Värit ovat oikeastaan täysin yhteneväiset, ellei sitten Past Masters ole yllättävästi jopa hieman punertavampi. Past Masters myös vaahtoaa enemmän ja ilmavammin. Kaadoin molemmat ns. suoralla kaadolla lasiin. ESB on ESB, tuttu ja turvallinen hieman karamellinen, pähkinäinen ja kuivatun aprikoosinen tuoksu tervehtii taas tuoksuttelijaa. Past Masters on hieman marjaisempi, eikä niin ”Fuller’smainen” hedelmäisyydessään. Olisiko peräti eri hiivakanta käytössä? Sen verran on profiilissa eroja ja täytyy sanoa, että nykyisen ESB:n eduksi. Kuivatut hedelmät vs marjaisuus kääntyy kuivattujen hedelmien eduksi.
Past Mastersin maku on hyvä ja runsas. Brittityyliin humalaa, hieman tuoksusta tuttua marjaisuutta ja mukavan maltainen loppu. Nyky ESB on täyteläisempi ja hieman makeampi – enemmän karamellia ja pikkuisen toffeetakin ja hedelmäisyys on runsaampaa. Kaiken kaikkiaan nyky ESB on tukevampi ja jämäkämpi. Edelleen tuntuu siltä, kuin Past Mastersissa olisi käytetty eri hiivakantaa kuin tässä nykyisessä – se ei maistu tutulta Fuller’s:lta. Past Masters on vaan ”ihan hyvä” brittiolut ja se on Fuller’s:lta rimanalitus, koska yleensä panimon oluet ovat miltei automaattisesti olleet vähintään hyviä, usein paljon enemmänkin.
Odotin enemmän, mutta en usko, että olisin liian kovien odotuksien vuoksi pettynyt. Olut ei vaan ole sitä tasoa kun Fuller’s:lta on totuttu ja vertailu nykyiseen, edelleen huipputasolla aina olevaan, ESB:en paljastaa tämän armottomasti. Kunkku on kunkku edelleen. Mukava silti tissutella kahta ESB:tä samaan aikaan ja jos eläköitynyt Panimomestari Keeling on myös sitä mieltä, että ESB maistui tältä vuonna 1981 (en tiedä onko), niin sittenhän tämä kertoo sen, että nykyversioon tehdyt muokkaukset ovat erittäin onnistuneita.
Hyvää uutta vuotta kaikille ja runsaasti maltaisuutta, banaanimaisuutta sekä katajaisuutta vuodelle 2019!—
