Tuopillinen: Laitila Fr35h

Fr35h
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Suomi
4,7%, Vaalea lager

Humala on IPA-hullun maailman käsissä käynyt panimoille välillä hankalaksi tuotteeksi. Panimoita tulee jatkuvasti lisää ja vähänkin heittelevät satokaudet aiheuttavat jatkuvasti katkoja tiettyjen humalien saatavuudessa. Suomessa panimot ovat tunnetusti ulkomaisen tuotannon varassa humalan suhteen, sitä kun ei järkevissä määrin täällä viljellä. Eikä kai kannatakaan viljellä. Toisaalta tunnetusti tämä meidän Ultima Thulemme on kaukana kaikesta.

Kun vielä ottaa huomioon, ettei suomalaisen pienpanimon kokoisella laitoksella ole humalamarkkinoilla juurikaan sananvaltaa, joka myös rahana tunnetaan, päästään siihen, ettei suomalaisessa pienpanimo-oluessa välttämättä pystytä käyttämään aina niitä tuoreimpia ja parhaimpia humalia vaikka kuinka haluttaisiin.

Siksi Laitilan uutuus aidosti yllätti. Tiedotteessa lupailtiin, että Washingtonin osavaltion kuuluisan Yakiman alueen humalat ovat keittoon päädyttyään olleet vaivaiset 35 päivää vanhoja. Innostuin heti, mutta sitten antikliimaksina kerrottiin kuinka koko pieni oluterä on jo myyty Turun kauppoihin. Höh.

Yllättävää siinä oli myös olutlajin valinta. Olisi luullut jenkkihumalien ilmiselväksi kohteeksi valikoituvan IPAn tai APAn, mutta Laitilassa oli tehty lager. Eipä siinä, kyllähän niissäkin humala toimii, mutta lageria kypsytellään väkisin pidempään. Joten jos tuoreudella ja humalalla ajetaan niin kauppavahvuinen 25 IBUn vaalea lager on kummallinen veto. Kuten blogistanian virallinen IPAhtaja Arde omassa sokkotestissään toteaa, ankarasti humaloitu täysvahvuinen IPAhan tästä olisi pitänyt tehdä.

Laitilan Kukko lauloi kolmesti yllätyksiä, ennen kuin olutta suuhun sai. Nimittäin ehdin hädin tuskin asiasta voivotella, kun tuli odottamaton paketti, jossa olikin kaksi tölkkiä tätä ihmettä maistettavaksi. Aina korruptiopaketit eivät nosta pelkkiä ilonhuudahduksia, mutta nyt tuli aidosti kiinnostavaa kamaa.

Humalat siis Cascade ja Centennial. Parasta ennen päivä 3.1.2019.

Hyvin vaalea, hieman samea lager. Raikasta sitruksista humalaa tuoksussa onkin ihan kylliksi, muutakin hedelmäistä elementtiä, joka kääntyy miltei purukumiseksi. Mäntyisempi puoli jenkkihumalasta tulee vähän jälkijunassa, mutta kyllä sekin siellä on.

Kevyt, vähän löysäkin runko. Mallas ei erityisemmin esiinny muuten kuin pienenä makeutena, joka sekoittuu humalan sitruksen kanssa miltei limonadimaiseksi. Muuten tulee sitten pehmeästi nousten mattainen katkero, jossa yrttistä ja metsäistä meininkiä jälkimaun puolella.

Ihan menevä ja mukava jenkkihumaloitu olut, jota mielikseen juo. Mieleen jää silti kalvamaan ajatus siitä mitä olisi voinut olla… ehkä sitten seuraavalla kerralla?