Siipiweikot ja Tornion Panimon yhteistyössä

Maineikas siipiravintolaketju Siipiweikot täyttää tänä vuonna 30 vuotta.

Juhlan kunniaksi Siipiweikot kehittivät yhdessä Tornion Panimon kanssa Siipilagerin, täydellisen oluen siipien pariksi. Laadustaan ja brändistään tarkat Siipiweikot etsivät pitkään ja hartaasti sopivaa panimoa, jonka kanssa Siipilagerin voisi tehdä.

”Lukuisten makustelujen jälkeen päädyimme Suomen länsirajalle, Lapin Nuuskakairaan, mistä löytyi erinomaisena lagerpanimona tunnettu Tornion Panimo”, kertoo Siipiweikkojen kasvu- ja markkinointijohtaja Joonas Koivumaa.

logo

”Täydelliseen siipielämykseen kuuluu laadukas suomalainen siipi, hyvä etikkainen siiven rasvaisuutta leikkaava kastike ja poltetta pehmentävä aurajuustodippi. Kokonaisuutta täydentävän oluen tulee olla kevyt ja raikas, mutta samalla makuprofiililtaan riittävän voimakas tukemaan siipien mausteisuutta”, Koivumaa kuvailee kehitystyön lähtökohtia.

”Kun Joonas soitti ja kertoi Siipiweikkojen ajatuksista ja tavoitteista, innostuimme saman tien. Siipiweikot on legendaarinen ravintola ja heidän kastikkeensa aivan huikeita. Juhlavuoteen täydellisen siipioluen kehittäminen oli melkoisen kutkuttava haaste”, Tornion Panimon panimomestari Kaj Kostiander kertoo.

Useiden kokeilujen ja maisteluiden jälkeen syntyi lopullinen resepti, jossa tasapaino helpon juotavuuden ja humalien aromikkuuden välillä oli hiottu siiville sopivaksi.

”Näin jälkikäteen on helppo todeta, että turhaan me ei Siipiweikkojen juhlaolutta Tornion Panimon ja Kajtsun hellään huomaan annettu. Tulihan siitä nyt ihan pirun hyvä olut. Siipilager löytyy Siipiweikkojen hanasta koko juhlavuoden 2023 ajan ja tiedä vaikka jossakin vaiheessa se löytäisi tiensä jopa kauppojen hyllylle saakka”, Koivumaa fiilistelee.

Siipiweikkojen 30-vuotisjuhlaolut Siipilager on kevyt, raikas ja aromikkaasti humaloitu vaalea lager, joka on saatavilla toistaiseksi ainoastaan Tampereen Siipiweikot-ravintoloista. Olut on suunniteltu siiville, mutta sopii erinomaisesti myös muiden voimakkaasti maustettujen ruokien ja grilliruokien kaveriksi.

Siipilager 4,5 %
Maltaat: Pilsner, Vienna
Humalat: Mandarina Bavaria, Mosaic
IBU: 20 EBC: 6

Lähde ja kuva: Tornion Panimo