voisi muuttaa yritys- ja kuluttajaystävällisemmäksi?

Kuva: — Ronja Honko.
Lähde: Pyynikin käsityöläispanimo