Suomen Paras Olut -kilpailu uudistuu ensi vuodelle – Olutliitto on kisan uusi järjestäjä

Suomen Paras Olut -kilpailu uudistuu ensi vuodelle – Olutliitto on kisan uusi järjestäjä Suomen parhaat oluet julkistetaan ensi vuoden syyskuussa jo 11. kerran.  Suomen Paras Olut -kilpailun järjestämisvastuu siirtyy Suomalainen Olut ry:ltä Olutliitolle. Samalla kilpailu lisää näkyvyyttä ja hakee uusia yhteistyökumppaneita.

Suomen Paras Olut -kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011. Kymmenessä vuodessa kisasta on kasvanut merkittävin vuosittain järjestettävä suomalaisten oluiden kilpailu. Tänä vuonna mukana oli yli 300 erilaista olutta 49 panimolta.

SPO tuomareita

Talkoolaisilla on suuri merkitys kilpailun järjestämisessä

Kisan on järjestänyt sen perustamisesta lähtien Suomalainen Olut ry, jonka jäseniä ovat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ja Pienpanimoliitto. Maanantaina allekirjoitetulla sopimuksella kilpailun käytännön järjestelyistä vastaa vuonna 2021 olutseuroja, oluenharrastajia ja -kuluttajia edustava Olutliitto ry.

”Olutliitto on ollut mukana kisan järjestelyissä alusta alkaen. Olutseuroista on ollut runsaasti väkeä kisan tuomareina ja ahkerina talkoolaisina. Oli luonnollista, että tarjosimme heille kilpailun järjestämistä, kun omat paukkumme uudistumiselle eivät enää riittäneet”, kertoo Suomalainen Olut ry:n puheenjohtaja Matti Heikkilä.

Kilpailujen järjestäminen antaa Olutliitolle potkua seuratyöhön

Matti Heikkiä tuleva talkoolainen ja Anikó Lehtinen kilpailun uusi ohjastaja

Kilpailun oikeudet pysyvät Suomalainen Olut ry:llä. Olutliitto vastaa kilpailun järjestämisestä, tuomaroinnista, markkinoinnista, palkintojenjaosta ja yhteistyökumppanuuksista. Suomen Paras Olut -kilpailu istuu hyvin kuluttajajärjestön profiiliin ja toimintaideaan.

”Olutliitto täytti tänä vuonna 20 vuotta. Yhteistyösopimus on juhlavuotemme huipentuma. Järjestämme vuosittain myös Vuoden Kotiolutkilpailun. Kahden kisan kautta pääsemme esittelemään suomalaisten oluiden valtavaa kirjoa kaikille oluenystäville”, sanoo Olutliiton puheenjohtaja Anikó Lehtinen.

Kilpailun tavoitteena on ohjata kuluttajia valitsemaan ja maistamaan erilaisia oluita, parantaa suomalaisen oluen asemaa ja arvostusta sekä auttaa kuluttajia löytämään erilaisia käyttöyhteyksiä oluille. Kisa tarjoaa panimoille mahdollisuuden esitellä oluitaan suurelle yleisölle. Lisäksi se tukee oluenkuluttajien ja olutseurojen harrastustoimintaa.

Anikó Lehtinen toimii kilpailun johtajana. Suomalainen Olut ry nimeää kilpailuvalvojan talven aikana. Kisan päätuomari julkistetaan myöhemmin.

”Olemme rakentaneet Olutliitossa koko syksyn kilpailuorganisaatiota ja erilaisia kumppanuusmalleja. Nyt organisaatiomme on kasassa. Mukana on useita innokkaita Olutliiton aktiiveja sekä kokeneita vastuunkantajia eri tehtäviin”, Lehtinen kertoo.

Kilpailuun voivat osallistua tölkkeihin ja pulloihin pakatut oluet

suomen paras olut voittajia

Vuoden 2020 voittajat yhteiskuvassa

Suomen Paras Olut -kilpailu on avoin kaikille kotimaisille kaupallisten panimoiden oluille, jotka ovat säännöllisessä myynnissä. Kilpailuun voi osallistua kuluttajapakkauksiin eli käytännössä pulloihin ja tölkkeihin pakatut oluet. Sarjajako noudattaa viime vuosien linjaa.

”Olemme saanet valtavan paljon yleisöpalautetta ja kehittämisideoita. Uutena tuomme alkoholittomien ja matala-alkoholisten eli alle 2,8-prosenttisten oluiden sarjan. Lisäksi nostamme erikoismaininnoin esille gluteenittomat oluet”, Lehtinen paljastaa.

Olutliitto kutsuu olutkulttuuria edistävät tahot ja ennen kaikkea kaikki panimot mukaan toteuttamaan Suomen parasta olutkisaa. Kilpailuun ilmoittautuminen alkaa maalis-huhtikuussa. Tuomarointi on loppukesästä. Palkinnot jaetaan ja Suomen Paras Olut nimetään syyskuussa.

”Tulemme satsaamaan aiempia vuosia enemmän kilpailun näkyvyyteen. Uusi kilpailuportaali julkistetaan keväällä. Siinä tulee olemaan kisainfon lisäksi erilaista hyötytietoa suomalaisesta oluesta”, Lehtinen sanoo. Suomen Paras Olut -kipailu löytyy myös Facebookista

Suomen Paras Olut -kilpailu sai Euroopan Oluenkuluttajien Liiton EBCU:n hyväksynnän kuluttajien edut huomioivana kilpailuna vuonna 2019.

Vuoden 2020 voittajaoluet sopivat juhlakauden ruokapöytään

Suomen Parhaat Oluet julkistettiin 10. syyskuuta Tampereella. Koko joukko kisassa menestyneitä oluita on ollut saatavilla S-ryhmän myymäläverkostossa sekä olutravintoloissa ja hyvin varustetuissa olutkaupoissa.

Olutposti on ollut kaksi vuotta kilpailun yhteistyökumppani ja osallistunut mm. viestintään ja markkinointiin, yhteistyökumppaneiden hankintaan sekä S-ryhmän kampanjan suunnitteluun ja toteutukseen.

Suomen Paras Olut 2020 loppukilpailu videona

Kaikki Suomen Paras olut 2020 –kilpailun sarjavoittajat

 

Anikó Lehtinen on koonnut Vuoden 2020 palkituista oluille ruokasuositukset jouluksi.

Kokeile Suomen Paras Olut- kilpalun voittajia joulupöytään:

Suomen Paras Olut 2020: Valo vehnäolut 4,5 %, Panimo Honkavuori

Ruokasuositus: joulun runsas kalapöytä.

Vaalea lager: Rock – An allday, everyday Lager 4,7 %, RPS Brewing

Ruokasuositus: maukas mätileipä.

Pils: Kukko Pils Alkoholiton 0,3 %, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy

Ruokasuositus: hienoarominen graavisiika.

Tumma tai värillinen lager: KASKI Mustakaura 5,0 %, Takatalo & Tompuri Brewery

Ruokasuositus: mehukas joulukinkku.

Vaalea tai keskitumma ale: Lammin Sahti 7,5 %, Lammin Sahti Oy

Ruokasuositus: suolaisen tuhti graavilohi.

Amerikkalainen IPA: Juiciness 5,5 %, CoolHead Brew

Ruokasuositus: kermaiset juureslaatikot.

Stout ja portteri: Ikiiurso Bourbon Barrel Aged 12,0 %, Panimoyhtiö Hiisi

Ruokasuositus: tuhdin rasvainen sinihomejuusto.

Marja-, hedelmä- ja hapanoluet: Salted Licorice Raspberry Sour 5,0 %, CoolHead Brew

Ruokasuositus: runsas suklaakakku.

Mausteoluet: Prykmestar Savu, vaalea 4,5 %, Vakka-Suomen Panimo

Ruokasuositus: pekonilla kuorrutettu kalkkuna.

Muut oluet: Cerberos Bourbon BA Imperial Stout 11,8 %, Mallaskoski Oy

Ruokasuositus: suolakiteinen kypsytetty cheddar.

Lähde: Olutliitto tiedote
Kuvat: Anikó Lehtinen ja cyde

S-ryhmän mainos