Tahko Oktoberfest 2021 varmistui

Savon syyskauden perinteikäs Tahko Oktoberfest juhlitaan taas syksyllä.

Tahko Oktoberfestiä juhlitaan alueen suurimman viihdeareenan Piazzan ja Break Sokos Hotel Tahkon välisellä piha-alueella sijaitsevassa jättiteltassa nyt jo 12. kerran. Viime vuonna tapahtumaa ei voitu järjestää, joten odotukset ovat tänä vuonna korkealla.  Vuosi vuodelta suuremmaksi kasvaneessa, kaksipäiväisessä tapahtumassa tarjoillaan maukasta baijerilaisruokaa ja mallasjuomaa huippuesiintyjien kera.

oktoberfest mainos

– Vuoden odotetuin juhla saapuu tänä vuonna Tahkolle isompana kuin koskaan ja sen vuoksi panostamme makuelämyksiin ja aitoon olutfestivaalitunnelmaan täysillä, kertoo Break Sokos Hotel Tahkon hotellinjohtaja Anna Hämäläinen.

Oktoberfest-teltta on avoinna molempina päivinä klo 18:00-01:00, jonka jälkeen juhlat jatkuvat Piazzassa klo 04 saakka. Tapahtuma näkyy viikonlopun aikana myös muualla alueen ravintoloissa. Tapahtumassa esiintyvät mm. Dingo, Anssi Kela, Jusba Humaljoki Sousaphonics sekä Hovimuusikko Ilkka.

– Olemme iloisia, kun pääsemme vuoden tauon jälkeen järjestämään jälleen yhtä Tahkon suosituimmista tapahtumista, jatkaa Tahko Chaletin Synne Nordström.

Tahko Oktoberfest 24.-25.9.2021

Lähde ja kuva: Tahko

 


Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.