Lammin Sahti on Suomen Paras Olut 2018

Alkuperäisolut Lammin Sahti hurmasi Suomen Paras Olut -kilpailun tuomariston.

Vuonna 1985 perustettu Lammin Sahti Oy on Suomen vanhin kaupallinen pienpanimo. Aluksi sahtia tuotettiin Pekka Kääriäisen kauppakorkeakoulun lopputyötä varten tehdyllä 200 litran laitteistolla. Keväällä 1987 Alko myönsi Lammin Sahdille virallisen valmistusluvan.

Nykyään sahtia valmistuu Hämeenlinnan kaupungissa Lammilla, Lieson kylässä noin 25 000 litraa vuodessa, ja Lammin Sahdilla on käytössään 2 500 litran kuurna, lajissaan maailman suurin. Alkuperäiset laitteet palvelevat Kauppakeskus Tuulosessa valtateiden 10 ja 12 risteyksessä, jossa Kotipizza-ravintolan yhteydessä on myös Lammin Sahdin lähimyyntipiste.

SAHTI ON perinteinen suomalainen suodattamaton ja pastöroimaton katajalla maustettu olut. Sen valmistukseen käytetään pääsääntöisesti ohra- ja ruismaltaita.

Vierteen makeus saadaan mäskäämällä veteen sekoitettuja maltaita 60–80 asteessa useiden tuntien ajan. Vierteeseen ei lisätä teollisesti valmistettua sokeria tai siirappia.

Lopuksi mäski keitetään ja siivilöidään, jolloin saadaan sahtivierrettä. Vierre jäähdytetään ja siihen lisätään leivinhiiva. Käyminen kestää vajaat kolme viikkoa, jonka jälkeen sahti valmis nautittavaksi.

Sahti tulee nauttia tuoreena, sillä sen säilyvyys hyvissäkin olosuhteissa on lyhyt, ainoastaan nelisen viikkoa. Tunnusomaista sahdille on tayteläinen ja banaanimainen maku, johon liittyy aavistus katajan kirpeyttä. Väriltään sahti vaihtelee keltaisesta tummanruskeaan ja alkoholipitoisuudeltaan seitsemästä yhdeksään prosenttiin.

KOLMEN VUOSIKYMMENEN aikana Lammin Sahtia on valmistunut jonkin verran yli miljoona litraa. Oman panimomyymälän ja ravintolamyynnin lisäksi sitä saa Alkon tilausvalikoimasta puolen litran pulloissa (8,12 €).

Suomalaisen sahdin maine levisi maailmalle, kun olutkirjoittaja Michael Jackson (1942–2007) innostui siitä 1990-luvulla. Jacksonin mukaan sahti oli kuin lasillinen antropologiaa, eräänlainen oluenteon puuttuva rengas Mesopotamian ja nykypäivän väliltä.

Vuosien mittaan Pekka Kääriäinen on tehnyt lukuisia sahdinvalmistusmatkoja eri puolille maailmaa, ja innostus perinneoluen ympärillä on ollut valtaisaa.

Esimerkiksi vuonna 2015 Kääriäinen lensi Conneticutin Oxfordiin, jossa valmistettu USAhti tuli myyntiin New Yorkin alueen olutravintoloihin. Koko 1 500 litran erä myytiin loppuun jo ennakkoon.

Kaksi vuotta myöhemmin Kääriäinen matkusti jälleen Yhdysvaltoihin ja teki sahtia kolmessa eri panimossa kaikkiaan 2 500 litraa.

Saksassa Lammin Sahtia saa säännöllisesti monilla pienpanimojuhlilla ja vastikään avatussa Berliinin Bryggeri Helsinki -ravintolassa.

SUOMEN PARHAAT OLUET palkittiin Olutgaalaristeilyllä M/S Viking Gracella perjantaina 14. syyskuuta. Viiden ruokalajin gaalaillallinen oli suunniteltu tarkasti yhdeksän eri voittajaoluen ympärille. Lisäksi risteilyllä päästiin nauttimaan pienimuotoisista olutmessuista.

Gaalaristeilyn kirkkain tähti oli itseoikeutetusti Lammin Sahti, jota tuomaristo kiitteli sahdille tyypillisestä aromimaailmasta, tasapainoisuudesta ja erinomaisesta juotavuudesta.

Suomen Paras Olut -kilpailu järjestettiin nyt kahdeksatta kertaa. Lammin Sahti on yltänyt sarjansa voittoon kolmesti, mutta nyt menestys täydentyi koko kilpailun voitolla.

Olutposti onnittelee lämpimästi Lammin Sahtia sekä kaikkia sarjavoittajia.

Katso videokooste gaalaristeilyltä tästä

Sirpa ja Sahti-Pekka Kääriäinen

Teksti ja kuvat: Peter Tammenheimo

Suomen Paras Olut 2018

Vuoden olut: Lammin Sahti 7,5 % (Lammin Sahti Oy)

Vaalea lager

  1. NORTH Arctic Lager 5,5 % (Tornion Panimo Oy)
  2. Vastaranta Savulager 5,5 % (Panimo Kiiski Oy)
  3. Rock – An allday, everyday Lager 4,7 % (RPS Brewing Oy)

Tumma tai värillinen lager

  1. Savu Kekri 5,7 % (Iso-Kallan Panimo)
  2. Luomu Musta Valssi 5,5 % (Fiskarsin Panimo)
  3. Bock’s Dunkel 4,9 % (Bock’s Corner Brewery Oy)

Vaalea tai keskitumma ale (eurooppalainen)

  1. New England IPA 5,5 % (Stadin Panimo)
  2. Bryggeri Summer Ale 4,6 % (Bryggeri Helsinki)
  3. Lapland Red Ale 5,2 % (Tornion Panimo Oy)

Amerikkalaistyylinen vaalea ja keskitumma ale

  1. The Lizard NEIPA 5,5 % (RPS Brewing)
  2. Thunder Chief 5,4 % (Hopping Brewsters Beer Company Oy)
  3. Juiciness 5,5 % (Cool Head Brew)

Stout ja portteri

  1. Ikiiurso 12,0 % (Panimo Hiisi Oy)
  2. Coco Jambo 6,0 % (Cool Head Brew)
  3. Moood 5,8 % (Pohjoisen Panimo Maistila Oy)

Muu tumma ale

  1. Lammin Sahti 7,5 % (Lammin Sahti Oy)
  2. Arkkitehti #000000 IPA 6,1 % (Ruosniemi Brewery)
  3. Porvari Oloroso Barley Wine 11,3 % (Ruosniemi Brewery)

Vehnäolut

  1. Weizen Bock 7,5 % (Plevna / Koskipanimo Oy)
  2. Porco Bianco 4,9 % (Hopping Brewsters Beer Company Oy)
  3. Heili 6,6 % (Panimo Honkavuori Oy)

Marja-, hedelmä- ja hapanoluet

  1. X Bönthöö bönthöö: Paljas saari 3,5 % (Kanavan Panimo)
  2. Viikinäinen Vattu Mojito Sour Ale 4,1 % (Rocking Bear Brewers Oy)
  3. Scissors – Indie Pale Ale 5,4 % (RPS Brewing Oy)

Muut oluet

  1. Maple Bourbon Barley Wine 11,0 % (Cool Head Brew)
  2. Pyynikin Bourbon Barrel Aged Imperial Stout 13,0 % (Pyynikin Käsityöläispanimo Oy)
  3. Ulrika Saison 5,5 % (Suomenlinnan Panimo)