Svart Records julkaisee juhlaoluen Mustan Virran Panimon kanssa

Turkulainen levy-yhtiö Svart Records juhlii tänä vuonna 10-vuotista taivaltaan ja julkaisee sen kunniaksi oluen. Svart Pale Ale 5,5% on savonlinnalaisen Mustan Virran Panimon tuotantoa. Vaalea, raikas ja hedelmäinen pale ale omaa panimon tiedotteen mukaan mainion juotavuuden. Humalina Centennial, Mosaic ja Amarillo.

Olut on rajoitetusti saatavilla Mustan Virran Panimon puodista Savonlinnasta sekä Svart Recordsin juhlavuoden tapahtumien yhteydessä Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneella ja Klubilla, Suvilahti TBA:ssa Helsingissä, Turun TVO:lla, Bar Loosessa Helsingissä sekä Lahden Torvessa. Osassa näistä ravintoloista olutta saa maistella jo ennen juhlavuoden tapahtumia.

Levy-yhtiö Svart on tunnettu erityisesti laadukkaista uudelleenjulkaisuistaan. Svartin juhlavuoden kevätkauden päävieraaksi saapuu italialainen Claudio Simonetti, joka Goblin-yhtyeineen säestää Dario Argenton legendaarisia elokuvia Suspiria ja Profondo Rosso. Elokuvakonsertit järjestetään Savoy-teatterissa Helsingissä 10.5.2019. Tämän lisäksi päivää myöhemmin Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneella nähdään keikalla kavalkadi elokuvasäveltäjän parhaista paloista The Best of Italian Horror Soundtrack -nimen alla.

Svart Recordsin ensimmäiset kymmenen vuotta juhlallisuudet – kevät 2019

10.5. Helsinki, Savoy-teatteri, Claudio Simonetti—´s Goblin Suspiria ja Profondo Rosso (Ennakko: Lippu.fi)

10.5. Helsinki, Korjaamo, Pölyä-levyn julkaisukkeikka, Olympia Splendid, Vihan Muna, Vesse Umpio, Mika Taanila (Ennakko: Tiketti)

11.5. Tampere, Tullikamarin Pakkahuone, Claudio Simonetti—´s Goblin plays The Best of Italian Horror Soundtrack (Ennakko: Lippu.fi ja Tiketti)

11.5. Tampere, Klubi, Jess & The Ancient Ones, Skepticism, Musta Risti (Ennakko: Tiketti)

16.5. Turku, TVO, Sabbath Assembly (US), Mansion (Ennakko: Liveto)

17.5. Helsinki, Bar Loose, Sabbath Assembly (US), Skepticism, Mansion (Ennakko: Tiketti)

18.5. Lahti, Torvi, Sabbath Assembly (US), Mansion, Musta Risti (Ennakko: Lippu.fi)

24.5. Helsinki, Suvilahti TBA, Nauhat-levyn julkaisukeikka – Paleface, Master Brothers, Matre (USA) (Ennakko: Tiketti)

14.6. Helsinki, Tavastia w/ Lasten Hautausmaa, Sammal, Malady (Ennakko: Tiketti)

Lähde: Svart Recordsin tiedote