S-ryhmä ennustaa mietojen menekin kasvua

Hyvinvointitrendi näkyy edelleen S-ryhmän myymälöiden juomavalikoimassa.

S-ryhmän juomaosastoilla näkyvimpiin trendeihin kuuluu edelleen alkoholittomien panimojuomien (oluiden, siidereiden, lonkeroiden ja viinijuomien) kasvava kysyntä. Myös miedompien, alle 3,5 prosenttia alkoholia sisältävien juomien myynti on ollut huomattavassa kasvussa, ja tarjonta sekä tuotteiden laatu parantunut viimeisten vuosien aikana.

naisia kaupassa

”Laajempaan hyvinvointitrendiin liittyy myös sokerittomuus. Esimerkiksi erilaisten virvoitusjuomien light- ja zero-versioiden myynti on edelleen nousussa”, kertoo myyntipäällikkö Mikko Kovalainen S-ryhmän marketkaupasta.

Kalorittomien virvoitusjuomien myynti on kasvanut vuosien 2018–2021 aikana yli 40 %. Viime vuonnakin niiden myynti kasvoi yli 10 %.

”Samaan ilmiöön liittyy myös se, että alkoholijuomista viime kesän isoimpia uutuushittejä olivat vähäkaloriset hard seltzer -juomat. Uskomme, että trendi jatkuu myös tänä kesänä”, Kovalainen lisää.

Toisaalta myös juomakaupassa on havaittavissa siirtymää perustuotteista parempilaatuisiin ja hieman hintavampiin vaihtoehtoihin, erityisesti oluen osalta. Kovalaisen mukaan erikoisoluiden ja craft-panimoiden suosio tulee edelleen kasvamaan, ja niitä yhdistetään entistä enemmän ruokien kanssa. Samaa trendiä on havaittavissa myös siidereissä.

“Kesän ehdottomasti mielenkiintoisimmat siideriuutuudet tulevat Ranskasta. Carrefour-yhteistyön siivittämänä tuomme valikoimiin kolme ranskalaista siideriä 0,75 litran pulloissa”, Kovalainen kertoo.

Myös säällä on vaikutusta siihen, mitkä juomat tekevät parhaiten kauppansa, ja kuinka suuria määriä niitä myydään. Jos kesän sää on erityisen lämmin, alkoholittomissa juomissa korostuvat vedet, viileämmillä säillä sen sijaan muut virvoitusjuomat.

”Alkoholijuomien osalta taas voidaan sanoa, että jos kesä on kuuma, myynneissä korostuvat lonkerot ja sateisena kesänä puolestaan oluet”, Kovalainen kertoo.

S-ryhmän myyntipäälliköiden ennusteet kesän hiteiksi:

– Virvoitusjuomat: Sokeriton Muumi Metsämansikka virvoitusjuoma, Pepsi Max Mango, Fanta What The Fanta 3.0, Jaffa Trooppinen Persikka sokeriton
– Alkoholittomat panimojuomat: Corona Cero 0,0 % alkoholiton olut, Somersby Wild Berries 0,0 % alkoholiton siideri, Källarbacken alkoholiton kuohuviini sekä Öun luomu Raparperi-Kuusi alkoholiton kuohuviini
– Miedot panimojuomat (alle 3,5 % alkoholia sisältävät): Koff Light 3,5 % olut sekä Kukko Lite Citra ja Mosaic 3,5 % oluet
– Oluet (yli 3,5 % alkoholia sisältävät): Karhu Neipa 4,6 %, Saimaa Brewing Marsalkka Lager 4,6 %, Olvi Solero Pale Ale 5,0 %
– Siiderit ja alkoholijuomasekoitukset: Carrefour Rosé, Sweet ja Dry siiderit, Magners Pear Irish 4,5 % siideri, Smirnoff Ice Raspberry 4,5 %, Breezer Lime & Raspberry ja Lemon Lime 4 % Seltzerit

Lähde ja kuva: S-ryhmän tiedote

mainos