Tuopillinen: Oskar Blues G'Knight Imperial Red Ale


G’Knight
Oskar Blues Brewery, USA
DIPA / American Strong Ale, 8,7%, 54,5 IBU, 55,9 EBC
*****

Törmäsin Ympyrätalon Alkossa sattumalta Oskar Bluesin olueen. Näitähän ei hirveästi ole Suomessa näkynyt. Kyseessä on melko legendaarisessa maineessa oleva Coloradolainen panimo, joka on Coloradon ja oikeastaan koko USAn craft olut -skenen nimekkäimpiä voimia. Toiminut jo 20 vuotta, tunnetaan erityisesti Dale’s Pale Ale -oluesta. Join sitä viime vuonna Systembolagetista tuotuna ja turhan vanhana.

Nyt Brew Seeker on päräyttänyt Oskaria Alkoon asti tällaisen G’Knight Imperial Red IPAn merkeissä. Kiva homma. Imperial Red IPA eli vahvempaa ja maltaisempaa IPA-variaatiota luvassa. Tai American Strong Alea, mihin näitä tyylirajoja nyt haluaa vetää. Tyylistä riippumatta melko vahvaa olutta itse asiassa, voltit lähentelevät yhdeksää.

Ajattelin nimen olevan vain sanaleikki ritarista (knight) ja good night -toivotuksesta, mutta oluella onkin (myös) ihan mielenkiintoinen tarina. Oskar Bluesin perustajan Dale Katechisin tuttu Gordon Knight oli Coloradon pienpanimoskenessä 90-luvun alulta asti vaikuttanut panimomies. Tämä G.Knight oli 2002 kuollut palontorjuntahommissa ja niinpä G’Knight on hänen muistolleen tehty.

Eikun ”Cheers!” vain rajan taakse sitten.

Sama ongelmahan tässäkin sitten on kuin systeemistä tuodussa: tuskin on tuoreinta mahdollista. Parasta ennen päiväys tölkissä on 16/11/2017, eli toisin sanoen olut on niinkin tuoretta kuin ”helvetistäkö näitä kukaan tietää ilman pullotuspäiviä”. Luultavasti siis n. 7kk, olettaen PE:n olevan vuoden pullotuksesta. Aika vanhaa siis, sanoisi moni. Tai sitten ei ole, koska ei voi tietää. Tosin mitäpä sitä arpomaan, päiväyksen mukaanhan valmistaja siis takaa oluen olevan edelleen kirjaimellisesti parasta*.

Tummahko kuparisen punainen suht kirkas olut. Tuoksussa taattuun, jo jossain vaiheessa kyllästymiseen asti haisteltuun jenkkityyliin voimakasta metsää ja pihkaisuutta. Sen seassa hiven karamellia ja selvää raikasta hedelmäisyyttä melkein mansikkaista sivujuonnetta ja pirteää saunavastaa.

Maku lähtee todella miellyttävän karkkitoffeisen maltaan syöksyllä ja kääntyy siitä heti terhakkaan katkerointiin. Kääntyessä tulee melkoinen humalan hyöky maltaan sekaan. Metsän kautta pirskahtelevaan makeaan appelsiinimaiseen sitrukseen. Loppuu mukavaan katkeroinnin täräykseen. Katkerothan ovat melko miedot näin vahvaksi IPAksi (60 IBU) ja vannoutuneiden hopheadien mielestä varmaan kaipaisi enempikin, mutta itselleni tämä on juuri sopivasti.

Kaiken tuoreudesta kitisemisen jälkeen tässä sitä nähdään, ettei sen oluen aina— niin tuoretta tarvitse olla erinomaisuuteen. Se vain kaipaa, ettei kaikki erinomaisuus ole pelkässä aromihumalassa. Tuoreempana toki varmasti vielä parempaa, mutta tämmöisenäkin mahtava olut. 5/5

*Näin muuten vastikään kaupassa Evil Twinin session IPAn, jonka maahantuoja oli merkinnyt olemaan parasta vielä marraskuussa 2018. Hitsi vieköön, itse olen ymmärtänyt, että IPA on vuoden ikäisenä jo auttamattomasti ja kauan sitten parhaat päivänsä nähnyt, mutta toisilla sitä on niin kovia tuonteja, etteivät puoleentoista vuoteen menetä parhauttaan. Kaiken sitä oppii kun vanhaksi elää…

aikakausilehti